Kukkasormikkaissa jätin ylemmän kukan tumman vihreät lehdet pois. Näin sain kaksi kukkaa sopimaan sormikkaiden selkämykseen. Näissä sormikkaissa kuvion värit ovat samat kuin aikaisemmissa räpikkäissä. Pohjaväri on näissä ruskea. Lanka on seiskaveikkaa.

1324224755_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Selvittelin vähän Kainuun kukkalapasen alkuperää. Aito Kainuun kukkalapanen on Kainuun maakuntalapanen ja sen yksin myynti on Kainuun Pirtillä. Alkuperäisessä Kainuun maakuntalapasessa käytetään 11 eri värisävyä. Alkuperäisiä Kainuun maakuntalapasia ja lapasen tarvikepaketteja ohjeineen voi ostaa Kainuun Pirtistä. Mallia ei ole mallisuojattu eikä nimisuojattu. Malli on suunnittelukilpailun tulosta. Se on saanut vaikutteita mm. Vienan Karjalasta. Kukkamallia on käytetty myös mm. sormikkaisiin ja pipoihin, joita myös voi kysellä Kainuun Pirtistä. Minä olen käyttänyt omiin räpikkäisiin ja sormikkaisiin viittä eri väriä. Kovasti olivat langat solmulla, joten enpä taida yrittää 11 eri langalla.

Viime viikolla kukkasormikkaiden neulominen takkusi kovasti. Kuviot menivät väärin ja vähän väliä sai purkaa. Pistin neuleen syrjään ja tein muutaman kierrätysruusun. Näitä voi liimailla vaikka paketteihin koristeeksi.

1324225480_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paperina käytin Oriflamen-kuvaston sivuja. Ohje löytyi Stehpanie Lynnin sivuilta. Taidanpa jättää osasta paketteja joulupaperit pois ja pistää vain koristeeksi muutaman ruusun.

Ohjeella voi tehdä ruusuja myös huovasta ja silloinhan käyttömahdollisuudet taas moninkertaistuvat.

Kiitos vierailusta. Hyvää jouluviikkoa.