Tänään näin auringon ympärillä ihan täydellisen ympyrän muotoisen sateenkaaren. Väirt eivät hehkuneet kovin kirkkaina, mutta pitihän minun sännätä kuvaamaan moinen ihmeellisyys. Enpäs ole ennen tällaista nähnytkään. Auringon sivuilla näkee talvisin haloilmiöitä, mutta ne ovat yleensä pilareina auringon molemmin puolin.

Ympyr%C3%A4sateenkaari.jpg

Enpäs olisi hoksannut katsoa edes taivaalle, jollei kädelle olisi tipahtanut kirkkaalta taivaalta vesipisaroita. Kohti aurinkoa kuvaaminen ei oikein onnistanut. Alivalotin kuvaa mahdollisimman paljon, jottei kuva palaisi puhki.

Perhosia, paljon perhosia lentelee nyt loppukesän kukkasissa ja ruokailemassa viimeisissä vadelmissa. Amiraaliperhoset olivat ruokailemassa vadelmapensaassa.

Amiraaliperhonen.jpg

Samoin sieltä löytyi myös perhonen, jonka olin tunnistavinani herukkaperhoseksi. Mitä se sitten vadelmissa teki? Lajin tunnistus ko. perhosella taitaa olla hukassa. Viereisessä rivissähän ne minun herukat kasvavat. Tämä oli hyvin liikkuvainen yksilö. Vain hetken se viivähti paikallaan ja taas liihotteli eri oksalle.

Herukkaperhonen.jpg

Suruvaippa viihtyi myös vadelmamaalla. Välillä se istuskeli vadelman varrella ja välillä rivivälin heinillä.

Suruvaippa.jpg

Neitoperhosia näin tänään todella paljon. Kerralla näköpiirissä oli jopa viisi neitoperhosta.

Neitoperhonen.jpg

Vahvimman oikeus jyrää perhosmaailmassakin. Ainakin neitoperhonen ajoi tiehensä tämän nokkosperhosen voikukasta.

Nokkosperhonen.jpg

Perhoset tuovatkin mukavasti väriä ja paljon seurattavaa näihin loppukesän aurinkoisiin päiviin. Niin luitte ihan oikein. Meillä oli tänään aurinkoinen päivä!