Niin tuli sarja sudenkorennoista pörräämässä rantaveden heinissä aamusta iltaan. Vedokset ovat jo sen verran isoja, että näistä saa jo jonkinlaisia tauluja halutessaan.

Hauska ja rentouttava harjoitus on tehdä maalaus vasemalla kädellä. Piirtelin ensin pöydillä olevia viherkasveja lyijykynällä. Sitten piirtelin samat viivat suurpiirteisesti permanenttussilla. Taideryhmän tapaamisesta paletille jäi vihreää ja keltaista vesiväriä, joilla aloitin maalaamaan. Lisäsin sitten hivenen vielä sinistä.

Postauskin on harjoitusta. Tein tämän kännykällä. Ei ole kovin sujuvaa. Silmät eivät juuri näe, mitä on kirjoittanut.

Olen yleensä käyttänyt laattana tomaattimurskapakkausten kartonkia. Ne ovat aika pieniä. Mietimme taideryhmässä, miten saisi isompia vedoksia. Kokeilin yhdistää kaksi laattaa yhteen. Laatat liikkuivat vedostaessa, jos niitä ei teipannut takaa ennen vedostamista yhteen. Sauma tahtoi näkyä vedoksessa, vaikka sauman yritti puhdistaa huolella. Tälläinen vedos on tuossa alempana olevassa kuvassa vedos palokärjistä. Nuo värilliset läiskät ovat mulperipaperia.

Sammakon olen kaivertanut myös tomaattimurskapakkauksen kartonkiin. Siinä laattana on vain yksi sivu pakkauksesta. Tomaattimurskapakkaus on siinä mielessä hyvä, että se on pinnoitettu sisäpuolelta hopean värisellä kalvolla. Sitä on kohtalaisen helppo työstää ja se kestää vedostamista useita kertoja. Vihreän taustan sain vedokseen mulperipaperista. Mulperipaperi kiinnitin vedospaperiin tapettiliisterillä. Prässiin laitetaan pohjalle laatta väripuoli ylöspäin. Laatan päälle laitetaan mulperipaperi tai mulperipaperin palasia (palokärjet). Mulperipaperin päälle ripotellaan jauhemaista tapettiliisteriä. Sitten tulee kostea vedospaperi. Vedospaperi saa olla hivenen kosteampi kuin normaalissa vedostuksessa. Sitten minä käytin pinkan kaksi kertaa edestakaisin prässissä. Mulperipaperi on hyvä olla korkeintaan laatan kokoinen. Silloin se tarttuu paremmin kiinni vedospaperiin. Vedospaperin on siksi hyvä olla tavallista kosteampi, kun kosteuden pitää mennä läpi myös mulperipaperista, jotta mulperipaperi tarttuu kiinni vedospaperiin, ja painoväri imeytyy mulperipaperiin. Muutoin mulperipaperi voi tarttua laattaan kiinni.

Pikkutikan olen kaivertanut normaalisti tomaattimurskapakkauksen yhdelle sivulle. Ensimmäisen vedoksen tein normaalisti kostealle syväpainopaperille. Toisen vedoksen tein itsetehdylle paperille. Itsetehtyyn paperiin laitoin hivenen tapettiliisteriä tekovaiheessa, jotta paperi pysyisi paremmin kasassa kostuttaessa. Itsetehty paperi kesti kostutusta huonosti. Ensimmäinen veti liikaa kostutuksessa vettä ja vedostaessa vesi huuhtoi väriä pois. Toisen itsetehdylle paperille tehdyn vedoksen kostutin vain sumutinpullosta suihkuttamalla kevyesti. Tämä (kuvassa) kesti paremmin.

Ruusun maljakossa tein ensin kokeeksi näkkileipäpaketin kartonkiin sisäpuolelle. Se ei onnistunut. Väri imeytyi vain kartonkiin. Toisen kokeilun tein värilliselle puolen. Yksi vedos onnistui. Toiseen vedokseen laitoin mulperipaperia ja tapettiliisteriä.Osa mulperipaperin palasista tarttui laattaan. Sekään ei ollut aivan nappisuoritus.

Tulppaaneihin käytin laattana kasvivalon mukana tullutta aika tiivispintaista, kiiltävää kartonkia. Sen hyvä puoli oli, että laatan sai puhdistettua hyvin talouspaperilla pyyhkimällä. Tosin kartongissa ollut kuva ja kirjoitus hämäsi niin, että tarkkaan ei nähnyt kaikkia kohtia puhdistaa. Mielestäni se ei lopputuloksessa haitannut. Tulipahan vähän elämpi vedos. Tämä kartonki kesti ottaa neljä vedosta. Viidenteen kokeilin käyttää taas mulperipaperin palasia ja tapettiliisteriä. Mulperipaperin palasia jäi laattaan, joten vedokset loppuivat siihen. Kuten näkyy, kaiversin laattaa lisää vedosten välissä.

Minulla on prässinä sellainen tyttäreltä lainassa oleva härpäke, jolla saa korkeintaan A5-kokoa olevia vedoksia tehtyä. Isommat vedokset tarvitsevat jo sitten oikean prässin. Mihinkäs näitä pieniä vedoksia sitten käyttäisin, siinä pulma. Olen käyttänyt vedoksia tähän mennessä kollaaseihin, tarinallisiin taidepäiväkirjoihin ja kortteihin. Loput, iso pino, odottaa laatikossa.

Instagramissa löytyy hyviä videoita kartonkigrafiikan teosta. Monet käyttävät laattoina mehupurkkeja. Meillä ei mehupurkkeja löydy. Kokeilimme aikaisemmin käyttää maitopurkkeja, joiden sisäpinnan käsittelimme selakalla. Minulla selakkakäsittelystä tuli läikikästä, joka näkyi vedoksissa. En tykännyt. Taideliikkeistä saa selakkaa ja valkoista maitokartonkia, jos ei halua käyttää näitä kierrätyskartonkeja.

Meidän alueella koululaisilla alkoi talviloma. Täällä on tänä talvena vain vähän lunta. Perukallemme saatiin just ja just vedettyä latua, mutta se taitaa sulaa pois loppuviikon lämpiminä päivinä. Siispä minä lähden nyt hiihtämään ja nauttimaan auringon valosta.

Hyvää lomaa lomalaisille ja mukavaa maaliskuuta kaikille!

Taideryhmämme pääsi kevätkaudeksi käyntiin. Minäpäs irrottelin maalaushommissa perjantai-iltana. Pohjana on canvaspohja-ilmakuvakierrätys, joka gessottiin mustaksi. Ennen joulua läiskin akryylin jämävärejä pensselillä sinne tänne. Perjantaina sitten ryhmässä tiirailtiin mitä itsekukin läiskissä näki. Osa näki sipuleita, mutta minusta teos näytti kukon heltalta. Siispä kukko siitä tuli. En tiedä onko tämä kukko kukkapenkissä vai kukkotappelun jälkeen kukkona tunkiolla. Jotenkin näyttää, että on siinä vähän höyhenet pölisseet. Tässä pitää katsella, löytyisikö varastosta sopivia kiilakehyksiä. Jos ei löydy, täytyy kehystyttää luottokehystäjällä. Tähän jäi niukasti reunoja, joten täytyy nitoa sivulle ja laittaa oikeat kehykset.

Musta gessopohja on hyvä tällaisiin irrottelutöihin. Ei tarvitse miettiä varoja. Akryylivärit ovat peittäviä, joten värit loistavat mustalta pohjalta hyvin.

Joulukuun alkupuolella siivoilin kirjahyllystä pois kirjoja. Romaaneja vein kirjaston Tuo tullessasi - vie menessäsi -hyllyyn. Kirjahyllyyni on myös kertynyt kirjoja, jotka eivät ole enää tätä päivää. Niistä irrottelin sisäsivut ja otin kannet talteen. Sisäsivut menivät paperinkeräykseen. Yhdet kansista hyödynsin taidepäiväkirjan kansina. Tein vain liian hyvän työn repiessäni päällyspaperia. Pahvit jäivät vain käteen. Selkämys lähti irti pahvikansista. Olisin säästynyt paljolta vaivalta, jos olisin jättänyt päällypaperin kiinni ja hyödyntänyt valmiiksi paperoituja pahvikansia. Niinpä liimasin uuden paperin pahvien päälle ja tein taidepäiväkirjaani kannet. Sivuina hyödynsin vesiväritöitä, joille en ole keksinyt käyttöä. Jouduin puolittamaan vesiväriarkit, jotta ne sopivat kansien sisään. Sitten vaan taittelin ja ompelin kirjan kasaan viime vuoden opeilla. (Linkki löytyy viime vuoden taidepäiväkirjaprojektista.) Taas tympein vaihe oli liimata ommellut sivut kansiin kiinni.

Taidepäiväkirjaan askartelin, piirtelin ja maalailin joulutarinan. Toisaalta oli helpotus, kun usealla sivulla oli jo tausta valmiina. Toisaalta taustan väri ei kuitenkaan soveltunut tarinan juoneen, jos tonttujen seikkailulla nyt juonta edes oli. Kanteen liimasin yhden puupiirrosvedoksen, johon olin kokeillut linoväriä ja piirtelyä. Päällyspaperi oli sen verran ruma ja ruttunen liimauksen jäljiltä, että sipaisin vielä paperin päälle akryyliväriä.

Sisäkansiin ja lehtien liimaukseen pahvikansiin käytin mustaa piirustuspaperia. Sattuipa olemaan siveltimessä valkoista akryylimaalia, jolla huitasin tunturin juurelle talorykelmän.

Vuoden vaihteen pakkaspäivien ratoksi kirjoittelin sitten kuviin kuvatekstin. Saman tekstin, jonka kirjoitin joulutarinaan. Viime vuodelta opin, että käsinkirjoitettu kuvateksti ei näy kuvassa hyvin, kun sen lataa tänne. Muutamalle sivulle kirjoittamani teksti oli vähän liian pitkä. Tarina alkoi kiertää reunoja pitkin. Piirroksien väreinä käytin vesivärejä, guasseja ja akryylivärejä. Akryylivärejä jouduin käyttämään, kun guassien väri ei riittänyt peittämään vanhoja värejä. Valkoisille sivuille käytin ensin vesivärejä ja sitten guasseja, jos tarvis vaati. Liimailin myös kartonkigrafiikan pieniä töitä, jotka olivat jääneet joulukorttiprojekteista. Tässä yksi sivu, jolle liimasin kartonkigrafiikkaa ja kirjoitin käsin tekstin. Sivun pohjaväri on vanha vesivärityö.

Taidepiirimme oli osanottajapulan vuoksi tauolla syksyn. Tauolla olivat myös minun taidevälineeni lukuunottamatta tätä joulutarinakirjaa. Nyt taas saimme taideporukan kasaan ja uusia ideoita opella meille olikin. Tämä joulutarinakirja oli hyvä harjoitus. Tulipahan kirjoitustaitoakin verestettyä. Ensin tuntui, että kynä ei pysy oikein kädessä ja ranne kipeytyy kirjoittaessa.

Mukavaa ja antoisaa vuotta 2026!

Korvatunturilla Velho-tonttu luki ja luki loitsujen kirjaa. Hänen silmät luppasivat väsymyksestä. Keittiötontut olivat tuoneet Velholle jo seitsemännen kahvikupillisen. Väsyneenä Velho avasi taas yhden sivun kirjasta: "Virvon, varvon, tuoreeks' terveeks' tulevaks' vuodeks'." Keittiötontut supisivat keskenään: "Eikö tuo ole palmusunnuntain loitsu? Pitäiskö kahvi vaihtaa jo yrittiteehen." Silloin salaperäinen pallo taas pyörähti Joulumuorin soppakulhossa. Siinä vilahti punaista ja vihreää.

Pihla-tonttu harhaili hänkin jossain kaupungin kadulla. Sitten hän saapui aivan ihanan ikkunan eteen. Ikkunan päällä kiemurteli havukönnöksiä, joissa riippui käpyjä ja valopalloja. Ikkunassa oli kauniita kukkia: joulutähtiä korissa, hyasinttipatoja ja paljon muita kukkia. "Voi kuinka ihanaa olisi saada näitä kukkia Korvatunturille." huokasi Pihla itsekseen.

Pihla-tonttu kurkotti koskettamaan näyteikkunassa olevaa joulutähteä. Samassa tuulenpuuska heilutti havuköynnöstä ja siitä tipahti yksi havu pöläyttäen ilmaan tähtipölyä.

Joulumuorikin oli joutunut salaperäisen pallon siirtämäksi. Hänkin oli näyteikkunan äärellä. Näyteikkunan edessä oli myös pieni pilkullinen koira. Ikkuna oli mestarileipureiden leipomon näyteikkunan. Näytillä oli toinen toistaan makeamman näköisiä leivoksia, kakkuja pipareita... Leipurimestarit kantoivat näytille yhä useampia herkkuja. "Haluatko sinäkin makeita torttuja?" kysyi Joulumuori pieneltä pilkulliselta koiralta. "Haluaisin herkullisen nakkipiilon." vastasi pieni pilkullinen koira. "Eiköhän käydä hakemassa minulle tähtitorttuja ja sinulle nakkipiiloja. Meillä molemmilla taitaa olla jo nälkäkin." sanoi Joulumuori. Niin Joulumuori sai pienestä pilkullisesta koirasta itselleen uuden ystävän.

Pieni pilkullinen koira kertoi Joulumuorille asuvansa läheisessä puistossa ystävänsä luppakorvaisen koiran ja kahden kissan kanssa. He kaikki olivat joutuneet hylätyksi syksyllä. Asuminen puistossa oli talven tullen tullut hyvin ankeaksi. Kissat viihdyttivät itseään tavoittelemalla puiden oksille ripustettuja tähtiä ja palloja. Joulumuori ja pieni pilkullinen koira kävivät puistossa katsomassa löytyisikö luppakorvainen koira ja kissat, jotta nekin saisivat nakkipiiloja ja joulutorttuja. Pieni pilkullinen koira nuuski hajujälkijä. Eivät ystävät olleetkaan puistossa. Ne olivat lähteneet läheiselle herkkutorille.

Luppakorvainen koira oli kissaystäviensä kanssa todellakin herkkujen äärellä. Tai ei ihan. Ne odottelivat Makkaramestarin ikkunan takana, jos vaikka Makkaramestari antaisi heille palan kinkkua tai makkaraa. Sieltähän kaverukset löytyivätkin. Joulumuori piipahti Makkaramestarin myymälään hakemaan kinkkua ja meetvurstia. Kyllä niillä hiuko varmaankin lähtee. Hän loksautti oven kiinni ja samalla pöläytti tähtiä ikkunasta eläinystävien ja itsensä päälle.

Joulukuinen päivä on lyhyt ja hämärä hiipii pohjoiselle joelle. Joen jäällä istuu ihmisiä. Ne istuvat ja istuvat. Välillä käsi vähän heilahtaa. Tonttuja kurkistelee joen törmän puiden takaa. Pitäisikö niitä käydä ravistelemassa, jos vaikka ovat jo jäätyneet.

Yksi tontuista rohkaistuu ja menee kysymään:"Minkä takia istutte kylmässä vai oletteko jäätyneet kiinni?"

Silloin istuja nykäisee vapaa ylös ja nostaa jään reiästä kalan ja toisen ja kolmannenkin. "Tonttu hyvä, sinä tuot minulle kalaonnea. Pyydämme joulukaloja. Nämä kalat ovat revontulitaimenia, joita saa vain tästä tunturijoesta." ihminen vastasi. Tonttu kumartuu katsomaan kauniisti kimaltelevia kaloja. Aivan kuin niiden suomuista heijastuisi kaikki revontulen värit ja tähtien tuike.

Joen törmän käkkyrän nokasta harakka ilmoittaa: "Tähti nousee. Revontulet loimuaa. Tulee ilta. Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa." Harakan mustista sulista heijastuu tähtien säteitä. Revontulen loimotus peilaa valkoisista höynenistä. 

Tunturikylän kirkon kupeessa kirkkokansa huomaa myös jotain erikoista. Taivaalle syttyi kirkas tähti. Samassa porotokka vaeltaa toiselta tunturilta kohti Korvatunturia kulkevaa kurua.

Korvatunturilla Velho-tonttu havahtuu, kun loitsujen kirjan sivut liikkuvat itsekseen. Sivut aukeavat itsestään oikeaan loitsun kohtaan: Nosta pallo ikkunalle joulun tähden alle. "Tähti kirkkain loisteesi suo ja tontut kotiin Korvatunturille tuo."

Saunatonttukin huomasi kirkkaan tähden saunan yllä. On aika hakea avannosta kylpyvedet ja sauna kuumaksi saada. Tontuille ja Joulupukille reissun jälkeen kunnon löylyt maittaa.

Korvatunturin tuvan pihalta kuului:"Saammeko tulla laulamaan?" Joulupukki avasi tuvan oven ja siveli partaansa. Taisi tulla tonttujen mukana muitakin. Ihan kuin näkyisi neljä poikaa tähden kanssa. Pieni pilkullinen koira ja luppakorvainenkin koira, pöllökin. Pilkistääkö yhden tontun kainalosta jäniskin. Tonttuja ilmestyy pihalle yhä useampia. "Kissat tästä vielä puuttuu, sitten on melkoinen hullunmylly." huokaa Joulupukki.

Samassa kissa syöksyy porukasta ja kiipeää tuvan vintille. Taitaapa sieltä pujahtaa Joulupukin ohi toinenkin kissa tuvan puolelle. Korvatunturin pääluku taisi juuri lisääntyä. Joulupukki päätti, että Tiernapojat olisi kuitenkin paras palauttaa kotiin. Eihän kenenkään korvat kestä useamman kuin yhden kerran Herodeksen ja kumppaneiden veisuuta ja miekkojen kalistelua. Taikapalloa ei kuitenkaan enää käytetä. Ties mihin pojat sen voimalla joutuisivat.

Niin Tiernapojilta riisuttiin kruunut, viitat ja miekat. Päälle puettiin lämpöiset tonttuvaatteet. Pojat lastattiin lahjojen kanssa Taiga-poron kyytiin. Pari tonttua lähti viemään pojat kotiin ja jakamaan Oulun lasten lahjat. Loput lahjoista lastattiin Petteri-poron ja kumppaneiden kyytiin. Sitten lähti Joulupukki apureineen aattoillan reissulle.

Tuvassa etsittiin, mihinkäs kissoista toinen meni piiloon. Toinen löytyikin tuvan vintiltä. Hiljaisena jouluyön hetkenä Joulumuori kuuli tuhinaa joulukuusen alta. Hän nosteli kuusen oksia. Sieltähän kissa löytyikin matolta nukkumasta. Kuusen alta löytyi myös punaiseen nuttuun ja tupsulakkiin puettu tonttuvauva uinumasta. Niin kuin on löytynyt aina joka joulu.

Korvatunturilla vietetään vielä viimeisiä lepohetkiä ennen aaton kovaa työrupeamaa. Osa tontuista luistelee Korvajärven jäällä. Sauna lämpenee rannassa. Avantokin on aukaistu uintia varten.

Tuvan puolellakin ahkeroidaan kovasti. Punaisia piippalakkeja pilkistää milloin mistäkin ikkunasta. Pihamaallakin kiiruhtaa tonttuja tuvan ja tonttulan väliä.

Osa tontuista on kivunnut ullakolle etsimään joulukuusen koristeita. Ullakon uumenista hohtaa outoa valoa. Yksi tontuista hiipii varovasti kohti valon lähdettä. Ullakon perimmäisessä nurkassa rispaantuneen huovan päällä hohtaa outo pallo. Sellaista ei tonttu ole iän kuuna päivänä ennen nähnyt.

Tonttu ryntää ullakon portaat alas tupaan pallo käsissään. "Hei, katsokaa, mitä löysin", hän huudahtaa.

Pallo asetetaan Joulumuorin soppakulhoon tuvan pitkän pöydän päälle. Tonttuja kertyy ihmettelemään ihmeellisesti hohtavaa palloa. Aivan kuin siinä näkyisi värejä himmeästi. "Hyh, kuinka se onkaan pölyinen", tuumi Joulumuori ja pyyhkii yksintein palloa mikrokuituliinalla. Pallon pinnalta pölähtää sankka pölypilvi. Pöly saa tontut aivastelemaan. Pölyn hälvettyä huomataan, että pallo pyörii soppakulhossa vinhaa vauhtia. Pallon sisällä vilkkuu värejä. Yhtä äkkiä osa tontuista tempautuu pallon sisään. Voi kauhistus, mitä nyt tapahtui!

Pallo olikin oikea taikapallo. Mihinkähän tontut oikein joutuivatkaan pallon tempaistessa heidän mukaansa.

 Kaukana Korvatunturilta illan hämärtyessä pöllö havahtui valon välähdykseen. Ihan kuin joku liikkuisi sen kotimetsässä. "Kas kummaa, mistä sinä tonttu siihen tupsahdit?" kyseli pöllö tontulta. "Korvatunturilta tulin ja nimeni on Nelli. En kuitenkaan tiedä, kuinka osaan takaisin. Taikapallo heitti minut tänne", vastasi tonttu. 

"Pitkä on matka Korvatunturille. Ilta hämärtää. Taivaallakin alkaa revontulet loimottamaan. Tuolla loikkii jänis. Kysytään siltä, voiko se auttaa sinua matkaamaan Korvatunturille", aprikoi pöllö.

"Toki minä mielelläni tonttua auttaisin. Missä se Korvatunturi oikein on? Tunnen vain nämä lähitienoot. Pitkillä koivillani voin kyllä tontun kuljettaa aika kauaskin, jos vain suunnan tietäisin", tuumi jänis.

Nelli-tonttu huokasi raskaasti ja istahti puun rungolle. Pöllö ja jänis tulivat lohduttamaan häntä. Kyllä suunta Korvatunturille yhdessä löydetään. Revontulet loimusivat taivaalla. Sitten syttyi pohjoiselle taivaalle kirkas tähti. "Nyt tiedän, missä Korvatunturi on",huudahti Nelli. "Korvatunturi on tuon kirkkaasti loistavan tähden alla."

Sillä välin Korvatunturilla oli hätiin hälyytetty viisas Velho-tonttu. Hänellä oli hallussaan suuri loitsujen kirja. Hän tutki tarkasti kirjan jokaista sivua. Löytyisikö kirjan sivuilta loitsu, jolla pallon taika saataisiin puretuksi ja tontut kotiutettua takaisin Korvatunturille. "Hymm, hokkus pokkus tontut esiin, vasemmalla kädellä palloa kaksi kertaa vastapäivään", hymisi tonttu.

Velho näki pallossa jotain liikettä. Kun tarkemmin katsoi, siellä näkyikin Taavi-tonttu. Hän huitoi käsillään jollekin isolle hahmolle. Sehän on poliisi. Onko Taavi-joutunut tekemisiin poliisin kanssa. Velho tarkensi kuuloaan. Ihan kuin jotain kuuluisikin pallon uumenista.

"Hei, poliisi, olen eksyksissä. Kuinka pääsen Korvatunturille", Taavi kysyi poliisilta. Poliisi ei vastannut. Oudon hiljainen on tämä poliisi. Olisihan poliisin toki pitänyt Taavia auttaa. "Kysympä sitten noilta neljältä laulajalta. Heillä ainakin on ääni, kun noin kirkkaasti laulavat", ajatteli Taavi.

Niin Taavi-tonttu kiiruhti laulajien luokse. Kysyi heiltä tietä Korvatunturille. Laulajat aprikoivat, että pääsisiköhän Korvatunturille junalla. Asema ei ole kovin kaukana. Ei ole junaraiteita Korvatunturille. Juna ei siis käy. Taavi liittyi laulajien mukaan kiertelemään kaupungin katuja. Laulajilla oli mukana hieno tähti. Hän voisi laulaa mukana ja pyörittää kaverina vaikka tähteä. Taavi-tonttu kosketti tähden sakaraa. Hän ajatteli, että osaisi kotiin Korvatunille, jos vain loistavan tähden näkisi taivaalla.

Voi Velho-tonttu! Yritä löytää oikea loitsu, jotta tontut saadaan takaisin Korvatunturille. Joulukin on tulossa ja kylmä on joulukuu viettää ulkona eksykissä. Onneksi Nelli ja Taavi ovat kuitenkin löytäneet ystäviä.

Vuosi vaihtui ja on aika virittäytyä taidejuttujen pariin. Viime vuosi meni täällä blogin puolella vähän hiljaisesti. Kesätauko venyi peräti jouluun saakka. Viime kevään ja syksyn tein paljon kartonkigrafiikkaa. Ne ovat aika pieniä vedoksia, isommillaan noin korttikokoa tai vähän yli. Käytän laattana niissä tomaattimurskapurkkeja tai vastaavia. Mehupurkkejakin voi käyttää, mutta meillä ei juoda kaupan mehuja, joten niitä ei ole. Koska kuvat ovat pieniä, en niistä yksin tee tauluja. Näyttelyyn laitoin vedoksia ymppäämällä niitä vesiväritöihin kollaaseiksi. Toinen kohde, mihin laitoin kartonkigrafiikan vedoksia, on Tonttujen reissupäiväkirja. Siitä tuli tarinallinen taidepäiväkirja. Sen löydät joulukuun ainoasta postauksesta. Siinä yhdistelin lähes kaikkea taidepiirissä papereille ja tapetille tekemiäni töitä. Piirtelin ja maalasin vähän lisää. Leikkelin ja liimailin niitä sitten muinoin ostamaani akvarellilehtiöön. Osan papereista olin jo lehtiöstä ottanut käyttöön. Jäljellä oli juuri sopivasti papereita, jotta liimatut kuvat vielä sopivat kierrelehtiöön.

Joulukuulla taidepiirissä käsiteltiin taidepäiväkirjaa. Minulle se jäi hautumaan vähäksi aikaa. Kun sitten tytär puhui joulutarinasta, idea tarinallisesta taidepäiväkirjasta heräsi. Kaikenlaisia vedoksia ja töherryksiä olikin kertynyt melkoinen kasa, joten materiaalia oli jo valmiina paljon. Kirjoitukset piti vain yrittää keksiä kuviin sopiviksi. Loruilu ei oikein luonnistanut. Kirja siitä kumminkin tuli.

Joulun välipäivinä velasin nettiä, instaa ja juutuupia. Etsin julkaisuja taidepäiväkirjasta. Vielä löytyi melko sopiva kartonkipakkaus, joten ajattelin tehdä ihan omatekemän taidepäiväkirjan. Kun kannet olivat tiedossa ja paperia pursui laatikot, piti aloittaa kirjan sitominen. Hyvän ja yksinkertaisen ohjeen löysin täältä: Kirjansidonta 

Ongelmaksi minulle muodoistui, että pelkällä A4 tai A3 taittelemalla en saanut sopivia sivuja valmiisiin pahveihin. Jouduin siis leikkelemään paperia. Alkoi tulla siis paljon paperisilppua. Seuraavan, kun ja jos joskus teen, sovitan kannet papereiden kokoon. Nyt mitkään paperit eivät taiteltuna passaneet. Päätin siksi jättää tämän kirjan aika laihaksi. Laitoin papereiksi sekä kopiopapereita että halpoja akvarellipapereita. Sitten päällystin kartonkipakkauksesta leikkaamani pahvin paperilla ja liimasasin sitomani paperiniput kansiin. Ohjeen löysin samasta blogista täältä: Kirjansidonta2

Projektin vaikein osuus oli saada nippu liimatuksi kansiin kiinni. Toinen laita meni kohtalaisesti, mutta toista laitaa kiskoin muutaman kerran irti ja liimasin taas. Netistä ja instasta löytyy kirjansidontaohjeita, joissa kannet ommellaan kiinni nippuihin samalla, kun niput ommellaan. Selkämyksenhän voi halutessaan liimata jälkikäteen. Tapoja on monia. Ei tästä minun kirjastani ihan mallikelpoinen tullut, mutta käyttöön olen sen ottanut.

Taidepäiväkirja on tekijänsä näköinen matka taiteeseen. Minun piirustustaitoni on huono. Olen joskus yrittänyt aikaisemminkin aloittaa piirtämisen harjoittelun. Se on loppunut kuin kanan lento. Ajatukseni on, että nyt tämän taidepäiväkirjaprojektin myötä yritän edes kehittää piirtämistäni. Kirjoittaminenkin käsin on ollut vähäistä. Nyt tuntui, että edes kynä ei meinaa pysyä kädessä. Kopiopaperi sopiikin ihan hyvin tällaiseen opetteluun. Käytän lyijykynää ja paljon kumia. Kuitukynät ovat myös ihan käypäsiä kopiopaperille. Akvarellikynät liukenivat ja menivät paperista vähän läpi, kun suihkutin fiksatiivia (Oli vähän paakussa.).  Permanenttussit tuppaavat menemään hiukan kopiopaperista läpi, mutta ei pahasti. Piirtämisen myötä huomasin myös tarvitsevani perspektiiviharjoittelua, joten laatikoitakin olen kokeillut piirtää. Muistiin olen sitten laittanut päivänmäärän ja harjoituksen luonteen. Kirjoittanut vielä lisäksi, mikä harjoituksessa on vaikeaa.

Näiden kahden taidepäiväkirjaprojektin myötä olen tuuminut, että taidepäiväkirjoja on hyvä olla useita eri tarkoituksiin. Joku kopiopaperistatehty tai vastaava ostettu töhertelyyn, akvarellipaperista tai vastaavasta toinen akvarelleille ja akryyleille, paksusta paperista tehty liimattavalli töille jne. Hyvä puoli tässä minun omatekemässäni on sen koko. Se on aika pieni. Pidän sen keittiön sivupöydällä kynäpenaalin kanssa. Siinä se on saapusalla, helposti käyttöön otettavissa.

Vihtori huomaa, että kirja on käsinkirjoitettu. Nestori päättelee siitä, että kyseessä on käsikirjoitus. Nestori pistää välillä viiksikarvansa kirjanväliin tunnustellakseen viiksikarvoillaan kirjan laatua. Viiksikarvojen välittämä tietous kulkeutuu Nestorin vasempaan aivolohkoon. Siellä aivonystyrät hierovat tietoa aikansa ja päähän putkahtaa tulos: Kyseessä on tonttujen reissupäiväkirja ajalta, jolloin Kupla oli vielä auto.

Tontut selailevat sivuja ja ihmettelevät mennyttä aikaa. Välillä teksti on vaikeasti luettavaa. Ihmekkös, että joku on survonut kirjan hyllyn rakoon. Koulutontut olisivat antaneet moisesta käsialasta kirjoittajatontuille satikutia ja roiman annoksen kaunokirjoitusharjoituksia.

Vihtori ja Nestori päättivät kuitenkin kuvata sivut jälkipolvien iloksi. Pistetään sivut samontein nettiin, päättivät tontut. Näin kuvat päätyivät tämän blogin sivuille. Ehkä tämä hieman helpottaa lasten ja lapsenmielisten joulustressiä. (Palautteen perusteella reissupäiväkirjan tekstit käytettiin apeteekissa muuntamassa selkosuomeksi.)

Ystävä joutuin kiirehdi mukaan. Eihän voi kyydistä jäädä kukaan.

Minne on matka Kuplalla tällä, se selviää sivuja kääntämällä.

Siili uinuu lehtipesässä ja uneksii ensi kesästä. Pesän peittää lumivaippa, mutta ei se siiliä haittaa. Lämpöinen on pesäkolo. Siilillä on hyvä olo.

Kylmä talvi koettelee metsän eläimiä. Jyviä ja pähkinöitä tonttu ystäville laittaa. Kauralyhdekin tiaiselle taitaa maittaa.

Etelään haikara päätti matkata. Siellä ei tarvitse jäähän päätä hakata. Kalat uivat parvessa. Ei ole huolta arjesta.

Kukat etelässä ovat oikein somat. Flamingolla, kolibrilla kukat ovat ihan ikiomat. Tehdään kukista joulupaketti ja paketin päälle tietysti rusetti.

Ystävien Kupla kulkee holvistossa värikkäiden puiden. Lämpimästä etelästä matka käy syksyn kautta jouluun.

Kylät, pellot harjanteet, maisemat näin vaihtuu. Pöllö tolpan nokasta neuvoo paikkaan seuraavaan.

Vuoripuron varressa on majava kaatopuuhissa. Tuotapikaa valmis on rakennelma aivan verraton.

Kupla kaartaa kohti pohjoista. On tiellä kovin sohjoista. Taivaalta sataa räntää. En näe edes häntää. Sokkona täytyy juosta, tien poikki loikata.

Lumiukon silinterihattu on jo aivan rista, mutta kaulaliina sentään on ihan upo uusi.

Harakka hännystakissaan keikkuu koivun latvassa. Kovasti jo tulee. Tulee myrsky, luulee.

Kyllästynyt olen räntään sekä loskaan. Pakko päästä tunturiin nyt jos koskaan.

Lyhyt on valoisa hetki. Ei päivänsäde maahan ehdi. Kohta on taas ilta sininen. Pikkutikka tietää sen.

Revontulet taivaalla leimahtaa, kun kettu häntäänsä heilauttaa.

Taidanpa päristää kunnon rummutuksen. Aamurusko enteilee paukkupakkaspäivää. Tuumii palokärki.

Päivä kirkastuu kaamosajan sineen. Kettu punaturkkinen jättää jäljet lumeen.

Kärppä tulee kolostansa. Hyppii joen jäälle. Kuuluu ritinää ja ratinaa sekä kosken kohinaa. Nopeasti kärppä loikkii jäätyneen joen poikki.

Punatulkku viheltää surullista sävelmää. Heikko on nyt luonnon anti. Jängän peittää lumihanki. Pussillinen pähkinöitä joululahja verraton punatulkulle nyt on.

Tonttu palaa retkeltänsä. Edessä on vielä viimeinen tunturille nousu. Sukset laittaa haarakäyntiin. Sauvat lujaa lumeen hakkaa. Näin hän matkaa jatkaa.

Tunturin huipulla vielä rivakka työntö. Sukset näin kovan vauhdin saavat. Sitten onkin hurja alamäki ja järven jäälle vaudikas loppuluisu.

Petteri-poron pulkassa on monta tonttu-ukkoa. Petteri kulkee nopsaan. Kuun valossa hanki hohtaa. Tuolla on määränpää. Korvatunturi jo häämöttää.

Kupla kaartaa pihaan Korvatunturin. Matka pitkä on ollut Kuplankin.

Viimeinen yskähdys ja sitten syvä huokaisu. Kotona ollaan vihdoinkin.

Porukkaa lappaa Kuplasta tästä. Eikä sitä lakkaa ihmettelemästä. Paikalta kuskin hyppää Katti. Ajatus on täysin mahdotonta sorttia. Eihän kissalla ole edes ajokorttia.

Päättyy öinen retki. Nyt on rentoutumishetki. Joen törmällä sauna lämmin on. Saunan lauteilla tonttunen huoleton. Heitetään löylyä. Heilutetaan vastaa. Parrat pestään avannossa vasta.

Mikä on hauskinta uintimatkassa jouluisessa? Avantoon saa laskea jäisestä liukumäestä.

Pöydän päässä kynttilä hohtaa lempeätä valoa.

Tuvassa nyt ruoka oottaa puhtoisia tonttuja. Katettu on joulupöytään monenlaisia herkkuja: Kulhollinen omenoita, puuron päälle rusinoita, pullassakin kirsikoita.

Joulumuori ihailee kukkaa niin kaunista. Paketin, kun aukaisi, muisti ystävän kaukaisen eteläisillä mailla.

Kuusen ympärillä lystiä riittää. Vauhdissa hurjassa pipotkin lentävät joulukuusen oksille.

Juhla jatkuu aamun asti. Tontut pistävät tanssiksi. Jalat nousevat kepeästi. Lanteet liikkuvat letkeästi tahtiin musiikin.

Hiipuu loiste joulutähden. Valtaa raukeus repolaisen. Mielessä käy ajatus hento kuin tähdenlento. Näkyy tunturin takaa valo uusi. Onko se kenties kevään kajo.

Joulu saapui myös näille tontuille ja tonttujen ystäville lopultakin. Yksi perheeni tontuista kaipasikin joulutarinaa. Jospa hänelle ja pienelle tontulle tulisi tämän myöstä lusikallinen tai kauhallinen joulumieltä lisää. Joulu saapuu myös tänne Kivikulma-blogiin. Toivotan teille kaikille oikein hyvää joulua.

Korouomassa olen käynyt pari kertaa aiemmin. Ensimmäinen kerrasta taitaa olla likemmäs neljäkymmentä vuotta. Silloin kävimme kesäiltana silloisen työkaverin kanssa iltaretkellä. Muistoihin retkestä jäi oikaisu rotkossa kulkevan joen yli. Kiersimme siltaa pitkin joen toiselle puolen. Palatessa päätimme oikaista joen yli. Kengät pois jalasta ja kameran kanssa pään päälle ja sitten vain kahlasimme joen toiselle puolen. Kengät takaisin jalkaan ja matka jakui. Vastaan tuli taas joki. Sama homma uudestaan. Kunnes vastaan tuli kolmas joki, jossa näytti jo syvemmältä. Palasimme takaisin käänteisessä järjestyksessä ja kiersimme sillan kautta reitin takaisin. Jos katsoo Korouomaa kartalta, arvaa mikä meillä meni oikaisussa pieleen. Toinen Korouoman retken teimme lasten kanssa myöskin kesäaikaan. Siitä mieleen jäi yllättävän rehevä kasvillisuus ja tihkupinnat rotkolaakson koillisreunalla. Silloin emme oikaisseet.

Mielessä on ollut useasti talvinen retki Korouomaan. Silloin kallioseinämiin muodostuu upeita jääputouksia ja jääpuikkoja. Nyt tämä retki toteutui pääsiäisen jälkeisellä viikolla torstaina. Saavuimme Saukkovaaran parkkipaikalle noin puoli kahdentoista aikoihin. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään, mikä näyttikin olevan yleinen tapa kiertää reitti. Jalassa meillä olivat tukevat vaelluskengät tai kitkapohjaiset talvikengät. Melko pian alkoi näkyä pilkahduksia jääputouksista.

Reitin varrella on alueen historiasta opastetauluja. Opastettuja ryhmiä oli myös paljon liikkeellä. Maasto muuttui aika pian vaikeakulkuisemmaksi. Reitin varrella on näköalatasanteita ja vaikeimmissa kohdissa köysikaiteita. Paikoin oli lunta niin paljon, että köysikaiteet roikkuivat lumirajassa. Tällaisissa kohdissa oli hyvin liukas ura, joissa täytyi pitää köydestä kiinni ja hivuttautua alaspäin rotkon reunaa. Paikoin joutui jo laskeutumaan selkä edellä köydestä roikkuen. Nastakengät tai irroitettavat liukuesteet olisivat olleet tarpeelliset.

Rotkon kallioseinämät ovat kerrostuneita. Niistä on aikojen saatossa rapautunut lohkareita irti. Kallion päältä valuu vettä, joka jäätyessään muodostaa jääpuikkoja ja jääpuikot kasvavat jääputouksiksi.

Isoimmilla jääputouksilla on nimi. Tosin nimi ei taida olla vanhaa perua, vaan annettu matkailijoiden iloksi. Jääputouksien muodot vaihtelevat ylhäältä valuvan veden määrän mukaan. Toiset putoukset muodostuvat vain syksyllä ja toiset kasvavat talven mittaan aika massiiviseksi.

Kiersimme Koronjää-reitin, jonka pituus on noin viisi kilometriä. Aikaa meni reitillä noin kaksi ja puoli tuntia. Reitti varrella on useita jääputouksia ihailtavaksi ja mukavalla kuvausetäisyydellä. Jääputousten lisäksi rotkolaakson jyrkät kallioseinämät ja alhaalla kiemurteleva joki saavat kulkijan tuntemaan itsensä hyvin, hyvin pieneksi.

Jään väri putouksissa on vaihteleva. Tämän putouksen jää oli lähellä turkoosia. Jääputoukset ovat rotkolaakson lounaislaidan kallioseinämällä. Paras vuorokauden aika olisikin valon vuoksi retkelle aikainen aamu, kun aamuauringon säteet valaisevat jääputoukset. Puolenpäivän aikoihin aurinko ei enää valaise jääputouksia, joten ne ovat aika varjossa.

Mammutin jälkeen reitin varrella on tulistelupaikkoja, joista osa on yritysten käytössä. Perinteiset pari laavua olivat myös tavallisten retkeilijöiden käytössä. Tulipaikoilta olikin vain lyhyt kipaisu jyrkkää nousua parkkipaikalle. Nousussa voi puristaa viimeiset mehut reisilihaksista. Lähtöpaikalla on erämaakahvilla, josta sai mahdottoman hyvää Snickers-kakkua. Se olikin kahvin kanssa tarpeen energiavarojen täydentämiseksi. 

Rekten opetus oli, että seuraavalla talviretkellä Korouomaan kannattaa mennä aikaisin aamulla ja laittaa nastakengät jalkaan. Meidän reissu meni hyvin. Keltään ei mennyt luita poikki, eikä pää halki. Paikallaan lienee huomauttaa, että huono jalkaisten ei kannata nyt lähteä Korouomaan, ei ainakaan koko reittiä kiertämään. Lähtöpisteestä vastapäivään kiertäessä kulku laavuille ja Mammutille voi olla helpommin kuljettavissa. Korkeuseroa tosin silläkin pätkällä on, mutta reitti ei ollut liippaantunut silkaksi jäätiköksi.

Yövyimme Posiolaisella Lomakeskus Himmerkissä. Perjantaina olimme heti kahdeksan jälkeen matkalla Riisitunturiin. Tämä olikin oikein hyvä aika. Riisitunturin parkkipaikalla oli vain yksi auto. Kavutessamme kohti tunturin lakea vastaan tuli yksi henkilö. Oli oikein hiljaista. Piti ihan jäädä kuuntelemaan hiljaisuutta. Ei kuulunut ihmisääniä, ei auton ääniä.

Tykky oli karissut osittain jo puista. Ylhäällä tykky yritti vielä tarrautua puiden runkoihin, alhaalla metsäisemmällä alueella aurinko sulatteli viimeisiäkin pois.

Riisitunturin Rääpäisy oli hyvin tallattu, joten normaaleilla vaelluskengillä reitillä pärjäsi hyvin. Paluumatkalla lähellä parkkipaikkaa näkyi jo liukulumikengillä hiihtäjiä. Liukulumikengät olisivat olleet oivallinen tapa kulkea reitin ulkopuolella. Valo oli tunturissa niin voimakas, että kuvat meinasivat ylivalottua tai kohteet olivat sitten mustia.

Tunturissa reitin varrella oli myös tupa ja tulistelupaikkoja. Emme paistaneet makkaraa, vaan talsimme autoille.  Riisitunturin reittien lähtöpaikalla on myös erämaakahvila. Se valitettavasti olisi auennut vasta tunnin päästä. Emme siis päässeet maistamaan toisen erämaakahvilan herkkuja. Rääpäisy on noin viisi kilometriä. Aikaa meillä meni pari tuntia hitaasti kulkien ja nautiskellen. Tämä oli huomattavasti helpompi reitti kuin Korouomassa. Kulkemaan pystyi rennosti askeltaen ja maisemasta nauttien. Lähtöpisteen parkkipaikalle oli kertynyt jo autoja. Perjantai olikin vielä hyvä päivä käydä tunturissa: Aurinko paistoi ja viima ei käynyt.