Kyy aiheuttaa minulle aina alkukantaisen reaktion, joka on perua ajalta, jolloin ihminen kulki nelinkontin. En tarkoita juhannuksen enkä pikkujoulun aikaa vaan ihmisen alkuhämärän aikaa. Nähdessäni kyyn tapahtumakulku on jotakuinkin seuraavanlainen. Ensin tulee varoitusääni lajitovereille: "HYYYIIII!" Varoitusääni on aika korkea ja kova. Se muistuttaa normaali-ihmisen kiljahdusta, jota ei pidä sekoittaa ilon kiljahdukseen. Seuraavaksi tulee kavahdus takajaloille. Sattumoisin minä nykyihmisenä kävelen jo kahdella jalalla, joten vastaava reaktion on käsien heilautus kohti yläilmoja. Seuraavaksi huomattuani, että olen hengissä, katselen jo kättäpitempää. Tässä tapauksessa käsiini osui kaulassani roikkuva kamera.

Kyyk%C3%A4%C3%A4rme.jpg

Enpä ole nähnyt kyitä kuivalla Ahmaskankaalla aikaisemmin. Silloin, kun viemäriä kaivettiin, kyyt lähtivät tärinää pakoon ja osa päätyi naapureiden pihoille kuivallekin kankaalle. Epäilenpä, että lisääntynyt liikenne paikallistiellämme sai aikaan tämänkin yksilön nousun harjun päälle. Toisella puolen järveä on tie poikki Rokualle siltatöiden vuoksi ja raskaskin liikenne kiertää tätä kautta. Kyy aistii tärinän ja lähtee pakoon. Tämä kyy oli jo niin pönttö sekaisin, että lähti polun laidalta liikkeelle vasta meidän tömisteltyä sen lähellä ihan tosissamme. Tosin hiekka ei ilmeisesti johda värinää kovin hyvin.

Nyt minä sitten katselen jalkoihini lenkillä käydessäni. Tähän asti olen töllistellyt kohti yläilmoja. Lisäksi hypsähtelen joka ikisen oksan kohdalla, joka on vähänkin mutkilla. Lisäksi kasvien kuvaaminen maassa maaten tulee olemaan tarkan taustamuksen tulosta.

Hyvää alkanutta torstaipäivää!