Eilen oli sata kukkaa. Nyt on sata helttaa. Päivän sateisella lenkillä keräilin myös sieniä. Pussiini lähti kanttarelleja ja haaparouskuja. Sitten mukaan lähti myös pari sientä, joita en tunnistanut. Eivät olleet suppilovahveroita. Lähetin kuvan jos toisenkin sieniasiantuntija sisarelleni. Vastaus tuli kolmen kuvan jälkeen: sataheltta. Minusta ne muistuttivat jotenkin suppilovahveroita, mutta väri ja jalan väri eivät passanneet. Siskon asiantuntemuksen mukaan sataheltat eivät ole syötäväksi kelpaavia, mutta eivät ole myrkyllisiäkään.

Sieni.jpg

Sieni2.jpg

Sieni3.jpg

Tämän episodin jälkeen aloin epäillä kaikkia keräämiäni sieniä. Uskaltaneeko rouskuja keittää suolasieniksi tai paistaa kanttarelleiksi luulemiani. Onneksi sisko lupasi kerätä ja kuivata minulle suppilovahveroita. Suku on paras, vaikka jotkut toisin väittävät.

Luonto parantaa mielen. Iltalenkillä katselin kohti länttä. Oi, kuinka pilvet rakoilivat ja aurinko pilkisteli pilvien raosta. Ihan selvästi pouta. Sitten huomasin, että idän puoleiseen poskeen tuli vinhaa vauhtia sadepisaroita ja lasini peittyivät pisaroihin. Niinpä, sää taitaakin olla mielialakysymys. Onneksi onnentunne säilyi pisaroista huolimatta.

Hyvää syyskuista viikkoa!