Vihreys etenee luonnossa vinhaa vauhtia. Tätä luonnon heräämistä talvesta kevään kautta kesään olen saanut seurata aitiopaikalta kolmenkymmenen vuoden ajan tällä tilalla. Kuun vaihteessa alkaa kolmaskymmenesensimmäinen suveni ranta-asukkaana ja maatilayrittäjänä. Valehtelisin, jos väittäisin, että päivääkään en vaihtaisi pois. Onneksi vuodet ovat tuoneet armollisuutta itseä ja vähän läheisiäkin kohtaan sekä muisti iän myötä heikentynyt, joten ne vaihdettavat päivät ovat häipyneet utuisiksi hopeareunaisiksi muistikuviksi. Siispä voin taas uusin silmin ja mieli avoimena ihmetellä tätä tulevaa kesää vaalean vihreät lasit silmillä.

Koivikoissa näkyy kevään eteneminen selkeämmin kuin mäntykankaalla. Ensimmäinen kuva koivikosta luontopolkuni varrelta on 20. päivä toukokuuta otettu ja toinen kaksi päivää myöhemmin. Vinhaa oli lehtien kehitys. Nyt ei juuri taivasta näy lehtien lomasta.

 

Viljat saimme kylvettyä viimeisetkin torstaina. Äitienpäivänä ( Korjaan, sunnuntaina 15.5) kylvetty ohra viherjöi jo oraalla.

 

Muutkin kuin viljelijä itse ovat huomanneet pellolla olevat viljan oraat. Hätistelin monena päivänä ja iltana kurkiparvea pois oraiden kimpusta. Vaikka tämä kurkiparvi on vielä pieni, sen aiheuttaisi jo melkoiset satotappioat. Hus, pois vaan. Suomessa vielä suota riittää, joten mars suksikaa kurjet suolle.

 

Muitakin vieraita viljapellolla käy. Sepelkyyhkyt ovat lisääntyneet ja asuttaneet läheiset metsät. Tämä minua säihkähtänyt parvi oli vielä pieni. Sepelkyyhkyjä taapertaa pihalla ja huhuilee pihapuissa. Mutisin joskus, että eikö noista pihalinnuista jo saisi lintupaistia. Olisi kuulema luottamusaseman väärinkäyttöä. Tilanne kyyhkyjenkin osalta voi muuttua, jos niiden vierailuista tulisi jo satotappioita viljoille. Nyt saavat olla vielä meidän osalta rauhassa. Meillä ei vielä tarjoilla kyyhkynrintaa ruokalistalta. Kyyhkyt vain piipahtavat kevätiltoina viljapellolla. Kurjet sen sijaan tallustelevat ja kaivavat nokallaan irti oraita pitkät ajat, jos niitä ei aja pois. Vilja jää vähintään harvaksi, jos ei tuhoudu kokonaan, kurkien laiduntamalla alalla.

 

Kolmekymmentä vuotta kyykkäämistä ja hyppäämistä on aiheuttanut jo sen, että jalka ei enää niin nopsasti nouse. Sen ovat huomanneet myös nämä musta-harmaat linnut, jotka päivystävät koivuissa luontolenkkipolkuni yläpuolella. Odottavatkohan ne, että kulkija kuukahtaa kunnon haaskalintujen tapaan. Olisipa se aikamoinen loppu luontoilulle, jos makaisin rähmälläni polulla ja varikset kekkuloisivat selän päällä raakkumassa. (Olen lukenut ja katsonut liikaa länkkäreitä, joissa korppikotkat seuraavat yksinäistä ratsastajaa.)

 

Toki luontopolkuni varrelta löytyy söpömpiäkin siivekkäitä. Peipponen piipahti kuusen oksalle seuraamaan kulkuani. Peipposen laulu kaikuu metsässä kuin metsässä varhain keväästä pitkälle kesään. Osa laulajista on jo hiljentynyt. Ajoittain vain kuuluu laulurastaan luritusta ja punarinnan satakielimäistä laulua metsässä kulkiessa. Peipponen se vaan jaksaa kajauttaa laulunsa.

 

Alkukesästä polkuni kulkee pitkin rantoja. Polun varren pajukoissa nyt laulaakin runsaslukuisesti pajulintu. Se tulee suhteellisen myöhään pesimäsijoilleen. Kevät ja kesäillassa se lurauttaa surumielisen säkeensä iloksini ihan takapihallakin. Pajulintu ei ole ollenkaan ranttu ihmisen seurasta. Ohi kulkiessani se siirtyy pajupensaan toiselle puolen odottamaan ihan rauhassa.

 

Pöllöjä en tänä keväänä ole nähnyt. Sitä vastoin haukat näkee nyt saalistamassa. Tämä sinisuohaukka koiras kaarsi pajukon taakse edestäni. Odottelin toveroisen sen nousua lentoon. Pajukon takaa se nousi siivilleen ja kaarsi pienaukon reunan kautta jättökelon oksalle istumaan. 

 

Heti sinisuohaukan jälkeen kulkutien laidalle pyrähti vihervarpunen männyn oksalle. Vihervarpuset tulevat kesän päälle pihalle, mutta harvoin nään niitä ihan metsässä.

 

Peltojen vaihettumisvyöhykkeet ovat suosittuja paikkoja linnuille. Tämä suokukkoparvi oli ruokailemassa ja vähän pörhistelemässäkin ennen viljan orastumista pellon laidalla. Käppäilin iltalenkiltä tavallista myöhemmin kotiin ja päivä alkoi jo painua mailleen. Ihmettelin kauempaa, että multakokkareet jotenkin liikkuvat. Kameran objektiivin läpi katsottuna paljastui suokukkoja kompimässä ojasta pellon puolelle.

 

Pari iltaa myöhemmin näin kolmen suokukon ryhmän, jossa oli tummien kukkojen lisäksi tämä ruskeasävyinen koiras mukana. Suokukko koiraat ovat koreita lintuja. Suokukkojen parvi on pienentynyt. Soidinaika niillä lienee jo ohitse ja pesiminen alkanut. Muutamia yksittäisiä koiraita on näkynyt viime päivinä.

 

Samaisen illan jäniskevennys tulee tässä. Jäniksiä loikkii aamusta iltaan peräjälkeä pitkin pihaa ja peltoja. Kohta tulee varmaan uudet poikaset. Eikös sanota, että jänis tekee vuodessa kolmet poikaset: yhdet hangelle, toiset oraalle ja kolmannet sängelle.

 

Pellolla rinta rinnan kanssamme elelee hyvin luottavainen lintu. Töyhtöhyyppä tekee pesänsä mullokselle. Se luottaa traktorikuskiin ja pomppaa vasta viime tingassa lentoon pesästään. Traktorista pesä onkin helpoin näin huomata. Jos lähtee kulkemaan jalan pitkin peltoa, emot juoksevat jo kaukaa pesästä pois ja nousevat siivilleen huutamaan. Silloin pitää lähes kävellä pesän ylitse, jotta sen huomaa. Töyhtöhyypän pesässä on yleensä kolme tai neljä munaa. Rankkaa on töyhtöhyyppäemojen homma. Näistäkin neljästä munasta voivat emot saada lentoon yhden poikasen.

 

Hyönteismaailmassakin sattuu ja tapahtuu. Talvehtineet suruvaipat ovat olleet useana iltana lentelemässä. Virkeimmät seurailivat kulkuani pitkänkin matkaa.

 

Toisten elämä oli jo ehtoopuolella. Tämä suruvaippa lepatti rantopolulla. Se ei kuitenkaan jaksanut enää nousta lentoon. Jäi vain paikalleen kyyhöttämään. Lyhyt on perhosen lentoaika.

 

Hämähäkin verkot ovat inhoja naamalle läsähtäessään. Kevätillan valossa taidokkaasti kudottu verkko on kuitenkin kaunis. Onneksi se oli myös sen verran matalalla, että naamaani se ei yltänyt tarttumaan.

 

Maailmalla puhutaan mehiläis- ja pölyttäjäkadosta. Kiinassa kuulema pölytetään hedelmäpuita jo käsin siveltimellä. Olen minäkin kasvihuoneessa tupsutellut munakoison ja paprikan kukkia siveltimellä. Ulkona voimme onneksi turvautua vielä näihin luonnon pölyttäjiin. Narsissin kukkaan tupsahti minulle aiemmin tuntematon pörriäinen. Instaan laittamani kuva tuotti tulosta ja pörriäinen sai nimen, villakärpänen. Aina oppii jotain uutta.

 

Tämän kaverin tunnen. Mustikka aloittelee kukiintaansa ja kimalaiset olivat sankoin joukoin hommissa. Meillä kimalaisia on runsaasti. Liekö osaltaan syynä nämä meidän marjanviljelykset. Kimalaisille riittää pajuissa ruokaa heti keväästä ja sitten on kukkivia omenapuita ja marjapensaita heinäkuulle saakka. Silloin on jo paljon luonnonkukkiakin tarjolla.

 

Osasyyntä pihassa pörrääviin perhosiin ja kimalaisiin voi olla myös se, että ympäristömme ei ole kovin nyysitty steriiliksi. Voikukat rehottavat taas terassillakin. Voikukka on suosittu pölyttäjille ja varsinainen vitsaus mansikkamaalla ja pihaistutuksissa. Keltaiset perhoset ovat täällä usein suokeltaperhosia, mutta tämä voikukassa vierailija oli sitruunaperhonen.

 

Voikukasta onkin helppo hypätä toiseen keltaiseen kukkaan, rentukkaan. Rentukka kukkii nyt pintkin järven rantaa, ojien ja purojen laidalla. Rentukasta eivät pölyttäjät näytä niin kovin hirveästi tykkäävän. Voikukka on niistä houkutelevampi.

 

Lisää kevään kukkijoita: Suo-orvokit aloittelevat kukintaansa kosteilla mailla. Mattomaisesti ne levittäytyvät polkujen varsille ja ojien laidoille. 

 

Maan jamaan piti kyykistyä kuvaamaan näitä pieniä kukkasia kauriiden kulku-uran reunalta. Tämän kyykistelyn seurauksena sain kämmenselälleni puutiaisen köpittelemään. Onneksi huomasin ötökän ennen, kuin se pääsi hihan sisään tai imaisi itsensä nahkaani kiinni. Yritin litsata sen hieromalla samaan tapaan, kuin teen hirvikärpäsillekin. Ötökkä sen kun sätki. Pistin puutiaisen kynsien väliine ja vedin kynsiä painaen erilleen. Jo kuoli. Sitten voinkin heittää raadon hyvillä mielin pois. Ainakaan sama puutiainen ei enää kenenkään verta ime.

 

Kolmas suo-orvokki kukki puron reunalla. Ihanasti ilta-aurinko sai purosta kimallusta kukkasen taustalle.

 

Maan jamassa olen viettänyt viime viikon työajankin. Istutimme uusia saskatoonin taimia ja kitkimme aikaisemmin istutettujen juuruksia. Samalla seurasimme läheisessä pylväässä käytyjä keskusteluja, jotka päättyivät helliin hetkiin. Silloin ei kamera ollut mukana, mutta samaisena iltana huomasin kalatiirojen olevan perheen perustamispuuhissa jälleen. Minä tunkeuduin kameran kanssa salakuvaamaan tai julkikuvaamaan pariskuntaa. Saapasteluni pylvään juurella ei tiiroja häirinnyt. Toiveissa on kesän päälle pikku tiiroja.

 

Kalatiiroja on mukava seurata. Ne eivät ole isoissa parvissa rääkymässä kuten lokit. Niiden kalastus on oikea taidon näyte. Ilta-aurinko punersi jo maisemaa. Tiira kalasteli rantavedestä vielä myöhään illalla.

 

Aamuinen sade sai puiden lehdet ja maan ruohon kuhahtamaan vauhdilla isommiksi. Tänään kävimme porukalla kaatamassa pellon reunuspuita ja keräämässä oksia pellolta pois. Koivujen lehdet olivat jo niin isoja, että oksista olisi voinut vastan vääntää. Innokasta vastan tekijää ei ollut. Eipä vastominen saunassa ole kuulunut meidän perheen kulttuuriin, joten vastat jäivät tekemättä. Nyt aurinko paistaa taas, joten on saunalenkin aika.

Nautinnollisia kesähetkiä!