Kun järvessä oli vielä jäitä, useana aamuna rantoja ja peltoja pitkin kulki sumulauttoja. Nämä utuiset kuvat ovat viime viikon keskiviikko-aamuna otettuja. Vesilintuja uiskenteli jään reunan sulapaikoissa. Näkyi telkkiä, taveja ja heinäsorsia.

 

Olipa yksi haapanapariskuntakin tullut rantaveteen.

 

Samana päivänä satoi välillä tihkua alas. Se tarttui pisaroina kasveille. Idänsinililjat ovat vallanneet uusia paikkoja rantatöyräältä. Viime viikon keskiviikkona idänsinililjat olivat vielä pisaramaisilla nupuilla. 

 

Loppuviikkoa kohden ilma lämpeni. Järven jäät sulivat lähes paikoilleen. Tänä keväänä ei tulleet jäät ryskyen rannalle. Lämpimät ilmavirtaukset saivat naurulokit kaartelemaan järven yllä tähystäen kaloja. Monta syöksyä tämäkin lokki teki, eikä saanut yhtään kalaa sinä aikana, kun minä lokkia kuvasin.

 

Tämän kevään uusi tuttavuus minulle oli pensastasku. Olen minä marjamaan pensaissa jonkun pensastaskun joskus nähnyt, mutta aikaisemmin en ole sitä kameran objektiivin läpi katsonut.

 

Lämmin ilma sai myös kimalaiset pörräämään pajuissa. Muita luonnonkukkia ei vielä ole, joten pajut ovat tärkeitä meidän luonnon kimalaisille.

 

Luontoretken antimia lähiluonnon polun varrelta on tämä peipponaaraskin. Se katseli puolisonsa touhuja oksalla ylemmällä. Koiras antoi varoitusääniä, mutta peipponaaras taisi tuumia, että tuttu kulkija, turha hötkyillä.

 

Peippojen luota oikaisin peltojen poikki kotiin. Sähkölangalla haarapääsky liverteli kuin kesällä konsanaan. Muutamia pääskypareja on vasta tullut. Ne kaikki ovat olleet tähän mennessä haarapääskyjä.

 

Usein minusta on tuntunut, että kesä tulee vasta kalatiirojen myötä. Meillä pääskysetkin tulevat ennen kalatiiroja. Niin nytkin. Pääskyjä oli näkynyt useita päiviä aikaisemmin, kuin kalatiirat tulivat. Tiiroilla on pitkä matka lennettävänä Ahmasjärvelle kalastelemaan. Tiirat ovat lokkeja taitavampia kalastajia. Ne voivat tähyillä kaloja vaikka pilvien yläpuolelta.

 

Joskus oman luontopolkuni varrella ei näy juuri mitään liikettä. Toisinaan sitten tapaa ihan yllättäviäkin kulkijoita. Yhtenä iltana tapasin tavipariskunnan iltakävelyllä. Olikohan näillä treffit.

 

Näillä teillä yhdessä sitten astelimme, tavit ja minä, kevätillassa.

 

Vaikka ilma onkin nyt viikonlopun jälkeen kovastikin viilentynyt. Osassa koivuja näkyy jo hiirenkorvia.

 

Metsässä kuvittelin jo nähneeni toiveunta, kun lehtikuusikko hennosti vihersi. Olihan siinä jo lehtikuusen silmut auenneet ja hentoista viherrystä näkösällä.

 

Minua jo huoletti tämä yksinäinen tukkasotka rannassamme. Meinasin jo kuuluuttaa herralle morsmaikkua. Kauempana järvellä ui isompi sotkaparvi. Vaan ei tämä herra siihen mahtunut tai halunnut.

 

Kylläpäs helpotti, kun huomasin tukkasotkan saaneen itselleen kumppanin. Nyt odottelen, että näkyykö tänä kesänä rannassamme pikku sotkia.

 

Kauniiksi lopuksi tarina ihmeellisestä kukasta. Perheen metsuri oli pari viikkoa sitten innostunut avartamaan näkymiä pihalta järvelle. Siinä rytäkässä hän oli sahannut myös salavan haaroja pois. Nyt minä vallan äimistyin, kun löysin salavan juurelta sinivuokkoja. (Löytyi siitä myöskin villiyrttejä, mutta ne eivät olleet yllätys.) Meillä ei sinivuokkoja luonnossa kasva. Ehdotin Sohville, että linnut ovat sontineet sinivuokon siemeniä salavan juurelle. Ei selitys kelvannut. Linnut eivät syö vuokon siemeniä. Muurahaiset niitä voivat levittää. Pitkä on matka muurahaisen kantaa meille sinivuokon siemeniä etelämpää Suomenmaata. Yritin muistella, että onko joskus muinoin sisareni tuonut minulle pihaan sinivuokkoa. Ei sinivuokko pihassani ainakaan kukkinut ole. Sohvi luuli, että hänen kengän pohjissa olisko kulkeutunut. Ihan yhtä hyvin olisi voinut sinivuokon siemen kulkeutua linnun varpaan välissä. Luonto on ihmeellinen ja ihmeellisen kaunis.

 

Hyvää ja ihmeellisen kaunista viikon jatkoa!