Vuodatuksen palvelin näytti olevan alhaalla jostain syystä viikonlopun. Liekö taas ollut verkkohyökkäys. Tämän takia minulla meni ihan pasmat sekaisin, enkä muista enää, mitä oli tarkoitus kirjoitella näihin kuviin. Loman jälkeen syksy on jatkunut töiden merkeissä, joten blogiin sepustelukin on siirtynyt taas.

Lomamme jälkeen meille muutti kaksi kissaa. Kissoilla loppuivat navettakissan hommat edellisessä paikassa, kun lehmät lähtivät uuteen osoitteeseen. Kissoilla olisi ollut kohtalona pilven reunalle siirtyminen, jos uutta kotia ei olisi löytynyt. Niinpä uusvanhoilla kissoilla on ollut opettelu uuteen kotiin. Se ei ole sujunut ongelmitta jo yhdeksän vuotta vanhoille kissoille. Alla olevassa kuvassa oleva Pirkko ei osannut käyttää hiekkalaatikkoa, joten vuorokauden kuluttua päästimme sen ulos. Sen koomin ei Pirkkoa ole sisälle saatu. Pirkko käy kyllä ruokakupilla ja satunnaisesti saa silittääkin. Talveksi pitäisi kumminkin saada Pirkko opetettua lämpimämpään asumukseen kuin hallit ja vanha navetta. Toinen kissoista on Erkki. Erkki makasi kolme päivää sohvan alla piilossa. Se kävi yöllä syömässä ja hiekkalaatikolla. Sohvan alta sen sai houkuteltua pois makaamalla olohuoneen lattialla joogaamassa. Silloin silittely ja hoito kelpasi. Erkki ei olisi halunnut lähteä ulos. Pelkäsi vallan kamalasti. Kolmantena päivänä useiden yritystysten jälkeen sain Erkin kuistille. Aikansa katseltuaan Erkki häipyi pensaiden alle. Sen koomin Erkki ei ole meistä piitannut. Muutaman kerran iltahämärissä olemme sen nähneet liikkuvan pihalla. Emme tiedä onko Erkki lähtenyt kokonaan katselemaan takaisin entisille asuinsijoille. Aika näyttää, miten kissojen kanssa käy. 

 

 

Tänä syksynä sieniä on meillä tosi huonosti. Suppilovahveroreissuilla on hädin tuskin muutama litra sankon pohjalla. Reilu pari viikkoa sitten kävin jo vähän kauempana katsomassa ns. takuuvarmaa suppispaikkaa. Menomatkalla polulla kasvoi kyllä sieniä, näitä punaisia ei-syötäviä.

 

Suurinpiirtein samoilla kohdin tapasin parven tiaisia. Parvessa seurasin ensin hömötiaisia, sitten talitiaisia, lopussa huomasin, että yksi ei ollutkaan tiainen. Puukiipijä pyrähti parvesta läheiseen koivuun. Tämä oli elämäni toinen puukiipijähavainto.

 

Tältä samalta reissulta sain likemmäs puoli sankoa suppiksia. Viime syksynä sain parikin ämpärillistä samalta paikalta yhdellä kertaa. Silloin en meinannut jaksaa kantaa sieniä pois, kun kävelymatkaa on useampi kilometri.

 

 

Oravia on nyt paljon. Pihasta oravat vähenivät kissojen myötä. Heti pellon reunassa niitä kuitenkin on kiipeilemässä puissa. Tämä kuva on muutamalta iltalenkiltä, kun lähtiessä oli kaunis ilta-auringon paiste.

 

Yllättävän nopeasti aurinko painuu horisontin taakse. Eipä valoa enää kuvaamiseen lenkin lopulla ollutkaan.

 

Jos ei pysy kaidalla tiellä, joutuu ojan pohjalle. Sieltä voikin katsella auringonlaskua sammakkoperspektiivistä. Vielä löytyi kissankelloja tien laidalta. Ei kuitenkaan ollut kotiin viemisenä rentunruusuja.

 

Myrskytuulet ovat riipineet lehdet lähes kaikista puista. Vielä tänäänkin huomasin, että lehtikuusissa ovat lehdet tai neulaset vielä kiinni. Talitiainen istahti pihan lehtikuuseen samana iltana, kun kuvasin noita auringonlaskuja. Päivää en muista. Taisi olla viime viikolla.

 

Viime viikolla oli muutamana aamuna kuura maassa aika pitkään. Ojan ylle olemme laittaneet sillaksi vanhan pirtin lattialankun. Ennenvanhaan lattialankutkin olivat oikeita lankkuja. Niinpä siltalankku on kestänyt ojan päällä meillä kymmeniä vuosia. Kuura sai lankun hohtamaan hopeisena. Siitäpä innostuin ottamaan kuvia yhdessä syksyn lehtien kanssa. En laittanut lehtiä lankulle, vaan kuvasin päällekäisvalotuksella tai monivalotuksella. Kumpi lienee oikea termi.

 

Aurinko sai innostumaan valokuvauksesta muutenkin. Pisarat kiilsivät timanttien lailla parsan lehdillä.

 

Kun siihen lisää vaahteran lehden, saa bokeh-kuvan.

 

ja toisenkin lehden kanssa voi kokeilla. Yksi kaverini kysyi, miten noita valopallukoita saa valokuvaan. Kännyköistä en tiedä, mutta järjestelmäkameralla pallukoita saa kuvaan. Nuo valopallukat ovat parsan lehdillä olevia vesipisaroita, jotka heijastelevat auringon valoa. Kameran aukko on mahdollisimman suuri eli f-arvo mahdollisimman pieni. Auringon paisteella myös ISO-arvo oli aika pieni. Tällöin syvyysterävyysaluen on lyhyt. Tarkennus on tehty parsan etupuolelle laittamaani lehteen. Syksyn lehti oli noin 0,5 - 1 m etäisyydellä parsasta. Tausta jää tällöin niin epäteräväksi, että valon heijastukset ovat tuollaisia pallukoita.

 

Vaateran lehdet ovat myöskin varisseet. Siemenet ovat vielä kiinni puussa. Mietin, miksi näitä vaahteran simenpalkoja oikein kutsutaan. Minun pitäisi tämä varmaan tietää, mutta muistissa on mustaaukko.

 

Vaikka koko kesän ja syksyn olen kyykkinyt marjoja poimimassa, mikään ei vedä vertoja luonnonmarjojen poimimiselle. Syksyn kuulaat päivät ovat aivan ihania olla puolukassa tai karpalossa. Vielä eilen metsäreissulla sain suuhuni ihan kovia puolukoita. Karpaloita kotirannassa on aivan mahdottomasti. Muutamille päiville on jopa sattunut oikein mukavia ilmoja poimimiseen. Karpalot ovat jo niin punaisia, että kovin aurinkoisella ilmalla niitä on vaikea erottaa sammalikosta. Kaikista paras poimintailma on pilvinen ja tyyni ilma. Aurinkoisella ilmalla toki saa herkullisempia kuvia.

 

Osalla on jo syysloma, joten hyvää lomaa heille. Meidän kunnan kouluissa syysloma on ensi viikolla, joten tällä viikolla on vielä harrastusryhmät toiminnassa. Mukavaa viikkoa!