Päätin kokeilla kortteja mustalle pohjalle. Teippasin maalarinteipillä korttipohjia tuohon filmivanerilevyyn. Vetelin pohjiin sitten mustaa gessoa. Sudin öljyväreillä ns. jouluisia aiheita nopeasti pohjiin. Annoin värin kuivua. Yritin ottaa kortit pois vanerilevystä. Maalarinteippiä repiessä monesta korttipohjasta lähti myös kiiltävä pintakerros. Ne onnistuin irrottamaan varovaisella otteella, joihin olin sutinut gesson ja värin pinnoittamattomalle puolen. Muutama pohja jäi maalaamata, kun aiheet loppuivat sillä erää. Monesti olen todennut, että maalarinteippi irtoaa, kun ei sen irrota tarvis. Sitten ei irtoa kuin väkisellä, kun pitäisi irrota siististi. Tämmönen taiteellinen kokeilu tällä kertaa.

Korttimaalausta.jpg

 

Järven aalto on jäätynyt. Jää onkin nyt oikein sileää. Kuin luotu luistelijoille. Minä en ole luistimille luotu. Olen pistänyt nastakengät jalkaan ja laittanut kävelysauvat kännyihini. Sitten tipsutellut rannan tuntumassa jäällä. Muutamia railoja on tullut jäätä kuvioimaan.

Railoja.jpg

 

Luulin kauempaa noita rantuja saukon jättämäksi. Railoiksi ne osoittautuivat. Tänään hipsuttelimme taas tutulle lenkkipolulle. Padolla pullikoi kaksi saukkoa. Sauvat olivat käsissä ja kamera kotona. Sekös harmitti. Todennäköisesti muistikuvani ovat selkeämpiä, kuin kameran kuvat olisivat olleet. Saukot olivat sen verran vikkeliä.  Nyt tuntuu, että kameraa ei edes viitsi kuljettaa mukana, kun päivät ovat näin harmaita ja tuuli purevaa. Tänäänkin kädet menivät ihan kylmäksi, kun seisahduimme seuraamaan saukkojen touhuilua. Sauvakävelyssä eli dementiahiihdossa on se hyvä puoli, että käsiä tulee liikuteltua enemmän ja tahti kävelyssä pysyy reippaampana kuin kävelyllä ilman sauvoja. On myös hivenen tukea, jos sattuu luikastumaan tai horjahtamaan. 

Katselin tuossa, että nyt on yläkuu. Perinteisesti olemme hakeneet joulukuusen yläkuulla. Täysikuu on kahdeksas päivä joulukuuta. Sitten kääntyykin alakuuksi. Musta kuu on aatonaattona. Joten kuusi pitäisi hakea aika pian tai vasta aattona. Minulle tosin kävi niin, että taimikkoa raivatessa katselin jo itselleni joulukuusen. Säästinkin se sahan hilpaisulla eka reissulla. Seuraavan kerran ohi kulkiessani ihmettelin, miksi olen tuonkin kuusen jättänyt liian lähelle toista puuta. Huitasin sen sahalla nurin. Heti, kun saha oli pyyhäissyt, muistin, että voi helkkari... Onneksi on metsässä vielä varmaan joku varakuusikin.

Antoisaa joulun odotusta