Nyt on kyllä iskenyt joulun jälkeinen saamattomuus. Johtuu varmaan niistä monista suklaarasioista. Sokeri ja rasva taitavat aiheuttaa kaiken muun lisäksi aivosumua. Aamuruskoja on helppo käydä kuvaamassa, kun hyppää saappaisiin ja lyllertää rantapenkalle. Näitä kauniita aamuruskoja on toki riittänytkin. Sitten useimmiten päivä meneekin sitten harmaaksi.

 

 

Harmaissa ja tuulisissa päivissä on hyvätkin puolensa. Kun on kirkas ilma, koskikara on herkkä häipymään kameran kantamattomiin. Harmaina päivinä se pysyttelee kohtalaisen lähellä. Siitä ehtii ottaa kymmeniä kuvia ennen, kuin se sukeltaa ojan pohjalle hakemaan ruokaa. Harmillisesti tuulisella säällä ei tarkene kauaa seurata tätä virkeää sukeltelijaa.

 

 

Puolisoni tuumaili kuutamoiltana, että näkisi ihan metsässä liikkua kuun valossa. Minä erehdyin lausumaan, että pitäisi opetella yökuvausta. "No, ei helkkarissa sitä aleta harrastamaan." Lauseesta huomaa, kuka meillä joutuu kärvistelemään pakkasessa tyhjänpanttina kuvausreissuilla. Kuuta kumminkin kuvasin, kun se nousi orapihlajan oksien välistä. Ihan täysi kuu ei vielä ollut. Ei ollut vielä yökään. Taisi olla hämärän hetkiä. Ei tarvinnut jalustinta säätää pihalla pakkasessa. Kun kuun kuvauksesta hoksasin, että on yläkuu, kylvin paperikat esikasvatukseen. Päätin kyllä jo syksyllä, että paprikan kasvatus saa jäädä, kun viime kesän paperikat pilasivat kirvat. Nyt otin kaupan suippopaprikoista siemeniä ja kylvin niitä. Saa nähä, kuis käy. Kokeilen vielä kerran.

 

 

Joulupukki toi kaikille muille perheenjäsenille pipot, paitsi minulle ja Sohville. Minä tikuttelin onneksi itselleni pipon jo ennen joulua, joten minun ei tarvinnut olla kilttinä. (Vaikka kilttinä olin varmaan ollut, kun tuli monenlaista lahjaa.) Oman kirkonkylän kaupasta löytyi sitten tämmöistä tyttömäistä pling-pling-lankaa, Novit Seiskaveikka Kuuraa, josta neuloin pääosan pipoon. Kun harmillisesti Novita siirtyi noihin 100 g keriin, yksi kerä ei riitä tällaiseen pakkaspipoon. Aloitin pipon vaaleanpunaisella ja jatkoin sitten kimmalluslangalla. Näin sain korvallisille pipon kaksinkerroin. Joku eläin lainasi Sohvin pipoa kuvaussessioon. Voitte arvailla mikä eläin siellä pipon alla piileskelee. Pipoa asetellessa huomasin,että eläintä on halittu kovasti. Kaveri tarvitsee neulaa ja lankaa, jotta sisukset pysyvät sisäpuolella.

 

 

Eiliseltä kenkäilyreissulla tapasimme ainoastaan yhden linnun. Senkin tapasimme menomatkalla. Auton tuulilasin läpi ei kovin onnistunutta kuvaa tullut. Olkoon tämä sarjassa paskat luontokuvat muistutuksena, että edelleenkään törkyisen tuulilasin läpi ei kunnon kuvaa saa. Voisi tietysti selittää, että oli luova suodin käytössä, kun tuli noin tasaisen tuhnuinen kuva. (Tämänkin opin Instagramista.)

Korppi onkin veikeä kuvatta. Useat kerrat sienireissulla korppi on kierrellyt minua vähän matkan päässä ja raakkunut. Kuitenkin se pysyttelee oksien takana, jotta siitä ei kuvaa saa. Tämän kaverin huomasin, kun silmä tarkkana katselin näkyisikö riekkoja. Tällä hakkuualueella pyrähtää usein lentoon parvi riekkoja. Syksyllä niitä oli ennätyksellisesti toista kymmentä yksilöä parvessa. Nyt riekkoja ei näkynyt. Tämä musta möykky kökötti tekopökkelön nokassa. Häiriintyi meistä ja nousi siivilleen.

 

 

Tuuli ulvoo nurkissa ja paukuttaa piipun peltiä. Kovin on vaihtelevaa ilmaa vuoden alkajaisiksi. Luin tänään, että tottuminen muutokseen vaatii keskimääriin 66 vuorokautta. Pari kuukautta sinnittelyä niin sitten jo nauttii. Tähän minä uskon. Kun pari kuukautta sinnittelemme vuoroin paukkupakkasissa ja vuoroin vesisateessa, niin sitten kyllä nautimme kevätauringosta. Antoisaa härkäviikkojen alukua!