Tässä on ollut sen verran harmaita päiviä, että auringon pilkahduskin saa tarraamaan kameraan kiinni. On ollut oikein kunnon tuiskuja, räntäsateita, vesisateita, kaljamakelejä ja kaikkea siltä väliltä. Muutamana kaljamapäivänä näkyi hetken aurinkokin. Pistin nastakengät jalkaan ja ropsuttelin rantaan ihmettelemään valon välkettä jäällä ja lumella. Kuvasin risukasaa, talven tuulessa heiluvia menneen kesän kukkasia. Siinä sivussa kuviin tuli myös valon pilkahduksia.

 

 

Illan punahekukin sai kömpimään rantatörmälle. Valo on vähissä, mutta väriä oli taivaanrannassa.

 

Hanki on kantanut suvipäivien jälkeen kulkea lumikengillä, liukulumikengillä ja jopa pikku suksella. Tuuli söi lumen hyvin muhkuraiseksi, silloin oli lumikengillä kulkeminen varminta. Kuljin ojalle katselemaan koskikaroja. Hangen rotina karkotti linnut, mutta jäälinnun siivenlyönti oli tallentunut ojan pinnalle.

 

Myöhemmin koskikarakin löytyi sukeltelemassa. Saalistakin näytti saavan.

 

Kovasti piti saalista puistella. Vesi vaan pärskyi, kun koskikara puisteli päätänsä. 

 

Kovin on vikkelä liikkeissään tämä lintu. Sukeltamisen jälkeen ei tiedä, mistä kohti lintu nousee vedestä.

 

Ojan suu on mukava paikka seurata talven eläimiä. Koskikara asustelee siinä vakituiseen. Saukon jälkiä on näkynyt. Puuterilunta oli satanut hangen päälle. Lumikenkäreitiltä palatessani huomasin jään reunalla saukon. Se sukelsi ja nousi takaisin. Puuterilumi on hiljaisempaa kulkea, joten kenkäilin lähemmäs.

 

Saukko nousikin sukelluksen jälkeen toisesta aukosta. Tuijotteli minua, että häivy häiritsemästä. Häivyin.

 

Jos ei aina eläimiä näykään, talventörröjä on rantatörmä täynnä. Tallensin mesiangervon talviasun ideapankkiin ja kameran muistikortille. Voisiko talven runteleman kasvin kippuraisia lehtiä ja nuppineulan oloisia kukkavarsia saada aikaan siveltimellä ja värillä.

 

Luonnossa on hauskoja yksityiskohtia. Aina niitä ei osaa kameralle tallentaa.

 

Havahduin aamupäivällä auringon kimallukseen. Yleensä se tarkoittaa, että kaikki pöly kameran kennolla näkyy kuvissa tummina palleroina. Aikani tupellettua puhdistuslastojen kanssa sainkin pölyt pois kennolta. Olin moisesta urotyöstä sangen ylpeä. Rinta rottingilla lähdin kameraa ulkoiluttamaan kirpsakassa pakkassäässä. Kuura kimmelsi. Taivas oli sinistäkin sinisempi.

 

Aurinko lämmitti aavemmalla paikalla. Metsän siimeksessä pakkanen puri poskia. Taivastelin sinistä taivasta. Kaveri huitoi kintaalla jatkamaan matkaa.

 

Ojan penkalla vaiveron kuparin hohtoiset lehdet pilkistelivät hohtavan lumen alta.

 

Pystyyn kuolleita puita ihmettelimme. Syyllinen taisi selvitä.

 

Tämmöistä oli minun lähiluonnossa tammi-helmikuun vaihtumisen aikaan. Millaista lähiluontoa sinulla on?