Luin taannoin jutun, jossa sanottiin poissa kotoa olon tärkeydestä. Jutun mukaan lähteminen normaalin elinpiirin ulkopuolelle lisää mielenterveyttä. Normaaliksi elinpiiriksi siinä laskettiin noin 30 km kotoa. Tämän huomaa jo itsekin, kun ajelee naapurikunnan halpakauppaan. Heti virkistyy. Pitää etsiä tututkin ruokatarvikkeet tyystin eri kantilta kauppaa. Tutussa lähikaupassa kulkee automaattiohjauksella. Kärryä työntäen toinen käsi lappaa kärryyn purkkeja hyllyiltä. Pysähdys tulee vasta maitokaapilla. Pitää ottaa useampi purki ja samalla pitää ovea auki. Seuraava pysähtyminen onkin kassajonossa. Voisiko sitten ajatella, että sitä suurempi hyöty mielenterveydelle on, mitä kaupempana kotoa käy. Kävimme siis hoitamassa mielenterveyttämme kavereiden tykönä Sallassa. Tunnustan, että kyllä auttoi mieltä virkistymään. Voi taas kotona miettiä tulevaa kevättä ja kesää.

Lyhyen loman aikana ehtii kokeilla kaikkia välineitä, jotka saimme autoon mahtumaan. Yhtenä päivänä hiihtelimme oikein erinomaisesti hoidetulla ladulla. Ei haitannut, vaikka lunta satoi hiljakseen. Toisena päivänä kokeilimme liukulumikenkiä. Kokeilin niitä hoidetun talviulkoilureitin ulkopuolella. Muutaman kymmenen metrin jälkeen annoin periksi ja hiihtelin pitkin lanattua ulkoilureittiä. Siinä olikin hyvä luikutella, kun kovan pinnan päälle oli satanut muutamia senttejä uutta lunta. Hienosti liukulumikenkä meni lunta pitkin. Vauhti muutamassa alamäessä meni jo aika kovaksi ja mutkat suoraksi. Reitiltä oli kuitenkin helppo ohjata umpihankeen vauhdin hillitsemiseksi. Huomasimme, että liukulumikengissä on eroa. Meillä oli pitemmät ja keskeltä kapenevat. Ne luistivat paremmin kuin kavereiden lyhyemmät ja tasaleveät.

Sallan kansallispuistoon on tehty paljon uusia talvireittejä ja taukopaikkoja. On tällaisia päivätupia, joissa on kamina lämmitystä ja eväiden lämmittämistä varten.

 

 

Päivätuvissa on hienot maisemaikkunat. Kännykän verkko toimi erinomaisesti. Melkoisia maisemakonttoreita. Osa ihmisistä näytti vieraskirjan perusteella kaipailevan vanhoja hirsisiä päivätupia. Minusta nämä ovat mukavampia. Ei tarvitse sokkona olla kirkkaan päivän valon jälkeen, kun ikkunoista tulee hienosti valoa. Kevätaurinko lämmittää jo myöhemmin keväällä isojen ikkunoiden ansiosta. 

 

 

Sallatuntureita on nykyisin kaksi. Liukulumikenkäilimme sen pohjoisemman tunturin alarinnettä päivätuvalle. Tykky oli melkolailla jo varissut puista. Ihmisiä talviulkoilureitillä tuli ja meni, pyörillä ja lumikengillä. Reittiä pitkin olisi voinut kävellä ilman välineitäkin. Liukulumikengillä etuna oli pito ylämäessä ja vauhdikkaampi meno alamäessä. Lumikengillä pito ja turvallisuus on parempi. Lumikenkien hokit estävät liukastumisen.

 

 

Yhtenä päivänä läksimme ystäväni kanssa lumikenkäilemään umpihankeen. Välillä oli pilvet auringon edessä ja lumi pöllysi puista. Tuli vastaan syviä ojia, joita kiertelimme. Vastaan tuli ylämäki ja vielä ylämäki ja sitten vielä yksi mäki... Naisista otettiin mittaa. Mittaa otettiin myös lumikenkien hokeista. Pitemillä hokeilla varustetuilla pääsi suoraan jyrkkää mäkeä, toisilla joitui kiertämään vinottain. 

 

 

Lumikenkäilymme kulki Ruuhitunturin puolella. Puroja ylittääksemme, jouduimme siirtymään ulkoilureitille. Alue ei kuulu kansallispuistoon, joten moottorikelkan jälkiä kulki ulkoilureitin lisäksi paikoitellen paljonkin. Välillä hyödynsimme niitäkin, jotta osaisimme laavulle evästelemään. Aurinko paistoi ja lunta satoi. Metsän siimeksessä ei tuulikaan päässyt puremaan kylmästi. Kun kulkee merittyjen reittien ulkopuolella, on hyvä olla Karttaselain kännykässä. Siitä näkee oman sijainnin ja voi suunnistaa tarvittaessa hoidetulle polulle. Jos uupumus iskee, voi ottaa lumikengät kainaloon ja kävellä suoraan hoidettua reittiä takaisin. Eipä tietenkään me niin tehty. Laavun jälkeen tarvoimme upea ja oikaisimme 600 m matkan pariksi kilometriksi. Ylitimme taas puron reitin siltaa pitkin ja talsimme oikotietä umpea mökille takaisin. Ihan suorilla satuimme mökin pihaan. Lumi kantoi yllättävän hyvin. Välillä oli ylämäessä kohtia, joissa oli kunnon kinokset. Silloin olin usean kerran polvillani ja naama lumikinoksessa, kun lumikengät vain luistivat irtolumen päällä takaisin päin. 

 

 

Päätäni olen tuulettanut kotioloissakin. Lainasin e-kirjastosta paljon puhutun ja parjatunkin runokirjan. Luin kirjan eilen illalla ensimmäisen kerran. Aamulla luin sen uudelleen. Sanoisinpa, että ei se nyt niin huono ole. Olen lukenut huonompiakin runoja. (Puolisoni mukaan myös kuullut.) Eivät Kiiran runot kaikistellen ole ihan perinteisiä runoja, paremminkin ajatelmia tai välillä voimalauseita ja -sanoja. Kuitenkin niissä on tunnelatausta ja kaari, joihin voi ainakin naisoletettu samaistua. Tuli mieleen, että holhotaanko meitä tavallisia ihmisiä kulttuurieliitin toimesta. Ylhäältä päin kerrotaan, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mikä on runoa, mikä ei. Suutari pysyköön lestissään ja luistelija pysyköön luistimillaan. Tavallinen tallaaja ei kuitenkaan ymmärrä, jos ei sitä erikseen alleviivata. Joogassa yksi rouva kerran sanoi, että pitäisi olla radio-ohjelma "Tätä runoa en halua kuunnella". No, sanoisinpa, että Kiiran runokirjan voi kyllä lukea. Odotan Kiiran seuraavaakin runokirjaa, jotta voin nähdä tarinan jatkumisen. Minusta Kiiran kirjassa kuitenkin on tarina.

Tänään sää näyttää sellaiselta, että pää tuulettuu hyvin ulkonakin. Kovin tuuli pyörittelee lunta ja kasaa kinoksia. Vanha sanonta pitää paikkaansa: "Maaliskuulla maksetaan tammikuun tasaset päivät."

Hyviä pään tuuletuksia ulkoillen ja vaikka runoja lukien!