Posio jää joskus naapurikunta Kuusamon varjoon maisemien ja nähtävyyksien suhteen. Se on kyllä vähän kukkua, sillä Posion maisemat ovat komeat ja retkeilykohteitakin on. Matkalla havaitsin Kirintövaaran hyvin hoidetut ladut. Hiihtämässä emme käyneet, sillä kohteeksi olimme valineet Korouoman ja Riisitunturin.

Korouomassa olen käynyt pari kertaa aiemmin. Ensimmäinen kerrasta taitaa olla likemmäs neljäkymmentä vuotta. Silloin kävimme kesäiltana silloisen työkaverin kanssa iltaretkellä. Muistoihin retkestä jäi oikaisu rotkossa kulkevan joen yli. Kiersimme siltaa pitkin joen toiselle puolen. Palatessa päätimme oikaista joen yli. Kengät pois jalasta ja kameran kanssa pään päälle ja sitten vain kahlasimme joen toiselle puolen. Kengät takaisin jalkaan ja matka jakui. Vastaan tuli taas joki. Sama homma uudestaan. Kunnes vastaan tuli kolmas joki, jossa näytti jo syvemmältä. Palasimme takaisin käänteisessä järjestyksessä ja kiersimme sillan kautta reitin takaisin. Jos katsoo Korouomaa kartalta, arvaa mikä meillä meni oikaisussa pieleen. Toinen Korouoman retken teimme lasten kanssa myöskin kesäaikaan. Siitä mieleen jäi yllättävän rehevä kasvillisuus ja tihkupinnat rotkolaakson koillisreunalla. Silloin emme oikaisseet.

Mielessä on ollut useasti talvinen retki Korouomaan. Silloin kallioseinämiin muodostuu upeita jääputouksia ja jääpuikkoja. Nyt tämä retki toteutui pääsiäisen jälkeisellä viikolla torstaina. Saavuimme Saukkovaaran parkkipaikalle noin puoli kahdentoista aikoihin. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään, mikä näyttikin olevan yleinen tapa kiertää reitti. Jalassa meillä olivat tukevat vaelluskengät tai kitkapohjaiset talvikengät. Melko pian alkoi näkyä pilkahduksia jääputouksista.

 

 

Reitin varrella on alueen historiasta opastetauluja. Opastettuja ryhmiä oli myös paljon liikkeellä. Maasto muuttui aika pian vaikeakulkuisemmaksi. Reitin varrella on näköalatasanteita ja vaikeimmissa kohdissa köysikaiteita. Paikoin oli lunta niin paljon, että köysikaiteet roikkuivat lumirajassa. Tällaisissa kohdissa oli hyvin liukas ura, joissa täytyi pitää köydestä kiinni ja hivuttautua alaspäin rotkon reunaa. Paikoin joutui jo laskeutumaan selkä edellä köydestä roikkuen. Nastakengät tai irroitettavat liukuesteet olisivat olleet tarpeelliset.

Rotkon kallioseinämät ovat kerrostuneita. Niistä on aikojen saatossa rapautunut lohkareita irti. Kallion päältä valuu vettä, joka jäätyessään muodostaa jääpuikkoja ja jääpuikot kasvavat jääputouksiksi.

 

Isoimmilla jääputouksilla on nimi. Tosin nimi ei taida olla vanhaa perua, vaan annettu matkailijoiden iloksi. Jääputouksien muodot vaihtelevat ylhäältä valuvan veden määrän mukaan. Toiset putoukset muodostuvat vain syksyllä ja toiset kasvavat talven mittaan aika massiiviseksi.

 

 

Kiersimme Koronjää-reitin, jonka pituus on noin viisi kilometriä. Aikaa meni reitillä noin kaksi ja puoli tuntia. Reitti varrella on useita jääputouksia ihailtavaksi ja mukavalla kuvausetäisyydellä. Jääputousten lisäksi rotkolaakson jyrkät kallioseinämät ja alhaalla kiemurteleva joki saavat kulkijan tuntemaan itsensä hyvin, hyvin pieneksi.

 

 

Jään väri putouksissa on vaihteleva. Tämän putouksen jää oli lähellä turkoosia. Jääputoukset ovat rotkolaakson lounaislaidan kallioseinämällä. Paras vuorokauden aika olisikin valon vuoksi retkelle aikainen aamu, kun aamuauringon säteet valaisevat jääputoukset. Puolenpäivän aikoihin aurinko ei enää valaise jääputouksia, joten ne ovat aika varjossa.

 

 

 

 

Mammutin jälkeen reitin varrella on tulistelupaikkoja, joista osa on yritysten käytössä. Perinteiset pari laavua olivat myös tavallisten retkeilijöiden käytössä. Tulipaikoilta olikin vain lyhyt kipaisu jyrkkää nousua parkkipaikalle. Nousussa voi puristaa viimeiset mehut reisilihaksista. Lähtöpaikalla on erämaakahvilla, josta sai mahdottoman hyvää Snickers-kakkua. Se olikin kahvin kanssa tarpeen energiavarojen täydentämiseksi. 

Rekten opetus oli, että seuraavalla talviretkellä Korouomaan kannattaa mennä aikaisin aamulla ja laittaa nastakengät jalkaan. Meidän reissu meni hyvin. Keltään ei mennyt luita poikki, eikä pää halki. Paikallaan lienee huomauttaa, että huono jalkaisten ei kannata nyt lähteä Korouomaan, ei ainakaan koko reittiä kiertämään. Lähtöpisteestä vastapäivään kiertäessä kulku laavuille ja Mammutille voi olla helpommin kuljettavissa. Korkeuseroa tosin silläkin pätkällä on, mutta reitti ei ollut liippaantunut silkaksi jäätiköksi.

Yövyimme Posiolaisella Lomakeskus Himmerkissä. Perjantaina olimme heti kahdeksan jälkeen matkalla Riisitunturiin. Tämä olikin oikein hyvä aika. Riisitunturin parkkipaikalla oli vain yksi auto. Kavutessamme kohti tunturin lakea vastaan tuli yksi henkilö. Oli oikein hiljaista. Piti ihan jäädä kuuntelemaan hiljaisuutta. Ei kuulunut ihmisääniä, ei auton ääniä.

Tykky oli karissut osittain jo puista. Ylhäällä tykky yritti vielä tarrautua puiden runkoihin, alhaalla metsäisemmällä alueella aurinko sulatteli viimeisiäkin pois.

 

 

Riisitunturin Rääpäisy oli hyvin tallattu, joten normaaleilla vaelluskengillä reitillä pärjäsi hyvin. Paluumatkalla lähellä parkkipaikkaa näkyi jo liukulumikengillä hiihtäjiä. Liukulumikengät olisivat olleet oivallinen tapa kulkea reitin ulkopuolella. Valo oli tunturissa niin voimakas, että kuvat meinasivat ylivalottua tai kohteet olivat sitten mustia.

 

 

Tunturissa reitin varrella oli myös tupa ja tulistelupaikkoja. Emme paistaneet makkaraa, vaan talsimme autoille.  Riisitunturin reittien lähtöpaikalla on myös erämaakahvila. Se valitettavasti olisi auennut vasta tunnin päästä. Emme siis päässeet maistamaan toisen erämaakahvilan herkkuja. Rääpäisy on noin viisi kilometriä. Aikaa meillä meni pari tuntia hitaasti kulkien ja nautiskellen. Tämä oli huomattavasti helpompi reitti kuin Korouomassa. Kulkemaan pystyi rennosti askeltaen ja maisemasta nauttien. Lähtöpisteen parkkipaikalle oli kertynyt jo autoja. Perjantai olikin vielä hyvä päivä käydä tunturissa: Aurinko paistoi ja viima ei käynyt.

 

Vuodatuksen palvelin oli pitkään alhaalla. Luulin jo, että koko Vuodatus on heitetty romukoppaan. Täältä näyttää myös porukkaa olevan lähdössä muille blogialustoille. Jo aikaisemmin mietin oman blogin siirtämistä muualle Vuodatuksen katkojen ja mainosten takia. Ilmaisia palveluita ei ole, mutta olisi mukava, jos voisi jotenkin määritellä, millaisia mainoksia oman blogin yhteydessä näytetään. En oikein pidä suotavana nikotiinipussimainoksia. Sitten nämä päivityksetkin ovat harvenneet. Enpä jaksanut muuttaa muualle. Ainakaan vielä.

Sitten asiaan eli hyvin hauskaan ja koukuttavaan tapaan tehdä grafiikkaa maitopurkeista, tomaattimurskapurkeista, mehupurkeista ja kalsaripakkausten kartongeista, siis kartonkigrafiikkaan. Teimme näitä taidepiirissä aika monta kertaa. Leikkelimme maitopurkkeja liuskoiksi. Nämä liuskat käsittelimme (pinnoitetun sisäpuolen) sellakalla. Pari sivelykerrossta teimme. Samalla tavalla käsittelin myös kalsaripakkausten kartongit. Sellakan kuivuttua kartonkiin raavitaan kuvioita. Valmiille laatalle levitetään pahvinpalalla tai muovikortilla vesiliukoista syväpainoväriä niin, että urat täyttyvät. Ylimääräinen raavitaan ensin muovikortilla pois vetelemällä tasaisesti laatan pintaa ja lopuksi hierotaan pinnasta väriä tarlatanilla tai muulla pölyättömällä kankaalla.

Vedokset tehdään liotetulle syväpainopaperille. Sopivan kokoiset paperit laitetaan likoamaan haaleaan veteen vähintään puoleksi tunniksi. Liika vesi paperista painellaan ennen vedostusta sanomalehtien välissä pois. Vedospaperi ei saa kiiltää vedestä, mutta tulee olla kostea. Liian märällä paperilla väri leviää. Paperi asetetaan prässiin. Laatta asetetaan paperille väripuoli paperia vasten. Laatan päälle laitetaan vielä suojapaperi. Sitten vielä prässin kankaat lasketaan ja rullataan laatta prässin läpi ja takaisin. Kuva on vedostunut paperille. Paperi on kostea, joten se teipataan liimapaperilla levylle kuivumaan.

 

Kuva tulostuu laatan piirroksen peilikuvana. Tässä maitopurkkikartongille vedostettu nopea piirros, laatta vasemmalla ja vedos oikealla:

 

 

Jos vedokseen haluaa lisää väriä, laattaa voi raaputta lisää. Tässä lisäsin köppiäisiä lehdille. Ensimmäinen vedos vasemmalla ja täydennetty laatta oikealla:

 

 

Laatalla voi tehdä useita vedoksia. Laatta kestää noin puolikymmentä vedoskertaa. Väriä voi vaihtaa eri vedostuskerroilla. Jos laattaa ei puhdista, aiemmat värikerrokset tulevat uuteen vedokseen näkyville. Tässä kupla on raaputettu kalsaripakkauksen kartongille, joka on käsitelty sellakalla. Sellakan epätasainen jälki jäi näkyviin vedoksiin.

 

 

Hopean värisiä tomaatimurskapurkin ja mehupurkin kartonkia en käsitellyt sellakalla. Niiden pinnasta väri irtoaa hyvin muutenkin. Lisäksi hopean hohtoinen pintakerros irtoaa nätisti laajoilta alueilta, jos haluaa yhtenäisiä värillisiä alueita. Muutoin laatat ja vedokset tehdään samalla tavalla kuin maitopurkeista. Näissä näkyy herkästi ylimääräinen väri. Sormenjäljet jäivät näkyviin. Laattaa värjätessä ja puhdistaessa kannattaa käyttää kertakäyttökäsineitä. Tässä hömötiaisista vedoksia:

 

Tässä pinkkejä vedoksia samalle paperille, yllä laatat ja alla vedos:

 

Kun ensin on tehty mustalla vedos, niin toinen vedos ei tule puhtaana punaisena.

 

 

Prässin sijaan vedostamiseen voi kokeilla pastakonetta. Kädet kannattaa puhdistaa huolella ennen paperi käsittelyä. Vedoksista tulee pieniä, joten näistä tehdyistä tauluistakin tulee pieniä. Vedoksia voi käyttää vaikka kortteihin tai useasta vedoksesta voi sommitella kollaasin.

Tekemisen iloa!

Hyvää ystävänpäivän iltaa!

Minulla ei ole ruusuja ojennettavaksi, joten ojennan kuurankukkia ja jääkukkia sekä ihan vaan luminietoksia. Meillä on lunta reilusti, joten Oulujokivarren maisemiin vaan hiihtolomalle, jos lomapaikka on vielä hakusalla.  Talven pakkaset ja tuulet hiukan ovat haitanneet latuhiihtoa. Suurin piirtein pitää latukoneen perässä hiihtää, jotta ura ei ehdi tukkoon mennä tuulessa ja lumisateessa. Onneksi on kaikenmaailman appit, joista voi seurata latukoneen kierroksia. Onneksi on myös umpihankea, jos hiihtobaana ei ole mieleinen. Olen tykästynyt liukulumikenkiin. Nyt lumi kantaakin niillä hiidellessä tosi hyvin. Niiden etuna on myös, että vauhti ei pääse liian kovaksi, alamäessäkään. Liukulumikengillä hiihdellessä voi katsella rauhassa ympärilleen. Kuljettaa kameraa mukana. Kulku on pikkusen nopsempaa kuin lumikengillä, joten hieman pitemmän lenkin jaksaa heittää kuin lumikengillä.

Kun vuoroin on lauhaa ja vuoroin pakastuu reilusti, täällä rantamaisemissa kuura kasvaa vauhdilla. Sitten tulevat tuulet ja jäiset kiteet irtoavat tuulen mukaan. Hetken pakkasauringossa voi ihailla näitä jäisiä kuurakiteitä. Nämä jäiset kiteet ovat edelliseltä pakkasjaksolta.

 

 

Sää lauhtui ja lämpötila kävi vain muutamassa pakkasasteessa. Sitten taas lämpötila laski kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen. Ojalta nousi sumuverho. Sumuverhon haihduttua hiihtelin padolle. Pakkanen ja vedestä noussut vesihöyry oli tehnyt upeita kuuraverhoja ja -huntuja puiden oksiin, sillan kaiteisiin ja rannan talventörröihin.

 

 

Pienempien ojien yli pääsi hiihtämällä, kiitos kovan tuiskulumen ja pakkasen. Metsän siimeksessä kasvoja, käsiä ja varpaita meinasi paleltaa, kun seisahduin katselemaan tiaisparvea. Parvessa oli ainakin hömötiaisia. Pysyivät liian kaukana kuvattavaksi. Oli pakko jatkaa matkaa, kun palelu vain liisääntyi. Aukealla aurinko jo lämmitti poskea. Takin huppu piti riisua alas. Kädet ja varpaatkin lämpenivät hiihtäessä. Paluumatkan taitoin taas ojan vartta myötäillen. Sieltä löytyi ensin kaksi koskikaraa. Näitä seuraillessani yli lensi kolmas koskikara, joka huusi varoitusäänen kavereilleen. Koskikaroista toinen vaihtoi paikkaa.

 

 

 

Kylmät pakkaspäivät tuovat mukanaan värikkäitä pakkasiltoja auringon laskun aikaan. Tämä kuva on täysikuun aikaan otettu. Silloin pohjoisella taivaalla nousi täysikuu, kun eteläisellä taivaalla aurinko laski. Pakkasta silloin oli reilusti yli kolmekymmentä astetta. Kovin oli violetin sävyinen taivas silloin.

 

 

Olen huomannut, että kovalla pakkasella ulkoilemaan pystyy lähtemään valoisan aikaan. Pimeällä ei enää tarkene. Tosin pimeä ja tuisku on myös hyytävä yhdistelmä. Onkohan, että yhden epämukavuuden sietää, mutta kaksi on jo liikaa.

Tänään taas tuuli on kova. Viima on todella pureva, vaikka pakkasta on vain kymmenen astetta. Iltapäivällä taivaaltakin alkoi tulla lunta. Lisäksi ilmassa kieppuivat puista irtoavat jäiset kuurakiteet. Aika hyytävää on sää ystävänpäivänä. Sitä suuremmalla syyllä on hyvä muistaa ystävää viestillä, soitolla tai tosi-tosiystävää lämpimällä halauksella.

Minulta lämpimät ystävänpäiväterveiset kaikille täällä blogissa piipahtaville! 

 

 

Syksyllä innostuin ekoprinttauksesta kasveilla eli kontaktivärjäyksestä. Tässä yksi silloisista pienistä korttikokoisista. Joulun alla piirtelin tussikynällä lehdille viivoja. Leikkasin korttipohjalle aukon ja liimasin kuvan korttipohjaan. Aukon leikkaaminen oli aika hankalaa ja aikaa vievää, joten ydelle vain leikkasin korttiin aukon.

 

 

Ennen joulua poimin varpuja lumikenkäreitin laidalta, kun olivat niin hyvin näkösällä. Poimimani puolukan, suopursun ja vaiveron sekä variksenmarjan varvut laitoin samalla tavalla käsittelyyn papereiden väliin kuin syksyllä. Samaan nippuun laitoin myös katajan, tuijan ja kuusen oksia sekä sipulin kuoria, tuohenpalasia ja kaarnaa. Osasta tein kortteja jouluksi ja osa jäi piirongin laatikkoon myöhempää käyttöä varten. Joulukorttina lähettämiäni en muistanut kuvata. Joulukortteihin lisäsin kultaväriä ja valkoisella geelikynällä lumihiutaleita.

Vaiverolla tuli hiukan vihertäviä sävyjä lehtiin. Mitä tanniinisempi kasvi sitä tummempi printistä tulee.

 

Puolukan varvulla toinen paperi tuli aika tumma ja lehdet piirtyivät siihen aika terävästi. Tämä toinen puoli tuli huomattavasti vaaleampi. Yritin laittaa varvut siten, että kumpaankin paperiin tulisi kasvin lehtien pintapuolta ja alapuolta.  Kuitenkin tulos on aina yllätys.

 

 

Kuusen oksista tuli pehmeän harmaan sävyisiä. Keltasipulin kuorilla tuli keltaista tai okraa. Punasipulin kuoret tekivät lähes mustia läikkiä. Variksenmarjasta tuli myös hyvin tummaa, samoin suopursusta. Kataja jätti aika harvan kuvan. Olisi pitänyt ottaa tuuheampi oksa. Kaarna ei antanut väriä lainkaan. Kohta jäi paperiin valkoisena. Tuohesta tuli toiselle puolen harmaata ja toiselle valkoista. Tarkoitus oli kokeilla tätä hommaa joulukukilla, mutta joulutähti sai vedosta varistamiskohtauksen ja lehdet karisivat. Varvut ovat nyt niin paksun lumen alla, että lisäkokeiluihin pitää palata keväämmällä.

Sitten hyppäys erilaisiin kasvikuviin:

Pakkanen on paukkunut nurkissa ja maalannut taivaanrannan mitä komeimmilla sävyillä. Näitä sävyjä vasten kokeilin taas bokeh-kuvausta kotipihan kasveilla muutamana paukkupakkasiltapäivänä. Syksyllä lehdet jäivät puihin ja pensaisiin. Vieläkin niitä puissa on, vaikka kovasti tuulet niitä riipivätkin. Ruusun lehdet ovat saaneet kuurakuorutuksen. Punaista ei ole pensaassa vaan taivaalla.

 

 

Kontortamännyn oksillakin on kuurahiutaleita. Kontortamännyllä on aika mutkaiset oksat. Siitä ilmeisesti nimikin.

 

 

Muutamassa minuutissa valon sävy muuttui.  Koiranputken sävyt olivat jo ihan erilaiset kuin ruusulla, vaikka saman puskan ympärillä kameran kanssa hyörinkin.

 

 

Tammikuun puoliväli on talven taittumiskohta. Vanha keskitalven kohta sijoittuu nykykalenterissa tammikuun viidenteentoista päivään, ja vanhan viisauden mukaan Heikki napsauttaa talvelta selän poikki, joten nyt mennään kohti kevättä.

Mukavaa tammikuun loppua!

Hyvää ja onnellista vuotta 2024! Nyt pitää opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku. Viime vuoden loppu meni tonttujen kanssa seikkaillessa kohti joulua. Jotain muutakin tuli kuitenkin tehtyä. Tuli seikkailtua metsässä, lumisessa metsässä ja välillä aurinkoisessakin metsässä. Huomasin, että kunto kohosi hyvin, kun metsässä varusteena oli raivaussaha. Kameraa ulkoiluttaessa ei kunto ihan sillä tavalla nouse. Kovin korkealle aurinko ei meidän korkeuksilla kipua ennen joulua, mutta pieniä valon pilkahduksia oli kuitenkin lumisten päivien välissä. Kun aurinko paistaa matalalta, ja valonsäteet siivilöityvät puiden välistä, tällöin on oivallinen hetki kokeilla bokeh-kuvausta. Tyypillisesti näissä bokeh-kuvissa näkyy näitä valopalloja, jotka oikeasti ovat auringon valoa puiden ja oksien välissä.

 

 

Bokeh tarkoittaa epätarkkaa. Epätarkkoja kuvia tulee kyllä ihan vahingossakin, mutta väärällä tavalla epätarkat kuvat saavat silmäni ja aivoni kieroon. Yritänkin ottaa omat kuvani siten, että jotain tarkkaakin kuvissa on. Yleensä haluan kuviin myös noita valon pilkahduksia. Voivathan valokohdat olla myös valoviiruja.

 

 

Tai lumiviiruja

 

Joulu meni oikein joutuisasti. Kuvia otin aattona joulun vietosta. Yksi ohje ennen joulua oli, että vanhempien pitäisi ottaa kuvia myös itsestään eikä vain lapsistaan. Lapset kaipaavat kuvia vanhemmistaan sitten myöhemmin. Tämä pitää paikkansa. Kaipaan kuvia, joissa omat vanhempani ovat nuorena ja varttuneena. Kun sain aikoinaan kameran käsiini, kuvasin omia vanhempiani. Kuitenkin niitä vanhempieni nuoruuden kuvia on vähän. Lapsuuden kuvia vanhemmistani ei ole lainkaan. Kameroita ei silloin ollut. Enpä ole tätä neuvoa muistanut omien lasteni kohdalla. Joskus lapset ovat lomakuvia katsoessa huomauttaneet, että eikö äiti ole ollut lomalla mukana. Yritin paikata tätä tänä jouluna. Juniorille työnsin kameran kouraan ja sanoin, että otapa äitistä ja isästä kuvia. Oli kuulema vaikeaa ottaa kuvia muullakin kuin kännykällä. Hyvä keksintö on kameran aikalaukaisin. Laitoin kameran jakkaralle ja kymmenen sekuntia aikaa päästä kuvaan itsekin. Poseeraus ei ollut ihan täydellinen, mutta hauskoja aattoillan kuvia saimme muistoksi. Kaksi sekuntia ei olisi riittänyt kontata itselläni kuvaan. Olisi tullut kuva vain takamuksesta. Välipäivinä hiihtelin, joten kameraa ei tullut otettua mukaan. Kännykän kamerani on niin huono, että maisemakuvat ovat sillä otettuna latteita.

Tänään paukkui kipakka pakkanen. Taivaan värit olivat sen mukaiset. Pistimme reippaasti vaatetta päälle ja suunnistimme kävelylenkille. Joulupäivänä monitoimireitti pohjustettiin. Hiihtelin siinä välipäivinä. Nyt käppäilimme sillä ihan jalkapelissä. Halusin harjulle ottamaan kuvia pastellin väreissä hehkuvasta taivaanrannasta. Pakkasta oli rapiat 35 astetta, mutta hyvin tarkeni. Sain vuosi sitten lahjaksi kaksi villapaitaa. Toinen on sisarentyttären neuloma kirjoneule Nalle-langasta. Sitä käytän takin alla autoillessa. Toinen on kälyn neuloma islantilaisneule. Sen villapaidan puin tänään ohuen toppatakin alle. Kyllä tarkeni. Hiki tuli. Sitten ne pastellin sävyiset maisemat:

 

 

Päivän pastellin sävyt muutuivat syvän sinisiksi. Puin vielä lämmintä ylle ja lähdin kuvaamaan sineä ja bokeh-palloja. Niistä tuli todella epätarkkoja. Niin epätarkkoja, että silmät ja aivot menivät niitä katsoessa kieroon. Roskakooriin menivät. Valoa oli niin vähän, että en nähnyt tarkentaa kameraa juuri lainkaan. Pieleenhän se kuvaus meni. Uusia illan sinisyyksiä tulee ja uusia bokeh-pallojen metsästysvaloja, siispä jään odottelemaan tulevia päiviä. 

Pysykää lämpimänä!