Äitienpäivän iltana näin nämä kuikat uiskentelemassa uimajärvellämme. Järven takana rämeellä teeret pitivät vielä soidinta.

Kävin nyt illalla katsastamassa, josko saisin kuikista parempia kuvia. Ei näkynyt kuikkia eikä teeriä järvellä. Käki kukkui järven toisella puolen. Tänä käki kukkuikin omalla murteellaan: "kuk-kuk-kuu".

Paluumatkasta kävelin pitkin selkälinjaa. Selkälinja on meillä sellainen pitkä rajalinja, josta lähtevät itsekunkin talon rajalinjat molemmille puolin selkälinjaa. Otaksun, että selkälinja on isonjaon peruja. Selkälinja on myös minun kesäinen lenkkipolkuni. Tällä linjalla on sitten melkoinen määrä näitä ihmisen reviirimerkkejä eli pyykikiviä. Keskelle hiekkaharjuja ovat esi-isämme kuljettaneet kivenmöhkäleitä oman reviirin merkiksi ja hakanneet insinöörin valvovan silmän alla numerot kiviin. Valvooko muinainen insinööri vielä minun lenkkipolkuani. vai mitä sanotte tästä kuvasta:

Jos kohdistatte katseenne pyykikiven vasenpaan laitaan, näättekö saman kuin minä:

Luonto on maalannut jäkälillä toteemin kiven kylkeen. Onko kyseessä peto vai lintu vai sittenkin petolintu?

Pyykikiven ympärillä on yleensä myös näitä viisarikiviä osoittamassa rajan suuntaa:

Tähänkin jäkälät ovat tehneet hienoja kuvioita. Nyt pitääkin opiskella, mitä jäkäliä tästä kivestä löytyykään.

Tänään saimme nauttia mukavan lämpöisestä kevätpäivästä. Ulkoilulenkkini aikana ukkonen jyrisi yläilmoissa, mutta onneksi se ei noussut ihan päälle. Pääsin siis kuivin jaloin ja kameroin lenkiltä kotiin.

Kevätkylvöt ovat meilläkin jo saatu alulle. Marjamaalla pensaat oikein ryöpsähtivät kasvuun. Nyt voi sitten sanoa kevään alkaneen. Oikein hyvää kevättä myös teille.

Äitienpäiväkukkaset meinasivat peittyä lauantaina torilla lumeen. Räntä ja lumi kylmettivät myös torimyyjän ja taisivat asiakkaatkin olla jäässä. Enpä muista näin kylmiä päiviä äitienpäivän alla muilta torivuosiltani.

Kirjoittelin edelliseen postaukseen Lumikista ja omenasta. Lumikkia en saanut kuvatuksi tähän hätään, mutta omenan kipaisin kehystykseltä torstaina, samoin kuin kiulukatkin. Nämä ripustetaan taidepiirimme kevätnäyttelyyn maanantaina.

Vaikka eilen satoi lunta äitienpäiväkukille, tänään aurinko ja kevät tuulet hellivät meitä. Luonnossa saa nauttia ilmaisesta kevätkonsertista. Toivotan kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää ja kaikille aurinkoista ja mukavaa sunnuntaipäivää.

Viimekertainen sammakko saa tänään jatkoa. Minä taidan olla oikea noita-akka, koska sammakko näyttää nyt tältä:

Hivenen kiltimpi kuvakulma:

Koska en ole ihan sydänmetön, virkkasin sammakon takamuksen alle liinan ja ripistelin kynttilälehdyköitä sen ympärille. Tulta kynttilöihin en tietenkään laittanut. Ties vaikka sammakko olisi sulanut taian vallasta ja loikkinut tiehensä.

Ilman rekvisiittaa liina näyttää tältä:

Liina koostuu neljästä neliöstä. Kaikista neliöistä meinasi tulla erilaisia, joten tein itselleni muistilapun. Tässä muistiinpanoni yhdestä neliöstä:

Kuvasta varmaan huomaatte, että neliön nurkat ovat hivenen liian pienet, joten kannattaa laittaa nurkkiin ketjusilmukoita enemmän, jos virkkaatte ohjeella. Palaset yhdistelin toisiinsa viimeisellä kierroksella piilosilmukoilla parittomien ketjusilmukkarimpsujen keskimmäisestä silmukasta. Lanka on Novitan virkkauslankaa kaksikertaisena ja koukku nro 3. Lappu muuntui eräästä netin ohjelappusesta, jonka mukaan yritin virkata boleroa. Paino on sanalla yritin.

Minun olisi pitänyt ottaa se viimekertainen sammakko mukaan ja alkaa sääennustajaksi. Sirkkiksen ennustus hitaasta loikasta kesään näyttää pitävän paikkansa, joten sammakko olisi varmasti ollut ennustajasammakko eikä sammakkoprinssi. Minä olisin voinut sitten kirjoitella sammakon loikista ja loikkimattomuudesta tänne blogiini ja te olisitte voineet tulkita kommenttilaatikkoon, miltä pitkän aikavälin sää näyttää. Kesäksi on muuten luvattu melkoista hyttyskesää, joten sammakoilla riittää evästä ja minulla paukkuja.

Katsotaanpa saanko jotenkin ujutettua seuraavaan postaukseen Lumikin ja myrkytetyn omenan. Ens' sunnuntai onkin äitienpäivä. Satumaista äitienpäivää odotellessa hyppään torimyyjän kenkiin ja vietän perjantain ja lauantain äitienpäiväkukkien merkeissä.

Mukavaa viikonloppua teille!

Teimme tyttären kanssa kevään ensimmäisen luontokuvareissun rantapolulla. Kenet me kohtasimmekaan? Lumotun prinssin!!!

Meistä ei ollut taian särkijäksi. Molemmilla on jo omat prinssinsä ja emme ole edes aitoja prinsessoja, joten nostimme hyisestä hyyhmästä prinssin ojan penkalle odottelemaan prinsessaa ja/tai lämpimämpää päivää.

Pelastimmeko prinssin turhaan, sillä kanavassa uiskenteli tämä saalistaja:

Juoksin kanavan vartta kilpaa minkin kanssa. Meillä oli muutama viikko sitten kotirannassa minkinloukku pyytämässä. Emme saaneet saalista. Liekö ollut pilkkimäni kiiski väärä syötti. Näyttäisi siltä, että loukun paikka olisikin rantapellon laidassa kanavan varressa. Jos tämä otus pesii rannalla, eivät sorsan ja uikun poikaset ole pitkäikäisiä.

Kotona vilkaisin myös tyttären kuvia samalta reissulta. Hän kuvaa erilaisilla asetuksilla kuin minä. Hänellä oli manuaaliset asetukset ja minä kuvaan yleensä aukon esivalinnalla ja lievällä ylivalotuksella. Oli hauska vertailla, miten asetusten vaihtaminen vaikuttaa kuviin. Minä käytin telezoomia ja hän normaalia pikkuzoomia. Jos teillä on järkkäri, kannattaa kokeilla eri asetuksia. Tunnelma kuvissa muuttuu kummasti.

Lopuksi kuva siitä, miten käy, jos ei liiku ja pääsee hivenen sammaloitumaan.

Minä olen jo siirtynyt ulkotöihin. Tänään olen saanut niskaani vettä, räntää, rakeita ja lunta. Aurinko paistoi silloin, kun piti Oulusta hakea uudet oksaleikkurit. Näin se kevät keikkuen tulevi. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teille!

Suruvaipan maalaaminen on ollut aika pitkä prosessi. Alussa oli tämä kuva suruvaipasta viime kesältä:

Sitten oli tämä ruskea pohjaväri:

Sitten maalasin elottoman kerroksen:

Ensimmäinen paikallisvärikerros:

Nyt tämä olisi valmis lähtemään kehystettäväksi.

Jälkeenpäin, kun katselen lopputulosta, sianpuolukat olisi pitänyt jättää maalaamatta ja muutoinkin pelkistää ympäristöä. Tehty mikä tehty, ei voi enää korjata. Tämä on varmaankin talvehtinut perhonen ja nyt se on valmis kevään ensi lennolle.

Mukavaa viikkoa!

Olen kokeillut muutaman viikon ajan erilaisia sitruunakakun ohjeita. Eilen sitten nappasi oikein kunnolla. Kinuskikissan sitruunakakku on just sellainen, josta pidän. Maistuu raikkaan sitruunalle kunnolla ja on mehevä. Tein samalla kaksi kakkua, kun toinen tulee syötyä jo ennen pääsiäistä. Jätin koristelun kakuista pois.

Ohjeeseen pääset tästä: Kinuskikissan sitruunakakku

Muuttuuko taiat?

Oli taannoin aika,

jolloin trullit kulki.

He navetoissa ja lampoloissa

ilkeät taiat tekivät.

Kulkevatko

trullit nyt sähköisesti?

Tietokoneille häijyt

kepposet tekevät

ja radioaaltoja

solmuille vetelevät?

Oikein hyvää pääsiäisaikaa!

Novitan sivuilla oli ohje Aina yhteensopiva -hartiahuiviin. No, minulla ei tullut huivia, mutta melkein aina yhteensopiva poncho tuli. Värejä tässä ponchossa on sen verran monta, että melkein minkä värin kanssa tahansa poncho käy.

Ei tullut ihan symmetrinenkään. Vastakkaiset nurkat ovat hieman erilaisia.

Vielä yksittäinen pala:

Reunoilla on ketjusilmukkavirkkausta ohjetta hieman muunnellen. Päänreiän kohdalta jätin yhden palan pois ja virkkasin reunaan ketjusilmukkakaaria. Työssä on paloja 48 kpl.

Yksi keskeneräinen työ valmistui, mutta yllätys, yllätys komeron kätköistä paljastui jo unohtuneita keskeneräisiä käsitöitä, lankoja ja kankaita. Osa keskeneräisyyksitä taitaa mennä pohdinnan jälkeen suoraan roskiin. Aika on ajanut niistä ohi. Miksihän sitä on sellainen, että hamstraa tarvikkeita, eikä sitten saa niistä mitään aikaiseksi. Aivoissani taitaa olla jokin vinksallaan.

Kevät on sillä mallilla, että joutsenet päivystävät jo rannalla. Niilläkin on kova työ pitää pesäpaikka itsellään. Joutsenet tarvitsevat ison pesäreviirin. Järven pinta-ala on melkein neljäsataa hehtaaria, eikä järvelle sovi pesimään kuin yksi ainut joutsenpari.

Aurinkoisia päiviä ja hyvää kevään odotusta teille!

Sain Tutalta hyvän mielen haasteen. Kiitos Tutalle haasteesta. Tässä minun 10 hyvän mielen asiaa, jotka nyt tulivat mieleeni:

1. Perhe ja koko sukupolvien ketju. Omat vanhempani ovat jo poistuneet ketjusta, mutta appivanhemmat ovat vielä osa ketjua. Sisarukset, joiden kanssa voi jakaa muistot jo heti elämän alkutaipaleelta.

2. Ystävät.

3. Terveys.

4. Kevät ja kaikki se odotus ja toivo, joka liittyy alkavaan kesään tänä vuonna, ensi vuonna ja koko elämässä.

5. Kasvun ihme, jonka saan nähdä joka kesä pellolla, puutarhassa ja metsässä. Kasvun ihmeen näen myös lapsissani. Emme tee työtä vain oman itsemme takia. Näissä taimissa on uuden metsän alku, joista satoa saavat korjata seuraavat sukupolvet.

6. Kesän valo, lämpö ja kauneus.

7. Syksyn kuulaat päivät. Pakkanen ei vielä pure, mutta auringon säteet vielä lämmittävät. Tällaiset päivät ovat ihanteellisia retkeilyyn.

8. Sato, jonka eteen olemme tehneet töitä koko kiireisen kesän.

9. Talvi, jolloin on aika levätä ja kerätä voimia. Aikaa siirtää kädentaitoja lapsille ja aikaa olla yhdessä.

10. Hyvää mieltä saa, kun voi nauttia juuri tästä päivästä ja joka hetkestä niin arjen askareissa kuin harrastusten parissa. Tänään sain hiihtää hyvän sään aikana, tuntea liikunnan riemua. Sain myös syödä itseni kylläiseksi anopin herkkuja, ja tuntea suussani kotitekoisen rieskan ihanan maun. NAM. Lämmitän vielä saunan, joten oivallinen kevätaikasunnuntai siis tänään.

Minun kuuluisi jakaa tämä haaste viidelle bloggaajalle. Minä pistän tämän haasteen juuri sinulle, joka luit tämän postaukseni. Meidän jokaisen olisi hyvä joskus miettiä, mitkä asiat tuovat hyvää mieltä meille. Helposti ajatukset askaroivat niisä ei-kovin-hyvissä asioissa. Poimi tämä haaste mukaasi ja pistä blogiisi hyvän mielen kuvien kera. Pistä myös viesti kommenttilaatikkoon, jos otat haasteen vastaan. Käyn kurkkimassa, mitkä ovat sinun hyvän mielen asioitasi. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Toivotan sinulle oikein hyvää Hyvän mielen viikkoa.

Sain Daisylta tämän tunnustuksen:

Kiitos Daisylle! Pelin henki on, että kerron seitsemän 'epämääräistä' totuutta itsestäni. Epämääräinen on siksi, että itse olen aika subjektiivinen kertomaan oikeita totuuksia itsestäni. Tunnustusta en pistä eteenpäin. Tässä epämääräiset totuudet minusta:

1. Olette varmaan huomanneet, että kotiseutuni on Kainuussa. Kotikoti oli Puolangalla korkean vaaran päällä sijaitsevalla pientilalla. Paikka ja aika olivat sellaisia, että lasten tuli oppia hiihtämään heti, kun oppivat pysymään seisallaan. Sukset jalkaan ja vaaranrinnettä alas. Pakko oli myös oppia kiipeämään rinne ylös, jos mieli kotiin päästä.

2. Kohdasta 1 johtuen olen oppinut hiihtämään. Tosin suksia tuli lapsuus- ja nuoruusvuosina katkottua useita. Ne olivat niitä 'löyhiä' sälesuksia. Hiidän mielelläni vielä nykyisinkin. Tosin jossakin välissä hiihtämisen ilo oli hukassa, kun se oli ns. pakkopullaa. Sukset ovat muuten nykyisin kestävämpiä kuin silloin aikoinaan ja niitä pitää olla monenlaisia.

3. Innostun välillä liikaakin tekemään peräjälkeen samanlaisia juttuja. Esimerkkinä mainittakoon, että tänä talvena olen maalannut melkein pelkästään flaamilaisia kerrosmaalauksia. Nyt ne ovat hivenen alkaneet tökkimään. Tuntuu jo liukuhihnatyöltä.

4. Välillä jokin harrastukseni jää unholaan, kunnes se ponnahtaa täysillä mieleeni. Tiistain jumpan lopuksi ohjaaja soitti meille rentoutusmusiikiksi tiibetiläisten kellojen kumahtelua. Miten rentouttava vaikutus niillä äänillä olikaan. Se rentous sai minut taas kaivelemaan esille joogan liikesarjoja. Toivottavasti innostus nyt kestäisi. Mieli pitäisi saada rennoksi ja ranka notkeaksi.

5. Käyn myös paritanssikurssilla puolisoni kanssa. Mukavaa liikuntaa sekin. Harvemmin tulee käytyä kyllä tanssimassa ihan tanssipaikalla. Kesällä ei kerkiä ja talvella ei tarkene (ts. ei viitsi).

6. Nykyisin asustelen maalaistaloa, jossa kotieläimenä on yksi ainoa kissa. Karjanpidon lopetimme kuusi vuotta sitten. Tilallamme touhuamme henkemme pitimiksi pelloilla ja metsissä. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi aikuistuvaa lasta.

7. Tällä hetkellä minulla on ainakin kaksi keskeneräistä käsityötä tekeillä ja nämä kolme maalausta:

Asetelma sai viimeviikolla elottoman kerroksen.

Samoin elottoman kerroksen saivat puolukat.

Suruvaippaan maalasin ensimmäisen paikallisvärikerroksen. Suruvaipan maalausta voisi taas jatkaa, kun väri on siinä kuivunut tarpeeksi. Asetelma ja puolukat saavat vielä kuivua ennen seuraavaa värikerrosta.

Oikein hyvää nousuviikkoa ja nauttikaa kevätauringon voimallisesta vaikutuksesta!

Tässä vielä linkki, jossa opetetaan, miten aurinkoa tervehditään ja saadaan virkistystä päivään: Aurinkotervehdys

...tyyny tyttärelle.

Jopa minun ompelutaidoilla onnistuin tekemään mummun verhosta tyynynpäällisen. Verhoja olisi vielä jäljellä moneen tyynyyn, mutta onneksi ei löytynyt kuin yksi vetoketju. En siis päässyt liikaa innostumaan.

Viikonlopun maalaussaldo:

Saapa nähdä, milloin nämä keskeneräiset maalaukset valmistuvat. Maalausinto on nyt hivenen hukassa. Tänäänkin on huikaisevan kaunis päivä, joka houkuttelee ulos. Mukavaa viikonloppua teille.