Keskitalven sää on ollut hyvin vaihtelevaa. Alkuviikosta aurinko paistoi, mutta tuuli oli hyytävää. Lumi vaan pöllysi.

 

Kun talo on peltojen ympäröimä, tällainen viima jäähdyttää huoneita enemmän kuin tyyni pakkanen. Pellolla lumi pöllysi siihen malliin, että lenkkireitti piti suunnitella kulkemaan metsän keskelle. Alkuviikon hiihtolenkit jäivätkin tekemättä kovan ja kylmän tuulen vuoksi.

 

Yökuvaukseni jäivät yhden illan jutuksi. Onneksi vähemmän virkeäkin ihminen voi kuvata taivaan loimotusta. Nyt ei tarvitse edes nousta kovin aikaisin, kun pääsee kuvaamaan auringon nousua. Idässä loimotti kiitettävästi tiistaina.

 

Annoinpa kameran kiertää koko komeuden.

 

Hienoja värejä oli taivaalla idässä ja kaakossa.

 

Luin hauskan luokituksen luonnon kuvaajista. Siinä mummokuvaajiksi mainittiin naisihmiset, jotka räpsivät järkkärillä kuvia auringon laskusta. Tunnistin heti itseni. Minkäs sille voi, että auringonlaskut ovat kauniita. Joka kerta ne ovat yhtä ihmeellisiä. Eikä tarvitse lähteä kotipihaa kauemmaksi kameraa ulkoiluttamaan.

 

Kun kerran auringon nousut ja laskut olen kuvannut,  jatkoksi voi sitten laittaakin kuvan, jossa tammikuinen aurinko on lakikorkeudessaan Oulujokivarressa. Ei se pitkään matkaa taivaanrannan yläpuolella  Hienoja pilviä oli taas taivaalla. Kuvan otin kameran vastavalotoiminnolla. 

 

Tänäänkin oli hieno ulkoiluilma. Piti vain olla aamupäivästä hiihtämässä, kun ennusteessa oli lauhtuvaa. Minulla perinteisen sukset ovat vielä perinteisesti voideltavia. Jos keli menee nollaan, pitovoide tuppaa jäätymään. Sitten on hiihtäminen tappista. Aamupäivällä olikin oikein luistava suksi. Hiihtäminen oli silkkaa nautintoa. Aurinkokin yritti pilkistellä pilvien raoista. Pakkasta oli vain pari astetta. Lähes keväinen oli ilma. 

Tammikuisesta säästä onkin hyvä hypätä kalentereihin. Postissa on tullut jos jonkinmoista kalenteria ja kännykän kalenteri muistuttelee lisäksi olomessaolostaan aina välillä. Eipä äkkiseltään hoksaa, että ennen paperikalenteriakin on pitänyt pysyä mukana vuoden kierrossa. Viime viikolla lausahdin ikikalenterista. Luin jutun Facesta. Jos teitä kiinnostaa vanhat jutut, kirjoitus näyttäisi vielä löytyvän täältä: Yläkuu kustannus  Kirjoitus on 12. tammikuuta. Minä olen nyt jo sillä iällä, että nämä vanhat perimätiedot ajoittain kiinnostavat. Noita yläkuu/alakuu -juttuja olen lueskellut ja kokeillut vähän käytännössäkin kasvien kanssa värkätessä. Joku kerran ihmetteli, että miten muka kuu vaikuttaa joulukuusen säilymiseen. Vaikuttaahan kuu meriinkin, mikä näkyy vuorovesi-ilmiössä. Miksipä kasvit olisivat sen kummempia. Vähemmänhän niissä on vettä liikuteltavaksi kuin valtamerissä. Yläkuulla kasvista kuuluu vain veden kohina ylöspäin ja alakuulla alaspäin. Ei muuta kuin korva petäjän (ei harmaan hongan) kylkeen seuraavalla metsäreissulla ja kuulostelemaan kuuluuko kohinaa. Samalla tulee halailtua puita ja imettyä itseensä metsäenergiaa sekä harjoitettua metsämindfulnessia sun muuta.

Reipasta nousuviikkoa ja pysykää terveinä!