sunnuntai, 13. elokuu 2017

Luonnon tarjottimelta

Luonto on vitkutellut antimiensa kypsymistä, mutta nyt on herkkuja ollut jo tarjolla. Mansikoita olemme mussuttaneet jo kuukauden. Niiden aika alkaa olla jo kuitenkin ohitse. Tilalle on kypsymässä jo muita marjoja pellolla ja metsässä. Ensimmäiset mustikat sain mustikkapiirakkaan ja pakastimeen menneellä viikolla. Tosin mummo on huolehtinut meidän mustikoista. Meillä palvelu pelaa. Sen kun aukaisen pakastimen kannen ja läjäytän mustikat pakkaseen. Äidilläni oli sanonta, että ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia. Päteekö tämä sanonta anoppiin ja miniäänkin?

Mustikat.jpg

Toinen tumma marja, joka kypsyy nyt on saskatoon. Saskatoon ei ole mitään sukua mustikalle. Paremminkin sen sukulaisuussuhde on suurempi omenalle. Kasvitieteellisesti saskatoon eli marjatuomipihlaja on kotahedelmä. Kotahedelmäisyyttä ei tosin pehkossa huomaa. Kovasti ne marjoilta näyttävät. Saskatoonit kasvavat pellolla. Tosin latu-urallakin alkoi jo olla tutun näköisiä taimia. Rätkät ovat kovasti marjojen perään, joten verkot on viriteltävä pensaiden päälle, jos mielii jonkun marjan itsekin saada. Kuvasta näkyy myös kuinka viherpeipot kaivelevat siemenet raakileista ja kypsistä marjoista. Viherpeippoja onkin nyt runsaasti.

Saskatoon.jpg

Sitten mennään taas metsään. Variksenmarjoja on jäkäläkankaalla mielestäni hyvin. Laajaa kartoitusta en ole tosin tehnyt. Poimin variksenmarjat vasta puolukan kanssa samaan aikaan. Variksenmarja on erinomainen mehumarja höyrymehuna ja tuoremehuna.

Variksenmarjat.jpg

Punaiset rubiinit kypsyvät nyt poikeuksellisesti saskatoonin kanssa yhtä aikaa pellolla. Yleensä kypsymisaika on pari viikkoa saskatoonin eduksi. Ensimmäiset vadelmat keräilimme eilen. Osa niistä päätyi torttuun.

Vadelmatorttu.jpg

Tämän kesän vähäisen lämmön ovat osanneet hyödyntää vadelmien lisäksi sienet. Poimin yleensä kangasrouskut vasta vadelman poiminnan jälkeen. Torstaina viime viikolla oli kuitenkin jo runsaasti kangasrouskuja metsässä.

Kangasrouskut.jpg

Kanttarellit ovat taas hitusen normaalia myöhemmässä. Nyt vasta ensimmäiset kuikistelivat sammalen seasta. Oli vielä liian vähän poimittavaksi, joten jätin kasvamaan.

Kanttarellit.jpg

Metsä on monella tapaa melkoinen aarreaitta. Jäkäliköllä on käynyt vilske, kun rapiat kymmenen jäkälännostajaa on nostanut jäkälää. Aikaisempina vuosina on mielestäni jäkälän kysyntä ollut heikkoa, mutta ilmeisesti luonnonläheinen trendi vaikuttaa jo Keski-Euroopassa. Lasin ja teräksen sijaan koristeissa käytetään rustiikkista lautaa ja luonnon materiaaleja. Minä kannatan kovasti tätä suuntausta sisustuksessa.

Palleroporonjäkälä on koristeeksi.

Palleroporonj%C3%A4k%C3%A4l%C3%A4.jpg

Harmaaporonjäkälä menee lääketeollisuudelle.

Harmaaporonj%C3%A4k%C3%A4l%C3%A4.jpg

Hirvensarvijäkälä menee myös lääketollisuudelle.

Hirvensarvij%C3%A4k%C3%A4l%C3%A4.jpg

Tarkoitus oli kuvata myös kihokkeja. Olin kuitenkin pikkulenkkareilla liikenteessä, joten en uskaltautunut kyitä kuhisevalle suolle. Tarkoitukseni oli käväistä hiekkamontulla katsomassa olisiko soistuneessa kohdassa kihokkeja. Montulla on myös ampumarata. Räiske montulla oli kuitenkin sitä luokkaa, että mieleni kummasti kihokkien suhteen muuttui. Ehkäpä sittenkin jonakin päivänä kumpparit jalassa käväisen suolla.

lauantai, 5. elokuu 2017

Kukka ja lintu pläjäys

Kukkien ja lintujen päivityslistat ovat olleet vähän jälkijunassa minulla. Joskus leivän hankkiminen haittaa näitä hyviä harrastuksia. Kuvia kuitenkin olen ottanut sekä kasveista että linnuista.

Useaan otteeseen olen nähnyt kankaalla nuolihaukan. Joka kerta se kuitenkin pääsee yllättämään minut. Tosin moneen monituiseen kertaan ei minulla ole ollut edes kameraa mukana, kun olen kankaalla lenkkeillyt. Muutamana iltana ajelimme kuitenkin autolla tarkastusreissulla. Silloin nuolihaukka lähti saattelemaan autoamme houkutellen peltihirviötä perässään. Se istahti kelon oksalle. Likemmäksi tultuamme se siirtyi seuraavalle kelolle. Kuva tuli otettua sitten liian kaukaa.

Nuolihaukka.jpg

Käen kukuntaa on kuulunut alkukesästä lähtien, mutta näkösälle se ei ole tullut. Olenkin odotellut milloin käki pyrähtää pihapiiriin. Eilen se tuli istuskelemaan sähkölangalle. Yleensä käki tulee näin syyskesästä tähän pihan puihin tai langalle piipahtelemaan. Kahvia juodessani nappasin kuvan keittiön ikkunan läpi.

K%C3%A4ki.jpg

Tällaiset huonolaatuiset kuvat saavat minulla kamerakuumeen nousemaan. Kahdeksan vuotta kameralla taitaa olla jo eläkeikä. Toisaalta, ainahan voin syyttää kameraa, kun kuvat eivät onnistu. Mokomakin rakkine.

Linnuista kukkasiin. Viikolla minulta kysäistiin, että joko sata kukkaa on täynnä. Eipä taida vielä olla. Selasin kuvakansioita muutamia taaksepäin, joten nämä kukat taitavat olla käänteisessä aikajärjestyksessä. En jaksanut vielä velata kovin kauas, joten välistä uupuu joitakin kukkia.

Kanervat kukkivat nyt tosi kauniisti jäkälien seassa kankaalla.

Kanerva.jpg

Syysmaitiainen kukki kylätalon kukkapenkissä.

Syysmaitiainen2.jpg

Ojakärsämö kukki taas minun kukkapenkissäni.

Ojak%C3%A4rs%C3%A4m%C3%B6.jpg

Nurmitatar kasvoi pellon pientareella. Isäntä tuumi, että huonosti ruiskutettu.

Nurmitatar.jpg

Kukko- ja kanaheinä eli nurmilauha kukkii rannassa.

Nurmilauha.jpg

Rannassa nurmilauhan seurassa kukki myöskin hevonhierakka.

Hevonhierakka.jpg

Mesiangervoita kukkii taas lähes joka paikassa. Ei kuitenkaan ihan hiekkakankaalla.

Mesiangervo.jpg

Kannusruoho ei kuki enää. Isäntä sipaisi raivaussahalla nurkkajuuret siistiksi. Siinä meni kannusruohotkin nurin. Piti ottaa äkkiä kuva ennen, kuin kukat nuupahtavat. Mutta nou hätä, heti kohta paikalla alkoi nousta uutta kasvustoa. Tällainen kasvuvoima saa isännän verenpaineen nousemaan. Minä olen jo onnistunut kehittämään itselleni putkinäön. Nostan katseeni pitkäksi venyneistä heinistä ja 'ryönästä' kaukaiseen horisonttiin. Ah, näyttääpä maailma kauniilta.

Kannusruoho.jpg

Laskeskelinpa, että kukkia on kasassa 84 ja lintuja 87. Epäilenpä, että lintujen kasaan saaminen on haasteellisempaa kuin kukkien. Huomaan pellolla kävellessäni, että tuokin rikkaruoho (anteeksi luonnonkukka) on vielä kuvaamatta. Lintujen kohdalla pitänee panostaa syysmuuttoon. Syysmuutto onkin jo aluillaan. Kahlaajat ovat ainakin parvina liikkeellä.

Erittäin mukavaa alkanutta elokuuta.

torstai, 27. heinäkuu 2017

Kukka silkkaa myrkkyä

Nyt rannoilla kukkii kasvi, joka on silkkaa myrkkyä, myrkkykeiso.

Myrkkykeisoja.jpg

Myrkkykeiso viihtyy tällaisisissa rehevillä ratamailla. Yleensä se kasvaa matalassa vedessä tai tulva-alueella. Joskus sitä löytää myös rantatöyräiltä. Kenties jäät ovat puskeneet juurakkoja rataan.

Myrkkykeiso.jpg

Lehtien perusteella myrkkykeison erottaa ennen kukintaa muista saman suvun kasveista. Minä varmistan usein myös lajimäärityksen repäisemällä juurakon maasta. Juurakko on lyhyt ja paksu, muhkuran mukulamainen. Tässäpä myrkkykeison lehti.

Myrkkykeiso_lehti.jpg

Myrkkykeiso on tappavan myrkyllinen, joten sitä ei saa missään tapauksessa sekoittaa saman suvun syötäviin kasveihin, kuten väinönputkeen ja vuohenputkeen. Myrkkykeison myrkky on kitutoksiini. Nimensä veroinen myrkky, joka tappaa kituliaasti.

Olen kuvannut pikkuhiljaa kasveja kotitanhuvilta. Katsotaan saanko sataa kukkaa täyteen tänä kesänä. Yritän laittaa kuvia tännekin, kun aivoni ovat hivenen skarpimmalla vaihteella.

Kävin uimassa tänään. Ihan ensimmäistä kertaa tälle kesälle. Talviturkki on siis heitetty. Syy tällaiseen hulvattomuuteen oli, että ilmatieteenlaitokselta ilmoitettiin eilen pintavesien lämpötilan olevan korkeimmillaan tänään. Pakko oli siis uida, jos tälle kesää meinaa uida ollenkaan. Ei se vesi silti mitään linnunmaitoa ollut.

lauantai, 22. heinäkuu 2017

Lakkasuolta

Vaihtelu virkistää miettivät mansikkaemäntä ja -isäntä ja pyyhälsivät iltalenkillä lakkasuolle. Näistä puolet ovat hilloja ja puolet lakkoja. Hillat ovat isännän poimimia ja lakat emännän hyppysten kautta kulkeneita. Saalis oli yhteensä pari litraa. Minun lakkanai olivat muuten painavampia kuin isännän hillat. Sangon ripa meni litrasta poikki. Isännän sangossa ripa kesti. Aikaa ja hikeä pariin litraan kahdelta ihmiseltä kului puolentoista tunnin verran.

Lakkoja.jpg

Emme tietenkään raskineet syödä saalistamme vaan energiatankkaus hoitui kotiin tultuamme mansikkatortulla. Iso pala minun pitikin siitä lohkaista, jotta energiavaje tuli tyydytettyä. Kaupan valmistorttupohja sai kostuketta maidosta ja päälle vain viipaloituja mansikoita, kerma-vaniljarahkavaahtoa ja taas mansikoita. Helppoa tämä kesäinen herkuttelu.

Mansikkatorttu.jpg

Suolla ei näkynyt käärmeitä, eikä susia, eikä karhuja. Hirven jälkiä näkyi. Samoin näkyi edellisen marjastajan saappaan jälkiä. Itikoita ei ollut, joten olipa mukava reissu. Nyt ei siis ollut mikään hukkareissu.

Vähän vielä tuosta susi- ja karhupelosta. Lapsena jouduimme hiihtämään talvella koulumatkaa n. neljä kilometriä. Muutamana talvena ladun poikki oli kulkenut susi. Voitte vaan kuvitella kuinka pienestä koululaisesta, joka silloin olin, tuntui lähteä pimeään hiihtämään kouluautolle. Kuvittelin kuusikossa hiihtäessäni joka kuusen juuresta loikkaavan pedon. Voin siis hyvin samaistua niihin pieniin ja vähän isompiin ihmisiin, jotka pelkäävät petoja. Itse olen jo päässyt pelostani ohi, mutta muistan, miltä silloin seitsemän-kahdeksan vuotiaana tuntui pelätä. Eivät silloin auttaneet vanhempien vakuuttelut, että susi on jo kaukana. Minä en laittaisi lapsiani yksin odottelemaan kouluautoa, jos susia kylän liepeillä pyörii. Kaikki sympatiani ovat siis susialueen ihmisten puolella. Tässä asiassa minulle on turha esitellä faktoja ja tilastoja. Pelot ovat pelkoja, ei niitä voi aina järjellä selättää.

maanantai, 17. heinäkuu 2017

Hukkareissu?

Minulla näyttää olevan lenkkipolullani muitakin kulkijoita. Tällä "koiralla" ei näyttänyt olleen taluttajaa. Jäljet olivat painautuneet edellisen sateen jälkeen kosteaan hiekkaan. Näin näitä tassun jälkiä kauempanakin kankaalla. Puolen kilometrin päässä kotoani jäljet olivat pitemmällä matkalla polulla. Kuvat otin lähes naapurin takapihalla kulkevalla hiekkatiellä. Painasin viereen oman 38 numeroisen lenkkarin jäljen verrokiksi. Tosin oma jälkeni ei näy kuivassa hiekassa kovin selvästi. Kuvat ovat sunnuntai-illalta.

J%C3%A4lki170717.jpg

J%C3%A4ljet170717.jpg

Jäljet johtivat meidän kujan suuhun. Päällystetiellä ne tietenkin katosivat. Enpä viitsinyt sen kummemmin niitä enää etsiä.

Ai niin, alunperin olin sunnuntai-iltana menossa kuvaamaan sianpuolukoita. Ne olivat jo kukintansa kukkineet. Osassa oli jo raakileet. Voisiko siis lenkkiä kutsua hukkareissuksi?