tiistai, 10. joulukuu 2019

Iltataivaan pastellin sävyjä

Lueskelin juuri nettilehdistä, että englantilainen perhe on taas vetänyt herneen nenäänsä. Syy tietysti on siinä, että yhden päivän reissulla Lappiin ei ehdi nähdä joulupukkia, käydä pitkällä koiravaljakkoajelulla ja puuttuivatko vielä revontuletkin. Revontulet taisin liioitella. Nehän eivät yleensä päivällä näy. Paitsi Lapissa kaamoksen aikaan. Tosin voiko kaamoksessa päivästä puhua. Mielestäni päivän reissut Lappiin tulisi kieltää pitkänmatkanlaisilta. Jos kerta luonto ja joulupukki tonttuineen on matkailuvaltti, niille pitää antaa mahdollisuus. Turistit vaan töllistelemään kaamoksen ja lumen värejä aamusta iltaan ulkosalle ja nauttimaan ainutlaatuisesta Lapin puhtaasta ilmasta. Illalla sitten joulupukin kanssa punaposkiset turistit kuvaan, niin homma on ikuistettu jälkipolville, isovanhemmille ja instakansalle. Jos minä tarvitsen Lapin reissuun tästä Lapin ovensuusta vähintään pitennetyn viikonlopun, luulisin englantilaisten tarvitsevan reissuun vähintään viikon. Siinä ajassa ehtisi joulupukin nähdä jo monta kertaa ja tontuille kertoa lahjatoiveensa toistuvasti. Jos revontulet eivät huskyreissulla näyttäydy, voisi vain ihailla talven värejä ja nauttia lumisesta luonnosta muuten vain.

Minä en ihan Lappiin asti nyt kerinnyt luontoa ihailemaan. Maanantaina viime viikolla olin kameran kanssa valppaana illan hämärtyessä. Kun taivalla alkoi näkyä lupaavia sävyjä. Hyppäsin toppavaatteisiin ja vaelluskenkiini. Kamera kaulassa roikkuen säntäsin kankaalle katselemaan taivasta. Taivas kankaalla on muutaman kymmenen metriä koreammalla kuin kotirannassa. Siellä siis näkee taivaan lumoa ihan eri tavalla kuin kotipihalla. Nyt olin oikeaan aikaan pastellin sävyjä metsästämässä. Kaikkina talvi-iltoina värit eivät heku ihan näin kauniina.

Tonttuset olivat jo olleet liikenteessä. Osa oli kulkenut suksilla ja osa lumessa taapertaen. Tällaista liikennettä oli lumisessa maisemassa ollut näin joulukuun alussa.

Latu.jpg

Laskeva aurinko värjäsi pohjoisen taivaan pilviä purppuralla. Lumikin muuttui violetin sävyiseksi.

Ahmaskangas_021219.jpg

Puut taipuivat syvään kunnioittavaan kumarrukseen talvelle.

Taipunut.jpg

Miten taivaan väriä voisi oikein sanoin kuvata: violetti, purppura, pastelli, kenties sininenkin.

Pastellia.jpg

Puolisen tuntia värinäytelmää kesti ja sitten pimeys voitti. Kauniit sävyt häipyivät.

Pilvet.jpg

Sinne häipyi iltataivas maanantailta. Tiistaina teimme polttopuukeikan Rokualle. Aurinko helli lumista Rokuata. Lumi kimalsi kuin konsanaan postikortissa. Lunta Rokualla on nyt sekä maassa että puissa.

Rokua_031219.jpg

Rokua_latvukset.jpg

Paluumatkalla näin puiden latvojen välistä lentävän kotkan taivaalla. Kiljuin kuskille kuin sumusireeni: "Lintu, kotka, pysähy, peruuta...!!!"  Eihän Rokuan mutkaisia teitä noin vain peruutella kärryn kanssa ja pysähtyminenkin mutkaan ja mäkeen on hengenvaarallista. Siispä kuvat jäivät ottamatta ja kotka sai jatkaa matkaansa puiden latvojen taakse ihan kaikessa rauhassa.

Monitoimiura näytti hyvin tampatulta. Hiihtolatujakin Rokualla on harrastajalle hyvin auki. Latutilanteen voi Rokuan osalta tarkistaa aina Utajärven kunnan sivuilta. Minä en vielä suksia ole tallista esiin kaivanut. Pitäisi mokomat puhdistaa ja voidella ennen käyttöönottoa. On vähän laiskottanut. Sunnuntaina olisi lumikengistä ollut hyötyä, kun kävimme joulukuusia etsimässä. Lunta joulukuusimetsässä oli polveen saakka. Sunnuntaina ja maanantaina lunta tuli taas lisää. Tänään oli taas pakkaspäivä. Mittari kilkutteli iltapäivällä kahtakymmentä pakkasastetta. Näin meillä talvi etenee.

sunnuntai, 1. joulukuu 2019

Muutos talven ihmemaaksi

Marraskuun viimeisille päiville tulivat oikein kunnon lumimyräkät. Se muutti maisemaa kummasti harmaasta marraskuusta jouluiseksi talven ihmemaaksi. Keskiviikkona iltapäivällä juuri ennen auringon laskua näkyi taivaalla lupaus valosta. Koko päivä oli ollut hyvin sinisävyinen. Kunnes kolmen kieppeillä iltapäivällä sumu järveltä alkoi vetäytymään ja heikkoja valoviiruja näkyi taivaalla. 

Auringon%20lasku.jpg

Torstaina ja perjantaina tuli lisää lunta ja ihan reilusti. Metsässä puut alkoivat taipua luokille jään ja lumen painosta. Lauantaina oli pitkästä aikaa ihan aurinkoinen päivä. Aamulla idässä tai paremminkin kaakossa ruskotti. Tämä aamurusko ei ollut päivän paska.

Aamurusko.jpg

Lauantai kului taidepiirissä. Kotiin ajellessa ihastelin laskevan auringon punaiseksi värjäämää metsää ja pohjoisen taivaan pastellin sävyjä. Kotona hyppäsin vauhdilla ulkoilukamppeisiin ja nappasin kameran mukaan, jotta ehtisin ikuistaa harjulta taivaan pastellisävyt. Tällainen talvinen valo vaihtuu vain niin nopeasti eri sävyiseksi, että enpä ehtinyt niitä pastellin sävyjä kuvaamaan.  Jotain pientä häivähdystä voisi pastellista nähdä hyvällä tahdolla.

Pasellin%20h%C3%A4iv%C3%A4hdys.jpg

Hyvin äkkiä värit olivat lumisessa maisemassa sinisiä sävyjä. Lunta oli puoli sääreen tarkasti mitattuna.

Sinisen%20s%C3%A4vyj%C3%A4.jpg

Hupaisasti kului puolitoista tuntia muutaman kilometrin matkalla lumisessa luonnossa. Yllättävästi kylmä puri poskiin, vaikka pakkasta oli vain kymmenkunta astetta. Ilma on vielä näin syksystä kosteaa, että pakkanen tuntuu herkemmin kuin kevään kuivilla pakkasilla. Sinne päivä painui horisonttiin lumisen metsän taakse. Nätti oli iltarusko. Jokohan tämä olisi talven ihmemaata?

Iltarusko.jpg

Tänään sunnuntaina onkin jo joulukuu. Maisema kimalteli nousevan auringon kajossa kuin konsanaan talven ihmemaassa. Joulumaa tämä ei kuitenkaan taida vielä olla, kun tonttuja ei näkynyt vielä hiippailemassa. Pellolla oli kuitenkin mansikkamaata kaivamassa kolme sorkkaeläintä, jotka eivät suinkaan olleet poroja, vaikka erehdyttävästi muisuttavat Disneyn piirrettyjen poroja. Minä muuten epäilen, että Aku Ankassa kuvatut porot eivät ole poroja vaan kauriita. On tainnut piirtäjille tulla Disneyllä paha lajimääritysmoka. Eikös nämä karkoittamani metsäkauriit pompi niin kuin porot Disneyn piirretyissä? Minä en ainakaan ole nähnyt porojen tuolla lailla pomppivan.

Mets%C3%A4kauris.jpg

Siinä koko revohka pinkoo pakoon. Ilmiselviä Joulupukin poroja Ameriikan malliin mikäli Aku Ankkaan on uskominen.

Mets%C3%A4kauriit.jpg

Nuo pahuksen tihulaiset palasivat päivällä taas kaivamaan mansikkamaalle. Kyläilemästä tultuani ajoin niitä pois kuin paraskin ajopiski: "Vuh, vuh!" Hitsi, kun ottaa kunnon päälle.

Muistutukseksi vielä kännykkäkuva millaiselta oikea porot näyttävät:

porot.jpg

Vielä, kun näkisin oikeita tonttuja ja ihan oikean Joulupukin todistetusti. Silloin voisi sanoa niin, kuin näiden porojen kohdalla, että repikää tästä te harhaan johtajat.

Mukavia joulukuisia päiviä talven ihmemaassa ja kaupunkien dingeldangelin kajossa!

tiistai, 26. marraskuu 2019

Pimeisiin iltoihin

Pimeitä tyyppejä:

Viimeksi kerroinkin, että olen lukenut vinon pinon dekkareita. Räpsinpä kirjoista kuvia, jotka ovat vielä kotona vinossa pinossa. Pohjoismaiset dekkarit ovat olleet enimmäkseen lukemisen kohteena, poikkeuksen muodostavat muutamat brittiläiset tai pitäisikö sanoa skottilaiset dekkarit. Yksi näistä suosikkihamoistani on Ian Rankinin komisario Rebus. Nyt luin Toisen miehen haudassa. Muutama viikko sitten lukaisin Turvaa vailla. Komisario Rebusta ei voi parhaalla tahdollaankaan kuvata sympaattiseksi hahmoksi. Hän on oikea vastarannan kiiski poliisipiireissä. Tupakoiva ja juopotteleva Rebus työntää punaisen nenänsä ja verestävät silmänsä rikollispiirien pesäpaikkoihin ja antaa piut paut isommille herroille ja sisäiselle tutkinalle. Tässä Toisen miehen haudassa on tutkittavana samalla valtatiellä kadonneiden naisten kohtalo. Enpä kerro enempää. Kirja kannattaa lukea, jos päähenkilön tupakointi ja ryyppääminen ei haittaa. Rebus-kirjat ovat kaikki itsenäisiä tarinoita, joten eipä oikeastaan haittaa, että missä järjestyksessä kirjat lukee.

Rankin.jpg

Tanskanmaalla on paljon mätää. Senhän kertoo historiakin. Nykyisen mätäpaiseen niskaansa saa sotasankari, ex-eliittisotilas ja sotaveteraani Oxen Jensenin kirjoissa. Niels Oxen haluaa pysyä vain rauhassa koiransa kanssa, mutta tulee vedetyksi mukaan elitistisen veljeskunnan Danehofin ja tanskan salaisen poliisin väliseen mittelöön. Hirtetyt koirat ovat Oxen kirjojen ensimmäinen osa. Toinen osa on Pimeän miehet. Jens Henrik Jensenin kerronta on mukaansa tempaavaa. Hirtetyt koirat luin hotkimalla. Pimeän miehet ahmin heti perään. Pimeät miehet päättyy siten, että seuraavatkin osat täytyy lukea. Hirtetyt koirat on hyvä kirja. Pimeän miehet alkaa toistamaan tapahtumia jollakin tapaa. Tämä kirjassa alkoi ottaa päähän. Pakko kuitenkin lukea Oxenin uudetkin seikkailut, kun ne ilmestyvät. Oxen on hahmo, joka saa sympatiat väkisinkin puolelleen.

Jensen1.jpg

Jensen2.jpg

Sitten hyppäänkin Ruotsin puolelle. Thomas Eriksonin Pelon kylväjät yllätti minut. Kirjassa ei oikeastaan ole itsestään selvää päähenkilöä. Kirja etenee monen henkilön kautta. Rikkaita ihmisiä alkaa tipahdella murhan uhreina tuhka tiheään. "Maksa tai kuolet" on motto. Kuka onkaan syyllinen, sitä selvittelee käyttäytymistieteilijä Alex King poliisin apuna. Sivujuonteena kerrotaan rikoskomisario Hellmarkin veljen perheen katoamista. Tässä kirjassa mikään ei ole itsestään selvää.

Erikson.jpg

Vähän jännitystä romantiikalla höystettynä saa Nora Robertsin kirjoista. Turvapaikka kertoo ostoskeskushyökkäyksestä hengissä selvinneistä ja heidän tavastaan jatkaa elämää. Kunnes joku jatkaa, siitä mihin henkensä menettäneet ostoskeskushyökkääjät jäivät. Aikaa on kulunut hyökkäyksestä, mutta nyt uhrien elämä järkkyy uudestaan. Minä pidän Robertsin näistä kirjoista, joissa sankarit tai sankarittaret kasvavat nyhveröstä taistelemaan.

Robertsin Ensimmäinen vuosi aloittaa uuden trilogian. Maailman loppu tulee, lähes. Taistelun tuhkasta nousee arjen sankareita, noitia, keijuja ja muuten vaan omituisia. Ikuista on hyvän ja pahan taistelu sekä kamppailu selvitymisestä, kun kaikki on lähes tuhottu. Ensimmäisen vuoden jälkeen ilmestyi myös toinen osa, joka on nimeltään Toinen koitos. Odottelen sarjan kolmatta osaa. Nämä kirjat ovat romantiikan ja fantasian ystäville, aikuisten satuja siis.

Roberts.jpg

Päivät ovat edelleen harmaita. Lauantaina oli jo lupaus valosta, mutta päivä menikin kaupungin humussa. Ulkoilua on tullut työn merkeissä. Meillä palvelu pelaa rouvalle. Bensat sekoitetaan ja autoon pakataan tarvittavat vermeet. Kyytikin hoituu. Mikäs sen mukavempaa. Ihan pimeetä alkaa olla metsähommatkin. Aamulla ei meinaa nähdä metsää puilta tai oikeastaan puita metsältä. Eipä tällaisella harrastelijalla ole urakkatahti kuitenkaan päällä. Voi välillä vähän nostaa silmikkoa ja tiirailla muutoinkin metsää. Pitäisiköhän lukea joku metsäkirjakin? Tosin oppaathan ovat tyhmiä varten. Yrtiän nyt tässä päättää lukisinko taimikonhoito-oppaan. Heh, heh.

Mets%C3%A4%C3%A4n.jpg

Kirkkaimpiin ulkoilukelehin varauduin tekemällä sytykeruusuja. Kuinkas ollakaan, aika pimeitä tuli näistäkin. Toivottavasti valkea kumminkin ruusujen avulla leimahtaa makkaratulilla. Muistuupa mieleen tapaus, jossa pojat joutuivat paistamaan makkaransa lähes sytykepaloilla, kun puut laavulla olivat niin märkiä. Savumakkaraa, haaleaa sellaista oli kuulema tullut.

Sytykeruusut.jpg

 

Tunnelmallisia iltoja ja mukavia lukuhetkiä sekä muistakaa ulkoilla säästä huolimatta.

lauantai, 23. marraskuu 2019

Tuttua

Kännykkäpäivitys:

Kävimme Sohvin kanssa Oulun taidemuseossa. Reissu oli mukava. Taidemuseoon oli vapaa pääsy. Jotain tuttua näyttelystä löytyi: Hepoköngäs ihan näyttämöllä.

20191123_142229.jpg

 

Niilo Hyttisen maalaus, jonka alareunan teksti herätti minussa muistoja ja Sohvissa hilpeyttä. "Hän on yksi niistä paremmista Kemppaisista, eikö olekin?" Yritinpä etsiä taulusta, ettö kuka oli paremmista Kemppaisista maalauksessa. En tunnistanut.

20191123_142146.jpg

Maisema on ollut monta viikkoa hyvin harmaa. Kameran ulkoiluttaminen on jäänyt. Taidemuseossakin kuvasin kännykällä vain nämä kaksi teosta.

Kirjoja olen lukenut marraskuun pimeinä iltoina vinon pinon. Ehkäpä teen pöytäkoneella kirjapostauksen. Tosin kirjamakuni on hyvin rajoittunut: dekkareita, dekkareita jne.

Tänään oli aamulla valoisampaa kuim pitkään, pitkään aikaan. Toivottavasti harmaat päivät vaihtuisivat matalalta pilkottavaan aurinkoon. Kamerani tuossa vuodattaa digikyyneleitä hapenpuutteessa. Jospa sekin pääsisi pian happihyppelylle.

tiistai, 12. marraskuu 2019

Lunta tulvillaan

Nyt vois laulaa jo, että on lunta tulvillaan. Pistänpä yhden kuvan tähän vielä lokakuun viimeiseltä päivältä. Katselin silloin Sallatunturin laskettelurinteiden lumetusta iltavalossa. En halunnut pistää tätä kuvaa Kalliovaaran retkipäivän kuviin. Tämä olkoon johdanto lumeen: tykkilunta!

Lumitykit.jpg

Lappi mielletään usein talvikohteeksi. Me olemme lomailleet viime vuosina Sallassa usein lokakuun lopullakin. Usein harmittaa, että emme ehdi lomalle ruska-aikaan. Lokakuulla ja marraskuullakin voi hyvin viettää lomaa Lapissa. Pieni lumikerros ei retkeilyä haittaa. Toki silloin kannattaa pysyä hyvin merkityillä poluilla, kun polut eivät enää maastossa näy lumipeitteen alta. Sallan hyviä puolia loman vietossa on, että siellä ei vielä ole ryysistä edes kevätsesongin aikaan.

Lapin lumet ja loma jäivät taakse. Kotipuolessakin oli tullut lunta. Pari nättiä aurinkoista päivää oli loman jälkeen. Sittenpä on ollutkin näitä harmaita marraskuun päiviä. Kuljin metsässä hiukan raivaushommissa. Useana aamuna metsätiellä oli koppelo. Silloin kamera ei tietenkään ollut mukana. Lähdin sitten varta vasten kameran kanssa tekemään lenkin jalkapatikassa. Silloin ei tietenkään koppeloa näkynyt. Kuvasinpa sitten muuten vaan kävelylenkin varrelta.

Metsäkauriista alkaa olla meillä jo riesa. Tässä ne kaivavat mansikkapellolla. 

Mets%C3%A4kauriit1.jpg

Heti lenkin aluksi kävin leikkimässä ajokoiraa ja hätistelin kauriit pois pahanteosta. Monesti käy mielessä, kun katselee kuvista Etelä-Suomen valkohäntäkauriiden määrää pelloilla, että eikö niistä siellä ole jo haittaa.

Mets%C3%A4kauriit2.jpg

Padolla oli jääkala vaanimassa kuurapuuhka niskassansa. Hampaat ja pää jääkalalla ovat sitä luokkaa, että taitaa olla kysymyksessä jokin lohen sukuinen kala. Kupliakin monsterikala puhalteli suustansa. On tainnut nielaista jonkun varomattoman kulkijan.

J%C3%A4%C3%A4kala.jpg

Urpiaiset ovat lennelleet viime viikkojen aikana isoissa parvissa. Ne pyrähtävät koivuihin ja tirraavat niissä keikkuen milloin mitenkin päin. Nopeasti ne sitten vaihtavat puusta toiseen. Odottelin, että jospa olisivat laskeutuneet ruokailemaan ojan varren talventörröihin. Nyt kuitenkin parvi viihtyi vain koivun latvuksissa.

Urpiaisia.jpg

Paluumatkalla poikkesin järven jäälle testailemaan sen hiihtokelpoisuutta. Valkoisessa maisemassa kuului jokin ääni, jota mietien pitkään. Silmä ei kuitenkaan eroittanut järvellä mitään. Valkoinen joutsen nousi valkoisesta maisemasta kuitenkin siivilleen. Jää kesti hyvin kävellä ja hypelläkin, mutta paikoin jäälle oli noussut vettä. Hiitämään siis ei tehnyt jäälle mieli.

Joutsen%20talvessa.jpg

Isäinpäivän aikaa tuli taas lisää lunta. Poluilla ja metsässä lunta alkaa olla kaahlata asti. Isäinpäivänä näkyi vielä yksinäinen sorsa ojan sulapaikassa. Kaverit olivat vissiin sorsaparan jättäneet selviytymään yksin muuttomatkasta. Voihan sorsa toki varailla jo ensi kevään soidinpaikkaa, jos sillä on vaikka käpyrauhanen kesäajassa.

Is%C3%A4inp%C3%A4iv%C3%A4n%20sorsa.jpg

Talvisia harrastuksia pitää nyt viritellä. Valokuvausreissut ovat lähimaisemissa ja ne ovat moneen kertaan kaluttuja. Flaamilaiset kerrosmaalaukset ovat edelleen keskeneräisiä. Lisäksi gessosin tuossa vinon pinon maalauspohjia, jotka Sohvi oli paukutellut kasaan taidepiirissä. Niihin voimmekin sitten Sohvin kanssa kilvan taiteilla talven mittaan. :)