lauantai, 18. tammikuu 2020

Väärä vuosisata, -tuhat ja olettama

Elämä alkaa pikkuhiljaa palautumaan normaaliin uomiinsa lentsun jälkeen. Tätä todistaa jo perheen sisäisten tietokilpailujen ja arvoitusten paluu aamupuuron kaveriksi.

Perheen jäsen J loihti ilmoille kysymyksen: "Arvaa mikä oli eniten käytetty energialähde vuonna 18?"

Toveroisen mietyttäni vastasin: "Puu tietenkin".

Sitäpä seurasi vastakysymys: "Miten niin tietenkin?"

Vastaus: "No, kun puuta poltettiin lämmityksessä."

Jäsen J: "Vastaus oli kyllä oikea, mutta metsäteollisuuden jäteliemiä käytettiin energiana, jolloin puupolttoaineiden kulutus kattoi 27 % kokonaisenergiasta. "

Minä: "Ai, sinä tarkoitit vuotta 2018. Minä luulin, että tarkoitit vuotta 1918."

Tästä voikin tehdä sen johtopäätöksen, että minä olen juuttunut viime vuosisadalle tai peräti viime vuosituhannelle. Voihan tästä viritellä myös kysymyksen, että onko vastaus oikein, jos lähtöolettamus on väärä. Nykyisten lehtikirjoistusten ym. juttujen valossa on yks' hailee, onko lähtöolettamus oikein, kun vaan johtopäätös on oikein omalta kannalta. Asiantuntijathan ovat maksettu toistamaan turhia faktoja. Ei tutkimuksilla ole mitään tekemistä oikeiden tietojen kanssa. Kun ihmisen aivot jymähtävät väärille urille, käy niin kuin minulle, juuttuu väärälle vuosisadalle ja tuhannelle. Mitäs' siitä, OLIN KUITENKIN OIKEASSA!!!

Yritin etsiä tähän kuvaa, jossa olisin hirvittävän oikeassa olevan näköinen. Sitä ei kumminkaan löytynyt, joten nappasinpa tähän kuvan lumikenkäilyreissulta ennen loppiaista eli 4. tammikuuta kuluvaa vuotta. Silloin oli vielä sen verran lunta, että metsässä pystyi lumikenkäilemään. Voitte kuvitella, että minä olen tuo kuollut lehti, joka on hautautunut puolittain lumeen. Siinä on ehkä jotain symbolista liittyen hautautumiseeni viime vuosisadalle.

Luonnonlehti.jpg

Luonnossa kauneus on nyt hyvin paljasta. Lähinnä tulee mieleen sana: graafinen. Kuvat ovat jotenkin pelkistettyjä, paljaita oksia lumesta pilkistämässä, kuolleita lehtiä kuivuneena oksiin. Väriä maisemaan tuovat vain ikivihreät kasvit. Liekoja pilkistää lumen alta. Tällä lumikenkäreissulla oli kovin hiljaista. Ei kuulunut lintujen ääniä, vain tuuli humisi puissa.

 

Luonnonlehti2.jpg

Jälkijättöisesti olen siivonnut pois joulua Nuutin päivän jälkeen. Joulukuusi kesti hyvin Nuutin päivän ylikin. Tiistaina riisuin kuusesta pois koristeita ja samalla pakkasin pois kasan muistoja. Koristelaatikkoon tuli pakattua joulupallojen myöstä muistoja niiden lahjoittajista, edemenneistä läheisistä. Koristeiden myöstä laatikkoon päätyivät myös muistot pienen perheen ensimmäisistä jouluista tällä tilalla. Olipas haikeaa. Nuutin päivän toipilaslenkillä kuvasin padolla jäähelmiä. Jäähelmet ovat kuin muistojen helminauha. Pätkä sieltä, pätkä täältä, osa muistoista on ilmeisesti niin arkipäiväisiä, että ne olen unohtanut.

Padolla2.jpg

Minä olen vähän kuin se tonttu siitä vanhasta joululaulusta. Ajan virtaa olen kuulevinani. Kovasti tummalta näyttää minun ajan virta kuvan perusteella. Vaikka Nuutin päivä olikin aurinkoinen, aurinko paistaa niin matalalta, että sen säteet eivät pääse puron uomaan. 

Padolla1.jpg

Mutta paistaa se päivä risukasaankin. Penkalla polkua tallatessani toipilaan mieltä piristi auringonsäteet, jotka saivat kuuran kimaltelemaan. 

Kuuralehti%C3%A4.jpg

Eihän luonto nyt ihan väritön ole. Kauneus on vain hyvin pientä tai sitten mahdottoman suurta.

Sammalikko.jpg

Tänään satoikin sitten kunnolla vettä. Nyt jaksoin jo tehdä kunnon lenkin ja kastuin litimäräksi. Ei auttanut kalvotakki- ja housut sekä -kengät. Kaikki olivat märkiä. Huh, mikä tammikuu. Hiihtokelit ja lumikenkäilylumet ovat nyt mennyttä täällä järvimaisemassa. Pitää siis odotella uutta talvea.

maanantai, 13. tammikuu 2020

Zombista blondiksi

Enpä tiennyt uuden vuoden -lehtiä tulkitessani, mitä loppiainen toisi tulellessaan. Loppiaisaattona, sunnuntaina aamulla olo oli vielä hyvä. Vetäsin sukset jalkaan ja läksin testaamaan, että mitä leudot tuulet ovat saaneet monitoimireitillä aikaiseksi. Menoa ei voinut sanoa tappiseksi. Reitti oli toki paikoin jäinen. Paikoin lunta oli juuri sopivasti, jotta suksen kantti piti. Ihmettelin, että miten minä en pysy suksen päällä, vaikka meno uutena vuotena sujui ihan mallikkaasti. Neljän kilometrin jälkeen sanoin kaverille, että käännyn kotiin. Reidet tutisivat kuin haavan lehdet. Kotona ihmettelin, että henkeäkin ahdistaa moisen pikkulenkin jälkeen. Tällaista ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun ruokaremontin tein. Siitähän se sitten alkoi, matka punkan pohjalle zombiksi. Vielä sunnuntai-iltana jaksoin käydä Sohvin tykönä mussuttamassa monen sortin päivällisen, mutta silloin jo yritin yskiä keuhkoni pihalle. Tapahtui niin kuin Veikko Huovisen kirjassa. Pikkuhiljaa virus kaivertautui astamasiin keuhkoihini ja lähes kirjaimellisesti vei jalat alta keskiviikkona. No mikäs pahan tappais. Sieltä punkan pohjalta minä nousin lauantaina. En entistä uljaampana fenix-lintuna vaan lähinnä zombina, joka ryömii ylös haudastaan.

Siitä alkoi maailma pikkuhiljaa taas avautumaan. Kissakin huomasi, että emäntä palasi tajuihinsa. Koko punkan pohjalla olo aikana kissa ei mennyt keittiön lukutuoliin, josta me kaikessa rakkauden hengessä yleensä taistelemme. Sen sijaan sairastamiseni ajan kissa kyhjötti nahkapallilla, jolla minä ruukaan pitää koipiani lukutuolissa istuessani. Lauantai-aamuna kissa kuitenkin päätti emännän jo olevan tarpeeksi terve ja ehättäytyi keittiön lukutuoliin. Mitähän tuostakin voisi päätellä?

Maailman avautumista auttoi myös, että aamiaispöydässä voi normaaliin tapaan käydä dialogia kanssavelallisen kanssa. Se menee yleensä niin, että kumpikin lukee omaa älyhärpäkettään ja heittää sieltä komentteja ja pätkiä tekstistä toiselle. Kumpikaan ei yleensä kuuntele aidosti toista, vaan vuoropuhelu on luokkaa: "Ymph, niin, joo, ääh, no onpas": Nyt tulikin yllättävä kommentti minun lukemaani ja ehkä jotenkin kommentoimaani Ylen uutiseen saunakuolemien noususta. Pöydän toiselta puolen tuli säälivä katse ja sana: "Blondi". Joopa, joo. Minkäs sille voi, jos ihminen ei lue edes otsikkoa kunnolla loppuun tai mieltää saunakuoleman jotenkin saman tyyppiseksi sanaksi kuin vaikkapa metsäkuoleman. Maailmallahan huudetaan nyt koko ajan metsäkuolemista ja nekin nyt näyttävät olevan kovasti nousussa. Et silleen. Onhan toki edistystä, että pääsee zombi-asteelta blondi-asteelle. Blondiushan on mielentila eikä kyse missään nimessä ole hiusten väristä.

Eilen vielä postilaatikolla käynti sai kovankin rääkin tuntumaan lasten leikiltä, mutta tänään ikkunasta vilkkuva jääkenttien kutsu sai minut viekoiteltua oikeasti ulkoilemaan. Mikä ihana tunne viikon sisällä olon jälkeen päästä ulos. Joten minäpä vien teidätkin kanssani katsastamaan jääkenttiä.

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A41.jpg

Jäälle nousi lauhoina päivinä vesi, joka sitten jäätyi riitteeksi. Tuuli rikkoi riitteen ja painoi sen kortteikon reunaa vasten pieniksi harjanteiksi. Siinä jää sitten jäätyi taas uuteen muotoonsa.

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A42.jpg

Jään särmistä aurinko heijasteli, saaden aikaan jatkuvan välkehtimisen ja välähtelyn. En tiedä, että mihin tätä vertaisi.

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A43.jpg

Aurinko paistoi täydeltä terältä. Tammikuun aurinko ei kuitenkaan lämmitä ja järvellä kävi navakka tuuli. Muutamasta pakkasasteesta huolimatta kunnon toppavaatetus oli kyllä tarpeen.

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A44.jpg

Kuljin jäätä pitkin kohti monitoimiuraa. Vielä yksi kuva ennen, kuin hyppäsin rantatörmälle ja siirryin uralle.

J%C3%A4%C3%A4ll%C3%A46.jpg

Monitoimireitillä kuljin padolle, jossa yllätys, yllätys, taas otin taas kuvia. Ne jätän kuitenkin toiseen kertaan, ettei tule kuvaähkyä. Tarkoitukseni oli kulkea nastakengillä tamppaamamme lumikenkäreitti. Naapurimme laitatti sillan viiksiojaan maansa kohdalle, jotta monitoimiuralta voi poiketa siinä kohden metsään. Sitä olemme nyt hyödyntäneet lumikenkäillessä.  Sillan kohdalle päästyäni muutin mieleni. Olisihan tuosta terve päinen ja terve jalkainen mennyt ylitse. Pääni ja jalkani alkoivat taas tuntua sen verran huteralta, että suunnitelmani muuttui.

Huokaustensilta.jpg

Eipä reippailu olisi tarvinnut sen raskaampi ollakaan. Kummasti jalka tökkäsi kotimatkalla jo risuihin. Kameran kanssa kulkemisessa toipilaana on se hyvä puoli, että kiirettä ei tule pidettyä. Enemmänkin homma on sitä kässehtelyä.

 

 

 

keskiviikko, 1. tammikuu 2020

Tästä se alkaa

Hyvää uutta vuotta ystävät hyvät. Uuden vuoden tinoja ei nyt sitten valettukaan. Eipä sitten voi tiirailla kynttilän valossa ennustuksia tälle alkavalle vuodelle. Minä nyt yritän tulkita sitten näitä ottamiani vuoden vaihteen kuvia, jos niistä vaikka jotain ennustetta voisi olla lukevinaan.

Tätä kuvaa en ihan uuden vuoden yönä puolelta öin ottanut. Kuva on viime vuoden toiseksi viimeisen päivän iltapäivältä. Aamupäivällä kävin sahailemassa taimia poikki ja olin rämpimisestä itsekin ihan melkein poikki. Muutama kuppi kahvia ja kunnon hiukopalat elvyttivät näköä sen verran, että näin auringon pilkahduksia järven takaa. Lämpöasteet olivat haihduttaneet edellisen päivän tuiskulumen pois rantametsästä. Aurinko teki taikojaan sulaneille maalänteille ja sieltä paljastui, jos ei ihan kultaa niin pronssia. Yritin kuvasta katsoa näkyykö siinä tuleva vuosi, mutta näin enemmänkin menneen joulun. Ihan selvä sian silmä siinä minua tuijotti. Vai onkohan sittenkin tästä vuodesta tulossa jotenkin sikamainen vuosi. Toivottavasti ei. Kauniin värin iltapäivän matalalta paistanut aurinko kuitenkin maan pintaan loi. Samalla se antoi jo viitteitä jatkuvasta päivästä. Tästä voikin päätellä, että paistaa se päivä joskus risukasaankin.

 

Pronssinv%C3%A4ri.jpg

Kovin näyttävät syksyn kuolleet lehdet metallisilta punaisessa talviauringossa. Sieltä ne pilkistävät kaatuneen puun halkeamasta. Puun lahoavalla rungolla kasvaa nyt jäkälää ja kenties sammaltakin. Luonnon kiertokulku jatku tarjoten uusia ihmetyksen aiheita myös tälle alkavalle vuodelle.

Lehti%C3%A4.jpg

Oi joi, nyt tuli paha. Lyijyn vai tinan harmaatahan tästä kuvasta paljastui. Mutta onneksi siinä näkyy myös muutakin. Taitavat olla onnen pisaroita, jotka kuolleella lehdellä nyt kimaltelevat. Entäpäs sitten tuo kauniin ruskea lehtikiehkura vasemmassa laidassa? Se viestii varmaan, että on tartuttava niihin kauniisiin kiehkuroihin, joita vuosi tuo tullessaan.

Lyijynharmaata.jpg

Nyt päästään sitten uuden vuoden aattoon. Lähes kotiovelta lähtevä moinitoimiura poletettiin uuden vuoden aattona. Illan kähmä on hyvin kaunista aikaa hiihdellä valmista uraa. Hetki, jolloin auringon viimeiset säteet valaisevat vielä heikosti maisemaa, on jotenkin taian omainen. Siihen, kun lisätään vielä nousevan kuun sirppi kotia kohti hiidellessä ja iltätähden tuike, tunne mielessä lähentelee likemmäs onnellisuutta. Kännykkäkuva kyllä hukkasi sen iltatähden.

Uusi%20vuosi%202020%20%282%29.jpg

Ei näy tuikkivaa iltatähteä tässäkään kuvassa. Toivottavasti iltatähti ei ihan kokonaan ole kadonnut. Aika huono ennusmerkki alkavalle vuodelle olisi, jos olisin hukannut kokonaisen tähden. Tervareitistön uraa on nyt alettu tampata aiemin kuin koskaan. Siitä päättelen, että hiihtokauteni on pitempi kuin menneinä vuosina, ainakin alkupäästä. Liikunnan iloa on siis odotettavissa, jos laiskuudelta on rääpy harrastaa.

Uusi%20vuosi%202020%20%281%29.jpg

Puoli neljältä iltapäivällä uuden vuoden aattona täällä oli jo melkoisen hämärää, vaikka selkeä ilma olikin. En muistanut tarkistaa yöllä, että kuinka tähtinen yö oli. Jos uuden vuoden yönä on tähtitaivas, tietää se hyvää marjavuotta. Jospa niitä tähtiä syttyi enemmältikin iltatähden sytyttyä ja vuodesta tulisi kaikin puolin hyvä.

Tänään uuden vuoden päivänä hiihtelimme ihan päivän valossa. Aamulla oli vielä pilvipoutaista, mutta iltapäivän puolella lumihiutaleet piiskasivat jo silmiä. Tämä taas opetti, että hyvää ulkoilusäätä ei kannata hukata. Ehtii sitä kirjoja lukea illan pimetessäkin ja tuiskun ulvoessa nurkissa.

Toivotan teille oikein menestyksellistä ja onnellista vuotta 2020!

sunnuntai, 29. joulukuu 2019

Uusi vuosirengas

Joulu meni, mutta jotakin sain tilalle:

Joulukakku.jpg

Vanhan rouvan ohjeita mukaellen tein joulukakun, jollaista tulee jatkossakin olemaan joulun kahvipöydässä. Tästä kakusta tuli nimittäin meidän perheen uusi suosikki. Pohja on pipareista ja voista; täyte kermasta, vaniljatuorejuustosta, vaniljarahkasta, omenasoseesta ja vaniljakreemijauheesta; päälle kuivattuja omenia, kuivattuja mansikoita, saskatooneja ja karpaloita omasta pakastimesta. LURPS! Kakku oli todella suussa sulavaa.

Jouluna tuli tietysti syötyä vähän muutakin. Vähän on aika vähättelyä. Lahjaksi saatu kilon suklaarasia on nyt uudelleen sijoitettuna vyötärölle. Vararavintoa on hyvä olla olemassa, kun talven harrastukset alkavat. Eipähän kuukahda ravinnon puutteeseen ladun varteen. Ennen joulua latukone poletti jo latureittiä. Siihen tulee tälle talvelle monitoimiura, joten monitoimisesti kävin testaamassa uraa luistelusuksilla heti poletuspäivänä. Keli oli loistava, mutta suon kohdilla oli vesiesteitä. Vesiesteet olivat muuttuneet jouluaamuun mennessä vesihidasteiksi pienen pakkasen ansiosta. Keli jouluaamuna oli todella loistava. Enpä muista, että milloin olen viimeksi tätä ennen päässyt hiihtämään jo ennen joulua. Muistini muistuttaa kuitenkin sitä tunnettua kanan lentoa.

Tapanina reippailimme lumikenkäillen. Vielä reippailun alussa aurinko yritti pilven takaa antaa valomerkkejä, mutta sitten pilviverho paksuni ja harmaus peitti maiseman.

Tapaninp%C3%A4iv%C3%A4.jpg

Lumi kantaa täällä nyt erittäin hyvin lumikenkiä. Aavoilla paikoilla lumikenkiä ei upota juuri lainkaan. Lunta on noin puoli sääreen.

Aita.jpg

Kulunut vuosi on tulossa loppuun. En aio selata ja muistella tätä vuotta taaksepäin. Kiitos teille, jotka kuljitte kanssani, tästä vuodesta.

J%C3%A4%C3%A4tyneet%20lehdet.jpg

sunnuntai, 22. joulukuu 2019

Joulumatkan pääteasema

Pienten tonttusten matka jouluun jatkuu. He näkevät jo valoa. Kenties se on jouluvaloa. Sitten alkaa kuulua lauluakin: "Nyt sytytämme kynttilän. Sen valo laajenee..."

-Mennään katsomaan mistä valo tulee ja kuka siellä laulaa.

Tontut ryntäävät kilvan kohti valoa ja laulua, kunnes tulee äkkijarrutus. Edessään he näkevät kaksi isompaa tonttua ja kynttilöitä ja joulupuun.

-Ketä te olette ja mitä te teette?

Joulumatka_t%26t.jpg

-Me olemme Tuomas- ja Tuomo-tonttu. Tehtävämme on sytytellä kynttilöihin valoa tässä tuvassa ja pihassa. Joka joulukuun 21. päivä sytytämme jouluvalot niin ledeihin, oikeisiin kynttilöihin kuin ulkolyhtyihinkin.

-Ulkolyhtyihin?

-Niin, ulkolyhdyt valaisevat pimeydessä kulkevia, jotta he eivät eksyisi.

-Autaisikohan ulkolyhyt meitä? Olemme eksyksissä.

-Vilkaiskaapa ulos oven raosta, jos asia sillä selviäisi.

Ulkolyhdyt.jpg

-Sieviä ovat ulkovalot, mutta eivät ne oikein taida meitä auttaa. Me kun emme oikein tiedä edes,että millä tiellä olemme. Silloin ei ulkolyhdyt taida olla oikea valo, kun ne auttavat vain tiellä pysymisessä.

-Ketäs te sitten olette ja mihinkäs te olette matkalla? Tiedä, vaikka osaisimme auttaa teitä muulla tavalla.

-Meillä ei ole vielä nimeä. Meidät tehtiin vasta täksi jouluksi tonttuverstaalla.

-Meidän pitäisi päästä jouluun tonttumuorin luokse. Hän pitää meille nimijuhlan sitten, kun pääsemme perille.

-Meidän pitäisi nähdä tähti, joka on kaikista kaunein ja loistavin. Se johdattaisi meitä jouluun.

-Siinä asiassa me kyllä todellakin voimme teittä tonttusia auttaa. Odottakaa vain huomiseen. Meillä on myös todella tärkeä tehtävä liittyen juuri siihen kaikkein kauneimpaan ja loistavimpaan tähteen. Sytytämme valon myös siihen kaikkein lyhyinpänä talvipäivänä. Ummistakaa vaan silmänne. Herätämme teidät katsomaan tähden syttymistä.

Aamun kajossa kaikkein lyhyinpänä talvipäivänä pienet tonttuset heräsivät Tuomas- ja Tuomo-tontun kuiskutteluun:"Tonttuset, nyt on aika. Herätkää katsomaan tuonne." Tuomas- ja Tuomo-tontut alkoivat laulaa: "Taivahalle syttyi juuri tähti kirkas, tähti suuri..." Ja niin syttyi kaikkein kaunein ja loistavin tähti tuomaan valoa tähän kaikkein lyhyinpään talvipäivään.

Joulun%20t%C3%A4hti.jpg

-Oi, silmäni ihan häikäistyvät tästä kirkkaudesta.

-Tämä on teidän tähtenne, jota teidän tulee seurata. Tähteä seuraamalla pääsette jouluun. Siellä tonttumuorin teille loihtima joulumaa teidä odotteleekin. Hyvää matkaa tonttuset.

Tonttuset, vielä nimeämättömät, rientävät kohti joulua. Taas he tapaavat uuden tontun. Nyt jutustelu sujuukin jo mallikkaasti.

-Me olemme uusia, vielä nimeämättömiä tonttuja matkalla jouluun. Kuka sinä olet?

-Minä olen Maria-tonttu. Tulin teitä vastaan, kun näin teidän kiiruhtavan tähteä seuraten. Saatan teitä loppumatkan.

Kuusi pientä uutta tonttua ja vähän vanhempi Maria-tonttu jatkavat matkaa. Sitten Maria-tonttu seisahtuu ja kääntyy pienten tonttusten puoleen.

-Rakkaat uudet tonttuset. Nyt olemme perillä joulussa. Tässä on tonttumuorin teille loihtima joulumaa. Siinä on jotain vanhaa, jotain uutta ja paljon valoa ja kirkkautta. Saatte nimen sitä mukaa, kun astutte joulumaahan ja joulumaan valot syttyvät. Tuomas- ja Tuomo-tonttu sytyttävät kaikki muut tuvan ja pihan valot, mutta tonttumuori sytyttää valot uusien tonttujen joulumaahan nimen annon kunniaksi.

Maria tonttu asettautui joulumaan portille ja otti esiin tonttumuorin kirjoittaman ohjelista. Hän katsoi kutakin tonttua vuoron perään ja luki paperista:

-Tyttötontut tulevat ensin. Sitten tulevat poikatontut. Astukaa jonoon. Tartun kutakin tonttua kädestä ja johdatan hänet joulumaan portista sisään ja sanon tontulle annetun nimen.

Niin sujui nimien anto Anni-, Tuovi-, Senni-, Taneli-, Aapo- ja viimeisenä Raafael-tontulle. Kun kaikki pienet tonttuset olivat joulumaan portin sisäpuolella, Maria-tonttu sulki joulumaan portin ja jäi odottamaan portin pieleen. Samassa syttyivät joulumaan valot. Niitä oli joulumaan puissa, lumihangella ja ihan joka paikassa. Ne loistivat kuin pienet tähdet luoden valoaan lumiseen maisemaan.

-Oi, onpa kaunista.

-Tämäkö on ihan kaikki meille?

-Kaikki tämä on ihan teille. Täällä saatte viettää tämän joulun. Nauttia tonttumuorin antimista. Tehtävänne alkavat vasta vuoden päästä. Nyt saatte vain kotoilla.

-Vihdoinkin perillä joulussa. Olemme ihan onnesta mykkyrällä!

Joulumaassa.jpg

Tonttumuori kera oman tonttujoukon kiittää teitä matkaseurasta jouluun ja toivoo, että olisitte tekin ihan onnesta mykkyrällä tänä jouluna.

-Hyvää joulua!