tiistai, 20. marraskuu 2018

Valoa marraskuussa

Marraskuun alun harmaiden päivien jälkeen viime viikonlopun ja tämän viikon alun aurinkoiset päivät ovat olleet mannaa sielulle. Minulle marraskuu on kuukausi, jolloin on lupa huokaista. Silloin ei haittaa, vaikka aurinko ei aina paistakaan. Kuitenkin auringon ilmaantuminen taivaan rannan yläpuolelle saa töppösiin liikettä vähän enemmän kuin tihkusadepäivä. Töppösten liikuttelun seurauksena pläjäytän pöytään nyt koosteen marraskuisista valoilmiöistä.

Lauantaina aamu valkeni pitkästä aikaa kirkkaana. Rantapolun varteen matalalta paistanut aamuaurinko teki pieniä valoläikkiä. Minä ihmettelin, että kuinka voikaan valon väri vaihdella vuorokauden ajasta ja vuoden ajasta riippuen.

Marraskuu1.jpg

Sunnuntai-aamuna lähdin ojan varteen katsomaan löytyisikö tiaisia tai koskikaroja kuvattavaksi. Hömötiaiset tulivat parvena vastaan jo padolla, mutta osoittautuvat liian vikkeläksi minun kuvaustaidoilleni. Sen sijaan ojan varren pellolla sädehti. Tihkusateisten päivien pisarat olivat jäätyneet ja aurinko sai jäätyneet pisarat kimaltelemaan sateenkaaren kaikissa väreissä. Harmi, kun kamera ei pysty tallentamaan kaikkia bling-blingiä.

Marraskuu2.jpg

Maanantai-päivä kului muuten vaan metsässä rypiessä. Illalla jäätynyt järvi peilasi iltaruskon. Tuuli oli vaan niin kalsea, että pitempää kuvaussessiota ei verkkareissa ja t-paidassa tarennut tehdä.

Marraskuu3.jpg

Kun iltarusko loimotti etelän suunnalla, idässä jo kuu mollotti. Nyt tästä jäniksen lampusta olemmekin saaneet nauttia monena iltana. Tänäänkin iltalenkin näki tehdä ilman otsalamppua. Kamerassani on toiminto: yökuvaus käsivaralta. Se ottaa muistaakseni kolme tai neljä kuvaa peräkkäin ja yhdistää ne yhdeksi kuvaksi. Aika rakeinen kuvasta tulee. Sävytkään eivät ole niin hienoja, kuin jalustan kanssa pitkällä valotusajalla otetuissa yökuvissa.

Kuutamo.jpg

Tämän päivän kuvat ovat jälleen padolta. Padon alapuolella laskee viiksioja Lähtevänojaan. Minulla on tällainen kahluupaikka viiksiojassa, josta hyppelen ojan toiselle puolen. Näin vähän veden aikaan ei ole ongelma hypätä kivelle ja rannalle, mutta ojan pohjalta könyäminen ylös on joskus vähän työlästä.

Kahluupaikka.jpg

Viiksiojan reunoille oli jo muodostunut jääpitsiä. 

J%C3%A4%C3%A4pitsi%C3%A4.jpg

Tänään puolenpäivän jälkeen auringon valo oli lähinnä okran väristä. Niinpä Lähtevänoja olikin kullan ja hopean väreissä.

Marraskuu4.jpg

Kävinpä kokeilemassa myös järven jään kantavuutta. Jäätä kahden pakkasyön jälkeen on noin pari kolme senttiä. Joten kyllä se ritisi heti rannassa. Hiippailin kuitenkin ottamaan kuvan jään alaisesta elämästä.

J%C3%A4%C3%A42.jpg

Mies tuumikin, että kyllä se jo pilkkimiehen kestää. Minä kuitenkin palasin rannalle. Halusin säästää vaelluskenkäni kastumiselta.

Lopuksi vielä Ennen vaanhaan -osuus: Kun olin pikkuinen likka, makasimme joskus järven jäällä serkkujen kanssa ja katselimme jään läpi kaloja. Kalat näkyivät hyvin kirkkaan jään läpi. Ne olisi pystynyt pyydystämään kolkalla. Silloin jäät olivat kirkkaita ja luistelu lystiä. Nyt luistelen vain suksilla. Luistimet ovat olleet roskissa jo aika päiviä sitten.

 

keskiviikko, 14. marraskuu 2018

Talven sieniä

Kun vanhaksi elää, oppii metsähaahuiluilla aina jotain uutta. Rantapolun varrelta raivattiin koivun ja muidenkin puiden räippää pois. Nyt marraskuun alun päivinä näihin räipän kantoihin oli kasvanut sievän värisiä sieniä. Kuvasin eilisellä haahuilulla sienet päältä päin. Kotona selailin sienikirjaa. Talvijuurekkaalta alkoivat uudet tuttavuudet näyttää. Tietysti laitoin kuvan Sohville ja Instagramiin, jotta saisin vahvistusta lajille.

Talvijuurekas.jpg

Tänään kävin vielä kääntelemässä sienien lakit ylösalaisin. Pitihän lajimääritykseen olla näkymä lakin allekin. Talvijuurekkaita näyttävät löydökset edelleen olevan.

Talvijuurekas2.jpg

Talvijuurekas3.jpg

Talvijuurekas4.jpg

Talvijuurekas on nimensä veroisesti myöhäisen syksyn ja leudon talven sieni. Sieni on syötävä. Siitä syödään lakkiosa. Näitä talvijuurekkaita kasvoi muutamassa pienessä räipän kannossa. Jään odottelemaan, että niitä kasvaa enemmälti. Japanilaiset viljelevät näitä talvijuurekkaita. Hassua kyllä, Luontoportin mukaan viljeltyjä talvijuurekkaita tuodaan tuoreena myös Suomeen. Sitten niitä sieniä myydään muutaman kappaleen nippuina. Nämähän olisi pitänyt tietysti kerätä keittoon, mutta samasen Luontoportin mukaan moneen kertaan paleltuneet sienet on syytä jättää syömättä. Alimman kuvan kolme sientä olisivat olleet ainakin syötäviä. Noiden tumma tyvisten talvijuurekkaiden jalka tuntui vähän ällöltä, että niiden syönti arveluttaa. Tosin lakkihan vain sienistä syödään. Nyt on lämpimiä päiviä luvassa, joten katsotaan nouseeko näitä enemmänkin. Tiedä vaikka uskaltaisin kokeilla näitä ruoaksi.

 

 

torstai, 8. marraskuu 2018

Syysloman tunnelmia

Sain taannoin kotiväeltä kommentin, että ihmisten kuvaaminen on kuulema jäänyt nopen osalle. Tietokoneen kiintolevy on kyllä täyttynyt jos jonkinmoisista otoksista, mutta ihmisä ei niissä juuri näy. Syyslomalla päätin sitten korjata tilanteen ja läksin kuvaamaan ihmisä (miehiä) töissä. Kuvia otin jo siihen malliin, että jo kuulema riittää!!!

Miesväki oli metsurin hommissa kohtalaisen lähellä, joten kävelinpä padolle ja siitä ojan vartta työmaalle. Ojan varrella näin oikein soman asetelman. Asetelmasta puuttui kyllä se kuuluisa helmi. Saukko oli vaihtanut helmen syksyn lehtiin. Katselin netistä, että tämä olisi vuollejokisimpukka. Niissä ei ikävä kyllä ole niitä helmiä.

Simpukankuori.jpg

Menomatkalla metsätyömaalle löytyi myös toinen luontohavainto. Jänis oli menettänyt tupsunsa ja ilmeisesti myös henkensä.

J%C3%A4niksen%20tupsu.jpg

Sitten niihin metsureiden työkohteisiin. Toinen metsureista teki ennakkoraivausta tulevalla harvennuskohteella. Maasto onkin näillä metsäsarkoilla sellaista mättäikköä, että metsurin pitkistä jalkoista on todella hyötyä. Minä tyydyin zoomaamaan kauempaa, kun en enää päässyt viimeisestä ojasta yli.

Ennakkoraivaus2.jpg

Nämä eivät ole sitten minkään sahamerkin mainoskuvia. Oikein vannoutuneet metsäihmiset saisivat kyllä inton noista merkeistäkin. 

 

Ennakkoraivaus.jpg

Toinen metsureista oli sitten tien toisella puolen tekemässä hankintahakkuuta koivikossa tai osittaisessa sekametsässä. Tulevatpa tuossa samalla meidän talon lämmityspuutkin latvarangoista. Samoin osa noista koivupölleistä päätyy sellun asemesta klapeiksi ja asiakkaille takka- ja uunipuiksi. Nämäkin kuvat nappasin vähän kauempaa. Metsätyömaalla on syytä olla reilun välimatkan päässä työstä.

Metsuri2.jpg

Metsuri.jpg

Syyslomalla meillä oli pihallamme myös kurki. Nuori kurki oli jäänyt muuttoporukasta. Se tepasteli pellolla ja rannassa. Soitin siitä paikalliseen lintuyhdistykseen. Kurki on kuitenkin vikkelä jaloistaan ja tämä osasi myös vähän lentää. Niinpä, kun järvi alkoi mennä jäähän, kurkikin hävisi. Kettu varmaan söi sen, jos ei se älynnyt lähteä etelämmäksi.

Pihakurki.jpg

Järvi jäätyi ja suli taas. Naapurin edesmennyt isäntä sanoi aikoinaan, että neljäs jää on talven yli. Nyt on ollut vasta ensimmäinen jääkansi järvellä.

J%C3%A4%C3%A4riitett%C3%A4.jpg

Maisemasta alkavat värit hävitä. Taivaalla on kuitenkin ollut joinakin kauniina päivinä ja kirkkaina öinä värinäytelmiä. Revontulia en ole jaksanut mennä kuvaamaan. Auringonpilkut ja avaruusmyrskyt ovat vaatineet minussa veronsa. Auringon laskuja olen sen sijaan ihaillut. Metsurikuvauspäivän iltana auringon laskun aikaan oli oikea värien tykitystä.

Syysloman%20auringonlasku.jpg

Hyvää Isäinpäivää kaikille isille ja ukeille. Kaikille oikein hyvää viikonloppua ja marraskuun jatkoa.

sunnuntai, 14. lokakuu 2018

Suppilovahveron metsästäjät

Nyt on pitänyt ottaa kaikki irti näistä kauniista lokakuun päivistä. Eilen lauantaina teimme Sohvin kanssa suppilovahveroretken. Saalis oli erinomainen, mutta tänään saalis oli vielä parempi. Kaksi reipasta naisihmistä keräsi tällaisen saaliin tänään. Aikaa meillä tuhraantui kolme tuntia matkat mukaan lukien. Ei hullunpi.

Suppissaalis.jpg

Meillä jäi eilen poimintasenssi vähän kesken, kun aikataulumme oli pikkuisen kiireellinen. Niinpä laitoin Karttaselaimeen reitin liputuksen päälle, jotta tänään osaisimme heti samaan paikkaan. Homma toimi hyvin. Tosin GPS väitti, että olin eilen vähän kiertänyt alussa ympyrää, mutta siitähän suppilovahverot kuitenkin löytyivät.

Suppilovahverot.jpg

Minulla on pieni etu puolellani, kun Sohvi merkkaa omaan karttaansa suppilovahverohavainnot. Siitä sitten jatkoimme eilen etsintää. Paras paikka tietysti löytyi vasta poisa kiiruhtaessa. Nyt, kun olen saanut kädestä pitäen opastuksen oikeiden suppilovahveromaastojen löytämiseksi, niin voin jatkaa syksyn kauniiden päivien ratoksi samoilua metsissä. Tähän asti olen ilmeisesti etsinyt liian kosteilta ja reheviltä paikoilta. Ihan tavallisessa kangasmetsässähän täällä näkyvät suppilovahverot kasvavan. Kaunis kiitos Sohville.

Suppismets%C3%A4.jpg

Tällaiset kauniit lokakuun päivät ovat todella harvinaisia. Yleensä vielä lokakuun puolivälissä leikkaan räntäsateessa vadelmapensaita. Nyt syksy on ollut kuivaa ja kaunista, joten marjamaan syystyöt olemme saaneet ennätysaikaisin valmiiksi. Viime viikolla otimme ylös vanhat mansikkakasvustot ja jäljelle jääneille kasvustoille vedimme talviharsot. Tämä on todella ollut ylellisyyttä. Siispä olenkin kerännyt ennätys määrän karpaloita ja nauttinut näistä metsäretkistä. Joskus näinkin.

sunnuntai, 7. lokakuu 2018

Salmijoen kuru Sallassa

Lumettomana aikana löytyy paljon retkikohteita, joihin hiihtokaudella ei latuja ole vedetty. Yksi tällainen aarre löytyy Sallasta. Suunnistimme Salmijoen kuruun lomasemme toisena päivänä. Aamulla Sallatunturiin satoi jo ensimmäiset lumet.

Sallatunturi.jpg

Iltapäivällä lumi- ja räntäsade muuttui ajoittaiseksi tihkusateeksi, joten reippaat retkeläiset lähtivät matkaan autolla. Salmijoen kurulle pääsee vajaan kilometrin patikointimatkan päähän metsätietä pitkin autolla. Opasteet kurulle ovat Salla-Kemijärvitieltä. Yksi auto oli parkissa polun lähtöpisteessä metsätien varressa. Aikamoinen ero edellisen päivän Riisitunturin automäärään. Pari reipasta rouvaa tuli vähän ennen laavua vastaan ja kertoivat makkaratulien olevan meille valmiina. Hieno juttu. Muutoin oli hiljaista. Ainoastaan haukan ääni rikkoi ajoittain hiljaisuuden ennen joelle tuloa.

Talven%20enteet.jpg

Hyvän aikaa ennen joelle tuloa, könkään pauhu alkoi kuulua retkeläisten korviin. Salmijoen putouksella ei ole sen kummempaa nimeä. Ennen putousta joki virtaa koskena ja alittaa kävelysillan juuri ennen putousta. Sillan jälkeen joki jakaantuu kahteen osaan putouksen niskalla.

Salmijoki.jpg

Silta%20niskalla.jpg

Putouksen%20niska.jpg

Virrat yhtyvät taas putouksen alapuolella. Keskelle jää saareke.

Salmijoen%20putous.jpg

Tämän kaksihaaraisen putouksen jälkeen on alavirrassa vielä toinen putous, joka on ensimmäistä putousta matalampi. Sen jälkeen joki virtaa alajuoksulle taas koskena.

Salmijoen%20putous2.jpg

Alavirtaan.jpg

Vettä satoi välillä tihkuna, välillä oli satamatta ja yhdessä välissä satoi jo vähän reilummasti. Onneksi makkaratulet olivat valmiina. Tosin välillä makkarat meinasivat vain jäähtyä, kun vettä tuli reilummasti. Eivätpä ainakaan palaneet karrelle. Laavulta lähdettäessä miesväki pilkkoi vielä kunnon eränkävijän tavoin klapit seuraavalle tulistelijalle valmiiksi. Paluumatkalla poikkesimme vielä opastetulta polulta näköalapaikalle luomaan viimeisen kokonaisvaltaisen silmäyksen kuruun.

Salmijoen%20kuru.jpg

Ruska Sallassa alkoi viikko sitten mennä jo ohitse. Sateesta huolimatta pieni retki Salmijoen kuruun oli hieno kokemus. Porukka päättikin, että joskus tallustelemme retkipolun kurusta Sallatunturiin. Sen pituus on n. 10 km. Nyt on hyvä syys tehdä toinenkin lomanen Sallaan lumettomana aikana.

Maanantaina pakkasimme kamppeemme jo aamupäivästä ja suunnistimme kotia kohti. Paluumatkan teimme Kuusamon, Taivalkosken ja Puolangan kautta. Puolangan vaaroissa ruska oli viikko sitten parhaimmillaan. Vaaran rinteet aivan leimusivat ruskan väreissä. Muutoinkin nyt näki sekä mennessä että palatessa maisemat ihan eri tavalla kuin talven lomareissuilla. Talvella luulee joiden aukeiden olevan soita, mutta nyt ne paljastuivat järviksi. Osan matkaa minulla oli karttaselaimessa retkikohde näkymä päällä. Siitä huomasi kuinka paljon matkan varrella oli ulkoilureittejä, joissa oli opasteet, laavut ja ulkohuussit. Kannattaa siis alkaa katsoa kotinurkkiakin sillä mielin, että niistä voi löytyä mukavia retkikohteita. Näillä vähemmän tunnetuilla ulkoilualueilla voi olla myös vähemmän väkeä liikkeellä kuin suosituissa kansallispuistoissa. Lähiluontokohteeseen voi piipahtaa myös päiväseltään lataamaan akkujaan.