Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


lauantai, 28. marraskuu 2020

Valoa näkyvissä

Onko marraskuu niin synkkää ja pimeää aikaa, kuin joskus väitetään? Toki päivät lyhenevät ja usein on kovin harmaata. Luonnossa liikkuja näkee kuitenkin valoa sekä kuvainnollisesti että ihan oikeasti. Minussa vaikuttaa varmaankin esi-isien ja esiäitien vuosituhantinen geeniperimä, joka auttaa sopeutumaan pohjoisen muuttuviin vuodenaikoihin. Pidän tätä vuodenaikojen vaihtelua hienona ja kauniina asiana. Kevään tullen on täynnä energiaa, joka kuluu kesän kuluessa. Syksy on sadonkorjuun ja sen jälkeisen pysähtymisen aikaa. Talvella voi ladata akkua uutta kesää kohden.

Marraskuinen valo muuttuu niin nopeasti, että on viisainta tempaista kamera heti huomatessaan hyvän ja mielenkiintoisen valon. Vain hetken oli eräänä aamuna näkyvissä tällainen punaisen violetti valo. Sitten vyöryikin pilviverho auringon eteen ja päivä muuttui aika harmaaksi.

Marraskuun%20aurinko.jpg

 

Harmaakin päivä voi olla kaunis. Lähiluonnosta voi löytää sydämen, johon on kirjoitettu kauniisti oma kirjain. Kirjain on kuin muinaisen kansakoulun ekaluokan opettajan mallikirjain.

Syd%C3%A4n%20lehti.jpg

 

Tai kenties sittenkin ilmassa on pikkuriikkisen sinisen hetken tuntua. Untuvaisia talventörröjä on joka pientareella. Tuuli ei ole kaikkia puhallellut paljaaksi.

Talvent%C3%B6rr%C3%B6.jpg

 

Päivän piristykseksi voi vaikka etsiä luonnosta erikoisia puita. Kaupungin puistot ovat hyviä bongauskohteita, mutta voi maaseudun lähiluonnostakin löytyä uusia tuttavuuksia. Muutama vuosi sitten huomasin, että kuusipuu ei olekaan kuusipuu vaan pihta. Silloin pienestä puusta oli latva tuhoutunut ja epäilin, että koko puu kuolee. Nyt puussa oli kuitenkin kolme latvaa. Tähän joulupuuhun saisi laitettua kolme latvatähteä.

Siperianpihta1.jpg

 

Pihdan erottaa kuusesta rungon sileyden perusteella. Tämä oli tarkemmin sanottuna siperianpihta. Sen neulasten alapinnalla on kaksi vaaleaa ilmarakoa. Neulaset ovat taipuisat ja pehmeät. Lapsukaiseni väittää, että siperianpihta haisee kissan pissalle. Enpä sitä huomannut. Vanhastaan kouluajoilta muistan palsamipihdan haisevan tai tuoksuvan. Miten sen nyt ottaa. Pihdat ovat kuitenkin siinä mielessä mukavia joulupuita ja koristehavujen tuottajia, että neulaset eivät kuivuessaan varise. Koristehavujen kohdalla on kuitenkin muistettava, että ne kuivuttuaan palavat kuin soihtu. Kynttilöiden lähelle niitä ei pidä sijoittaa. Tuoksun takia allergikon pitää välttää pihtaa joulupuuna.

Siperianpihta2.jpg

 

Tänä aikana joka tuutista tulee vain synkkiä ja sitä synkempiä uutisia, ennusteita ja vaikka spekulaatioita. Kaikki menee päin honkia. Meillä joogassa on ollut kiitollisuuden meditaatioita loppurentoutuksen yhteydessä. Kiitollisuus olisi kuitenkin hyvä muistaa tänäkin hetkenä. Jos katsomme vain pimeyttä, emme näe valoa. Minusta tämä oli hyvä päätös joogatuokiolle. 

Yhtenä harmaana päivänä tulin iltapäivällä kotiin. Kotipihalla vilkaisin tavanmukaisesti järvelle. Silloin auringon säteet pääsivät pienestä pilven repeämästä läpi ja valaisivat jääriitteessä olevan järven. Kaunis hetki. Heivasin kauppakassit keittiön lattialle ja tempaisin kameran. Jos olisin pistänyt ostokset kaappeihin, tämäkin hetki olisi jäänyt pelkäksi mielikuvaksi. Nyt voin jakaa tämän hetken kanssanne ja toivottaa teille oikein hyvää ja kaunista ensimmäistä adventtia sekä valoisaa joulun odotusta.

Nopea%20aurinko.jpg

 

lauantai, 21. marraskuu 2020

Puupiirros: Kotka

Luontokuvien ja sienireissujen jälkeen on vuoro vähän blogiotsikon mukaisellekin postaukselle. Taide on mukava harrastus. Taidepiirimme on mukava porukka. Onneksi saamme vielä kokoontua yhdessä. Tosin tänään teimme töitä maski päässä. Se taisi ottaa voimille. Lihakset tuntuvat kiljuvan hapen puutetta. Olo on kuin olisi tehnyt kovankin treenin.

Sain lahjoituksena oikean honkapelkan viime kevättalvella. Lahjoitus on pohjoisen tuliaisia, joten halusin ikuistaa siihen samalla suunnalla tapaamani upean linnun. Aluksi haaveilin tähän perinteistä maalausta, mutta silloin puun syyt menisivät tukkoon ja puun idea tavallaan häviäisi. Siispä päädyin loppujen lopuksi kaivertamaan pelkkalautaan puupiirroksen. Puupiirroksessa hitain ja työläin vaihe on laatan kaivertaminen.

 

Honkapelkkakaiv.jpg

 

Vedoksia voikin sitten tehdä samalla laatalla useampia. Minä tein viisi vedosta japaninpaperille. Värinä käytin vesiliukoista syväpainoväriä. Vedoksesta huomaa, että höylän jälki laattaan on jäänyt. Pelkkalaudan höylääminen käsihöylällä oli aloittelijalle haasteellista. Joko höylä roukkasi liikaa tai toislaitaisesti. Pelkkalauta oli reilusti kovera. Koveruus myös haittasi värin telaamista laattaan. Itse värin hinkkaamisessa koveruus ei haitannut, koska paperi on pehmyttä ja taipuisaa. Kuva tulee paperiin laatan kuvan peilikuvana.

 

Japaninpapvedos.jpg

 

Korviini on kantautunut, että puupiirroksen voisi vedostaa myös samettipaperille. Käyttämälläni vesiliukoisella syväpainovärillä se ei ainakaan onnistunut.

 

Samettipaperi.jpg

 

Kokeilin vedostamista samettipaperille myös tavallisella akrylivärillä, jota ohennin ohenteella. Se tuotti vielä huonomman tuloksen. Väri ei irronnut laatasta paperille juuri laisinkaan. Samettipaperi on sen verran kallista paperia, että nämä vedokset minä käytän uudelleen pastellipiirroksien pohjana. 

Pesin laatan käytön jälkeen lopuksi mäntysuovalla ja vedellä. Laattaa voisi periaatteessa käyttää uudelleen. Laitan tämän jemmaan. Tiedä vaikka löytäisin sopivan värin, jolla voisin vedostaa kotkan vielä samettipaperille. Värikokeilu täytyy ensin kuitenkin tehdä jollain pienemmällä työllä.

 

Laatta_v%C3%A4ri.jpg

 

Mukavaa lauantai-illan jatkoa ja viikonloppua!

sunnuntai, 15. marraskuu 2020

Kiertoja ja kiertelyä

Kuuhullu luki, että nyt auringon kierto on loppumaisillaan. Sehän tietysti loppuu talvipäivänseisaukseen. Kuun kierto taas on mustankuun vaiheessa. Lukemani perusteella nyt on hyvä päivä lepäillä ja kerätä voimia. Tänä iltana voi myös heittää vanhat moskat pois niin konkreettisesti kuin kuvaannollisestikin. Uudenkuun alkaessa voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä. Eli vanhat, virttyneet villasukat heivataan roskiin samoin kuin huonot ruokailutottumukset ja muut synnit. Huomenna aloitetaan uusien sukkien neulominen ja paremmat elämäntavat. Helppoa, eikö vain?

Tämän innoittamana otin varaslähdön ja aloitin uusien sukkien neulomisen. Kuviot menivät heti alussa pieleen, joten annoin luovuudelle vallan ja aloin neulomaan ihan oman näköisiä villasukkia. Pointti on tässä, että pyhitin lepopäiväni virkistykseen ulkoilua unohtamatta. Samalla, kun laskeskelin silmukoita, mietin omia vuoden, kuukauden, viikon jne. kiertojani. Sanoin kuvaamattoman suuri kuvapankkini auttoi taas hahmottamaan pidemmät kiertoajat. Lyhyemmät muistan kuin eilisen.

Luonnossahan kaikki perustuu pohjimmiltaan aurinkoon ja auringonpilkkujen sykliin. Kerran katsoin luontodokumenttia, jossa sanottiin jänispopulaation vaihtelevan auringonpilkkujen esiintymisen tahtiin. Vaikuttaneeko auringonpilkut myös piisamikantaan? Joka tapauksessa kotijärvellämme oli iso piisamipopulaatio rapiat parikymmentä vuotta sitten. Sitten piisamille tapahtui jotain. Kanta pieneni ja viimeiset lähtivät vaeltamaan järveltä. Niitä näkyi vaeltamassa järven ympäri kiertävällä tiellä. Yksi piisami hyökkäsi jopa appeni jalkaan kiinni järven ympärystiellä. Järvelle kohdasta oli matkaa puolisen kilometriä. Piisamit hävisivät järveltä kokonaan yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Pari vuotta sitten näkyi ensimmäiset piisamit taas. Nyt kanta näyttäisi jälleen olevan kasvussa. Me rannalla arvuuttelemme, että saavatko piisamit hävitettyä tuon kortteikon ja vesiruoton. Toivottavasti.

Piisamin%20pesi%C3%A4.jpg

 

Koulussa opetettiin aikoinaan, että metsän kasvua ei voi Suomessa estää. Pellotkin metsittyvät, jos niitä ei viljellä. Tämä kaunis koivikko on aikoinaan metsitettyä peltoa. Viime syksynä omistaja teettätti siihen nuoren metsän kunnostuksen. Minä saan nautiskella lenkillä tästä kauniista metsästä näin sulan maan aikaan ja talvella tästä on hyvä tallustella lumikengillä, kun räipät eivät ole haitolla. Keväällä lumien sulettua koivikossa kävi mahdoton laulukonsertti. Koivut viherjöivät ja linnut lauloivat. Voi mahdoton, kuinka kevättä tuli silmiin ja korviin. Hieno metsä!

Koivikko.jpg

 

Meidän oma metsitysprojektimme on tässä: Edellinen omistaja on aikoinaan viljellyt vähän heikonlaisesti pientä ojanvarsipeltoa. Sitten se oli jäänyt kokonaan viljelemättä. Meidän omistukseen tullessa pellolla kasvoi jo männyn taimia, eikä meillä ollut enää intressiä ruveta muuttamaan peltoheittoa takaisin tuottavaksi pelloksi. Minä harventelin mäntypuskia ja raivasin pajuja viime syksynä. Kuvasta näkyy, että paju on aivan innostunut kasvamaan raivauksen jälkeen. Nyt tässä olisi runsaasti punontapajua. Olenkin käynyt silloin tällöin lenkillä leikkaamassa pajunipun mukaani. Tosin mitään niistä en ole vielä saanut tehtyä. Pienet peltoheitot ovat nykyisin muistutus siitä, että aika ajaa ohi pienistä peltoplänteistä. Esi-isien kuokalla raivaamat pellot metsitetään tai metsittyvät itsekseen, kun ne ovat nyky koneille liian pieniä. Luonnon kiertokulkua tämäkin.

Peltoheitto.jpg

 

Järvi kävi riitteessä alkuviikosta. Muistelin, että vanhat sanoivat aikoinaa kolmannen jään syksyllä jäävän. Ihan kokonaan järvi ei päässyt jäätymään. Selälle jäi vielä pieni sulapaikka. Laskettaneenko tätä riitettä sitten ensimmäiseksi jääksi.

Riite.jpg

J%C3%A4%C3%A4tyv%C3%A4%C3%A4.jpg

 

Tiistain aurinkopaisteessa viimeisiä muuttavia sorsia ja koskeloita lämmitteli ojansuulla auringon paisteessa. Ojansuuhan pysyy sulana pitkälle talveen. Täytyy olla kova pakkanen, jotta se jäätyisi.

Lintuja.jpg

 

Syksy on vienyt kotipihasta peipot ja västäräkit. Tiaiset sentään jäävät. Samoin jäävät myös tikat. Tiistaina käpytikat kokeilivat nokkiansa kontortamännyn käpyihin. Kovasti ne niitä takoivat ja välillä tappelivatkin parhaasta paikasta. Kontortamännyn kävyt taitavat olla aika kovia paloja, kun tikat joutuivat siirtymään lehtikuusen käpyihin.

K%C3%A4pytikka1.jpg

K%C3%A4pytikka2.jpg

 

Työmme elää vuodenkierron mukaisesti. Oli aika hyvästellä peltotyöt ja mennä metsään. Mies aloitti hakkuutyön sahapelillä. Minä katselin itselleni hommia viereiseltä metsäkuviolta. Mikäs sen mukavampaa kauniina marraskuun päivänä kuin huiskia sahalla pajuja ja koivun vesoja alas havupuun taimia tukehduttamasta. Välillä voi hypätä ojan toiselle puolen nauttimaan evästauosta ja istahtaa vasta kaadetulle koivurangalle ja katsella auringon pilkahduksia puiden välistä. Taimikkoa perkatessa katselin, että paljon oli jäänyt puolukoita metsään. Mättäät olivat osittain ihan punaisena puolukoista vieläkin. Metsäreissulla harmittaa, että oikeaa kameraa ei voi pitää mukana. Metso asustelee ihan työmaan vieressä ja olisihan ihan erilaista kuvata tätäkin auringon paistetta metsikössä tavallisella kameralla kännykän sijaan.

Hakkuuty%C3%B6maa2.jpg

 

Metsästä takaisin järvimaisemaan. Kun ruohot lakastuvat ja puiden lehdet maatuvat, maasta paljastuu pieniä ja ihmeellisiä kasveja. Usein ne ovat jotain pieniä sieniä, mutta pienet vaaleanpunaiset läiskät sammalikossa olivat ihan muuta. Veden vaivaamalle rantapolulle oli ilmestynyt vaaleanpunaisia lehtiä, joita ensin luulin kukiksi tai sieniksi tai ihan miksi vaan. Näppäsin kuvan kännykällä ja kuvia katsoessa huomasin niiden olevankin lehtien uutta kasvua. Epäilin, että kyseessä olisi jokin maksasammallaji. Varmuutta netin ihmeellisestä maailmasta tähän en saanut.

Maksasammal%20%281%29.jpg

 

Järvellä viikon kierto päättyi tänä aamuna kotirannan vihreään lauttaan. Kävin kameran kanssa ihmettelemässä moista ilmiötä. Mitäs saastetta sieltä oikein kulkeutuukaan?

Kasvilautta.jpg

Alkuviikon pakkasöiden ja kauniiden nollakelipäivien synnyttämä riite ei sulanut loppuviikon tuhnusadepävinä paikoilleen. Tuuli rikkoi riitteen miljooniksi palasiksi. Jääpalaset helisivät rantaan tultuaan vasten kortteikkoa ja niittivät terävillä reunoillaan kortteet lyhyiksi pätkiksi. Nyt tämä kasvisilppu yhdessä loppujen riitteiden kanssa ajelehti tuulen painamana kotirantaamme.

Kasvilautta2.jpg

Maastokuvioista jäätähän tästä tuli.

Maastokuvio.jpg

Minä kiertelin tänään pitkin rantoja ja poikki koivikoiden, halki peltoheittojen ja annoin akkuni latautua.  Ei haitannut vaikka oli vuoden toiseksi harmain päivä. Eilinen kuulema oli vuoden harmain päivä. Mistähän moinen nimitys?

Reippailkaa ja levätkää sopivassa suhteessa. Mukavaa ja antoisaa nousuviikkoa!

sunnuntai, 8. marraskuu 2020

Hyvää ja kaunista isäinpäivän iltaa

Isäinpäivän kunniaksi etsin kuvia omasta isästäni. Kävi kuten monelle muullekin kuvalle, jota olen kaivannut, ne ovat arkistoitu todella hyvin. En löytänyt. Kuitenkin kaikki kunnioitus isälleni, joka on ollut maaäidin huomassa jo yli kaksikymmentä vuotta. Kuvat kyllä löytyvät aikanaan. Yleensä ne putkahtavat jostain esille. Pitää vain silloin muistaa aikomukseni skannata kaikki vanhat paperikuvat digimuotoon. Sitten taas ihmettelen, että millä muistitikulla, -kovalevyllä tai levykkeellä ne oikein ovatkaan.

Tämä isäinpäivä oli kuitenkin hyvin kaunis marraskuinen sunnuntai. Vein lasteni isän ulos. Meillä ulos vienti ei tarkoita mitään ravintolalounasta tai -päivällistä. Se tarkoittaa reippailua yhdessä lähiluonnossa. Koska kuvia ei koskaan ole liikaa, otin kameran mukaan ja otin kuvia tästä ainutlaatuisesta päivästä. Eikä yhdessäkään ole lasteni isä. Mitenkäs se noin kävikään.

Tällä paikalla on asuttu jo kivikaudelta asti, mutta talon kirjat ovat 1700-luvun loppupuolelta. Tämä puu on todennäköisesti sitä vanhempaa perua. Tässä on vanhan pirtin lattialankku. Leveyttä lankulla on sen verran, että vauvan rattaa voi työntää sitä pitkin pellolle. Se on testattu. Lankku toimii nykyisin siltana kujalta pellolle. Nyt hopeisen puun saa aamun kuura kimaltelemaan. Aika kultaa muistot, mutta hopea patinoi puun.

Hopeinen%20puu.jpg

 

Kaunis auringon paiste houkutteli pois poluilta. Kun metsiä pitkin kulkee, löytyy vielä hyvin puolukkaisia mättäitä. Nyt puolukat olisivat todella makeita ja mehukkaita. Harmillisesti poiminta pitää olla hyvin varovaista, että ne eivät säry. Suuhun niitä kyllä voi pistellä. Ei haittaa vaikka joku hieman meneekin rikki. Ainahan mehun voi nuolaista sormista pois. Ei luonto nyt vielä ihan väritön ole. Pitää vain kuikistaa maahan päin.

Puolukat.jpg

 

Vielä saimme nauttia myös kotirannan vieraista. Yhä saapuu muuttavia isokoskeloparvia. Niiden seuraaminen on kuin tuleen tuijottamista. Järvellä tuuli teki laineita. Koskeloparvet kalastelivat pyrähtäen välillä lentoon ja aloittivat homman taas alusta. 

Isokoskelot.jpg

Kaunis päivä kallistui iltaan. Kuikistin ulkona pimenevälle taivaalle. Jokunen tähti siellä jo tuikki. Minä jatkan isä ja poika Cusslerin kirjoittamaa kirjaa Kelttien valtakunta. Ulkoilkaa ja lukekaa hyviä kirjoja. Molemmat kannattavat aina. Mukavaa isäinpäivän iltaa ja nousu viikkoa.

sunnuntai, 1. marraskuu 2020

Jäätävää

Lokakuun loppupuoli vuoroin hemmotteli pikku pakkasilla ja vuoroin yritti hukuttaa vesimassoihin. Järvessä on nyt vettä laitoja myöten. Padolla oli jo siinä, että vesi alkaisi mennä padon ohi. Ojista ei hyppäämällä pääse nyt yli. Joten siltoja pitkin on ojatkin ylitettävä metsäreissuilla. Pakkasyö sai välillä rannan riitteeseen muodostaen hienoja jääkuvioita ja kauniita kuurankukkia.

Riite2.jpg

Nouseva aurinko sai kuuran välkehtimään ja viriävä tuuli jäiset rantaheinät kahisemaan.

Riite1.jpg

Metsän siimeksessäkin hienoinen kuura peitti kuihtuvia lehtiä ja lahopuiden kääpiä.

Kuura1.jpg

Useana aamuna järvi usvasi, utusi tai sumusi, kun ilma oli pakkasella ja vesi oli vielä lämmintä. Kortteikon takana järvi pysyi sulana ja muuttavat koskeloparvet kalastelivat siellä hyvin touhukkaasti. Näitä lintuja on nyt syksyisin mukava seurata. Kalastustyyli on hyvin sotilaallista. Parvi ajaa kalaparven sumppuun tai lahden poukamaan ja siinä sitten porukalla syödään mitä keritään. Koskelot ovat myös viimeisiä muuttolintuja, jotka järvellä vierailevat, joten hivenen haikeuttakin niiden seuraamisessa on.

Koskelot.jpg

Viime viikonloppuna oli jo lunta maassa ja rapsakka pakkaskeli. Lauantaina kiertelimme järven rantamia ja minä löysin luonteeseeni passaavan valmiin kranssin peltoheiton laidalta. Oli vain sen verran iso vyyhti, että jätin sen kumminkin löytöpaikalle.

Piikkilankaa.jpg

Sunnuntain metsäkävelylle kertyikin pikkusen pitemmästi matkaa. Lenkin tehtyämme laskeskelimme, että tuli kierrettyä noin kymmenen kilometrin lenkki. Osa matkasta taittui hiekkateitä, osa matkaa jouduttiin talsimaan ratapenkkaa, osan matkaa olimme jo suden polulla ja lopuksi taas päädyimme patikkareitille. Patikkareitti kulkee uimarannan kautta. Siellä järvi oli riitteessä lähes kauttaaltaan. Uimarannalle oli viimeinen uimari jättänyt käyntikortin jään alle.

H%C3%B6yhen.jpg

Kotirannassa oli käynyt jäämies tekemässä jälkensä rantariitteeseen.

J%C3%A4%C3%A4j%C3%A4lki.jpg

Tällä viikolla lumet sulivat pois. Viikko ja tämä pyhäinpäivän viikonloppu on kulunut syystöiden loppuun saattamisessa marjamaalla. Loppuviikon sää suosikin ulkotöiden tekijää. Aurinko paistoi lyhyen aikaa, mutta kauniisti. Perjantaina näin merikotkan seurailevan isoa koskeloparvea rannan tuntumassa, kun menin pellolle. Välillä se suunnisti kohti Rokuaa, mutta palasi muutaman tunnin kuluttua takaisin ja suunnisti kohti länttä. Muuttavia merikotkia näkee syksyisin harvakseltaan. Merikotka ja kotka ovat lintuja, joiden näkeminen sykähdyttää aina. Toisaalta ihan tavallisen ukkometsonkin näkeminen muutamana päivänä metsäpalstalla jäi mukavana tapahtumana mieleen.

Tänään saimme lopunkin riista-aidan tehtyä mansikkamaan ympärille ja talviharson paikalleen. Nyt pitää olla jo Petteri Punakuono sen sorkkaeläimen, joka meidän mansikat suuhunsa pistelee. Palkitsimme itsemme tästä urotyöstä käymällä pienellä metsäreissulla. Minä jahtasin vielä suppilovahveroita ja puoliso sihtaili relaskoopilla puita. Maistelinpa puolukoitakin mättäältä. Olivat tosi makeita, mutta aika pehmeitä. Hankala olisi jo niitä kerätä. Onneksi pakastimet ovat pullollaan puolukoita, karpaloita, suppilovahveroita ja muita maaemon antimia. Meidän maailmanlopun varastot ovat nyt hyvällä mallilla. Tulkoon talvi ja tuiskut!

Mukavaa alkanutta marraskuuta!