Vaikka on joulukuun ensimmäinen päivä, vielä ei ole joulukuusen haku kysymyksessä. Sohvilla oli ihan oikeaa asiaa metsäpalstalemme. Siellä on meneillään suometsänkunnostushanke. Kun kysymyksessä on meidän oma metsäasiantuntijamme, sovittiin käynti näin lauantai-päivälle. Autoon ahtautui lopulta sitten koko perheemme. Räntää tuli taivaan täydeltä lähes vaakasuorassa. Se ei kuitenkaan neljää iloista metsäläistä haitannut. Minusta tämä perukka ei ole oikein maisemallisesti mukava, mutta täällä on yleensä kaikenlaista mukavaa kuvattavaa. Alueella on paljon hirviä, yleensä hömötiaisia, joskus metsälintuja, aina tikkoja, ja susikin oli haukannu hirvikoirasta palasen viikko sitten juuri täällä.
Ensiksi katsastettiin penkkatie tai ns. piennartasanne.
Sitten kävelimme katsomaan ojia ja ihmettelimme, että mihin vedet oikein saisi menemään. Koska kavereina minulla oli kaksi ammatikseen metsässä kulkijaa ja yksi muuten vain hyvä jalkainen, olin aina kymmeniä metrejä porukasta jäljessä. Minäpä oikaisinkin välillä autolle ja jäin kuvaamaan hienoja luppokuusia. Saivat sitten soitella perääni, kun minua ei näkynytkään. Olin vain muutaman kymmenen metrin päässä kavereista näiden ihanien luppokuusien katveessa.
Tuuli liuhutteli pitkiä luppoja oikein somasti.
Osassa oksia oli sekä luppoa että naavaa. Tietenkin oksissa on myös tuota sormipaisukarvetta.
Välillä hyppäsimme autoon ja siirryimme läntin toiselle laidalle. Oikeastaan ajoimme Antin-kämpälle, josta menimme kämppäukkojen tekemän sillan yli omalle puolen. Sillalta on hyvä kuvata kanavan pohjan virtaamaa.
Tästä kanavan pohjasta en meinannut päästä ylös viime talvena, kun oli jo vähän lunta. Sohvia huolettikin, että jään kanavan pohjalle. Juniori tuumi, että voidaan ottaa palatessa äiti mukaan. Höh, minä kapusin kuin vuorikauris näreistä itseäni ylös kiskoen kanavan reunalle.
Juniorin kanssa päätimme olla urbaaneja ummikkoja metsänomistajia. Siinä Sohvi sai valistaa meitä metsän saloihin ja metsäsanastoihin. Emme kyselleet tyhmiä, vaan avarsimme metsätietoisuuttamme. Katselimme metsää ja mietimme hoitotoimenpiteitä. Välillä minä kuvasin mukavia pökkelöitä. Tämä pökkelö taitaa olla metsänhenki valepuvussa.
Sitten päätimme yhdessä metsäasiantuntijamme kanssa, että talousmetsä on hyvä paikka hömötiaisille, kun tällaiset koivupökkelöt jätetään pystyyn. Täällähän näitä pökkelöitä riittää. Koivut lahoavat pystyyn.
Laskeutusaltaan ja ojien tarkastuksen jälkeen taivalsimme takaisin Antin-kämpälle. Antin-kämppä onkin sangen mielenkiintoinen paikka alueella. Kämpällä on oma henkensä.
Kämpällä on myös oma historiansa. Kämpällä olisi myös monta tarinaa kerrottavana, jos sen hirsiset seinät osaisivat puhua.
Mukavia tällaiset metsäretket. Tässä tuli huvi ja hyöty samalla reissulla.
Kommentit