Syyslomalaisten kanssa kävin pyörähdyksen Rokuan kansallispuistossa. Mäntykankailla syksy ei juurikaan erottunut, mutta suot olivat aika syksyisen näköisiä. Rapakot olivat riitteessä ja heinät kuurassa.

 

Pitkäjärven rannoilla oli riitettä. Keskempänä järveä jäähilettä muodostui tyyneen veteen. Ruskan väriset heinät ja veden riite ovat minusta kauniita.

 

Kuljeskelin Keisarintiellä Tervareitistön patikkareittiä pitkin aurinkoisena sunnuntai-aamupäivänä. Raikas ilma tekee aivot hyper aktiiviseksi. Mietiskelin vihreää enegiaa. Auringon valosta sitä tietysti saa. Se vaatii kuitenkin keräimiin ja kennoihin mineraaleja, jotka kaivetaan kaivoksista. Kaivokset tulisi olla jonkun muun takapihalla kuin minun. Entäpä oliskohan sähkö sitä vihreää energiaa. Sehän kulkee noita lankoja pitkin. Eihän se haittaa, vaikka noiden lankojen alta hakataan metsä pois ja pidetäänkin se pois. Paljonkohan näitä voimalinjoja Suomessa on siirtämässä sähkö täältä jonnekin muualle. On se kumminkin hieno asia, että nämä laitetaan tälleen vierekkäin. Tässä nyt on vain kaksi. Meiltä tervakaupunkiin silmiini osuu kohta, jossa ensin on kaksi linjaa ja sitten heti vähän matkan päässä kolme linjaa vierekkäin. Ei humisi puut niillä kohden. On se kuitenkin hienoa tämä vihreä energia. Onhan tämä maisema todella kauniskin. Noi langat ja upouudet pylväät hohtavat hienosti tosi kauas asti.

 

Viherpesu näyttää olevan nyt kaikin puolin suosiossa. Minäkin otin trendistä vaarin ja läksin viherpesuun. Kyllä siinä pesussa mieli kirkastuu. Sekalaisessa kuusikossa vois olla hyvä paikka viherpesulle.

 

Todellakin, paljon puhtoisemmalta maailma näytti. Hengityskin kulki sadesäässä ihan hyvin. Viherpesussa olisi hyvä olla ihan naturelli, mutta sisäinen puhtaushan on tärkeintä. Pistin siis hyvät ulkoilukamppeet päälle, joten kuivana ja lämpimänä pysyin.

 

Koska viherpesuni oli hyvin perusteellinen, aikaa kului. Kuusikossa pimeys meinasi päästä yllättämään. Kuvaaminenkin meni vähän hämärähommiksi.

 

Kuusikosta ulos putkahdettuani huomasin kuitenkin hämärää päivää olevan vielä jäljellä. Reippahasti vain hypähdellen ojien yli autolle. Top tykkänään, nyt löysin oikean muinaisjäännöksen. Ojan pohjalle ja palteelle oli tullut näkyviin hiiltyneitä puun runkoja. Joskus paikalla oli kasvanut melkoinen metsä. Hiiltyneistä rungoista päätellen tuli oli metsän tuhonnut. Runkojen päälle oli kasvanut paksuhko muhakerros. Kovasti askarrutti, että milloin nuo puut ovat paikalla kasvaneet. Nyt siinä on muhakerros ja puitakin taas kasvaa. Dekkarikirjallisuuden ystävä minussa olisi halunnut selvittää puiden hautautumisen ajankohdan, mutta hinta näytti olevan selvitykselle melkoinen. Arvoitukseksi jääköön.

 

Todellisuus tuli vastaan. Sorsien syksyinen maisema piti saada valoisammaksi ja hivenen keltaisemmaksi. Joten muuttelin väritystä hieman. Oranssimman hohteen piilotin keltaisemman päivän alle.

 

Samoin päivä piti saada valkenemaan hanhillekin. Toki pistin kameraankin valotusta enemmän. Äitini sanoi aikoinaan, että ei se ole räätäli, joka ei ratko. Päteneekö maalarillekin sama, että aina on korjattavaa.

 

Olen nyt hivenen kyllästynyt maalaamaan siivekkäitä. Keittiön seinällä on ollut taulu, jonka kehykset olisin halunnut toiselle taululle. Kävipä niin, että kehykset olivat taululle pari millimetriä liian pienet. Hermostuin moisesta ja huidoin kehyksissä olleen taulun mustalla gessolla. Eilen illalla ajattelin maalata uusvanhalle pohjalle yömaiseman jääputouksineen. Jääpuikkoja kerkesin maalata, kun maalarikaveriden mielestä liika on aina liikaa. Joten aika yö jääpuikoille tuli. Kehyksiinkin taulu vielä mahtui. Katsotaan kuinka tälle loppujen lopuksi käy.

 

Jääpuikkoja ei vielä ole vähään aikaan luvassa. Mustaa ja liukasta jäätä on kyllä ollut monena aamuna ja päivänä. Olkaa siis varovaisia liikenteessä kuljittepa sitten kulkuneuvoilla tai jalkapelissä. Turvallista marraskuuta ja oikein hyvää pyhäinpäivää!