Lumettomana aikana löytyy paljon retkikohteita, joihin hiihtokaudella ei latuja ole vedetty. Yksi tällainen aarre löytyy Sallasta. Suunnistimme Salmijoen kuruun lomasemme toisena päivänä. Aamulla Sallatunturiin satoi jo ensimmäiset lumet.

Iltapäivällä lumi- ja räntäsade muuttui ajoittaiseksi tihkusateeksi, joten reippaat retkeläiset lähtivät matkaan autolla. Salmijoen kurulle pääsee vajaan kilometrin patikointimatkan päähän metsätietä pitkin autolla. Opasteet kurulle ovat Salla-Kemijärvitieltä. Yksi auto oli parkissa polun lähtöpisteessä metsätien varressa. Aikamoinen ero edellisen päivän Riisitunturin automäärään. Pari reipasta rouvaa tuli vähän ennen laavua vastaan ja kertoivat makkaratulien olevan meille valmiina. Hieno juttu. Muutoin oli hiljaista. Ainoastaan haukan ääni rikkoi ajoittain hiljaisuuden ennen joelle tuloa.

Hyvän aikaa ennen joelle tuloa, könkään pauhu alkoi kuulua retkeläisten korviin. Salmijoen putouksella ei ole sen kummempaa nimeä. Ennen putousta joki virtaa koskena ja alittaa kävelysillan juuri ennen putousta. Sillan jälkeen joki jakaantuu kahteen osaan putouksen niskalla.

Virrat yhtyvät taas putouksen alapuolella. Keskelle jää saareke.

Tämän kaksihaaraisen putouksen jälkeen on alavirrassa vielä toinen putous, joka on ensimmäistä putousta matalampi. Sen jälkeen joki virtaa alajuoksulle taas koskena.

Vettä satoi välillä tihkuna, välillä oli satamatta ja yhdessä välissä satoi jo vähän reilummasti. Onneksi makkaratulet olivat valmiina. Tosin välillä makkarat meinasivat vain jäähtyä, kun vettä tuli reilummasti. Eivätpä ainakaan palaneet karrelle. Laavulta lähdettäessä miesväki pilkkoi vielä kunnon eränkävijän tavoin klapit seuraavalle tulistelijalle valmiiksi. Paluumatkalla poikkesimme vielä opastetulta polulta näköalapaikalle luomaan viimeisen kokonaisvaltaisen silmäyksen kuruun.

Ruska Sallassa alkoi viikko sitten mennä jo ohitse. Sateesta huolimatta pieni retki Salmijoen kuruun oli hieno kokemus. Porukka päättikin, että joskus tallustelemme retkipolun kurusta Sallatunturiin. Sen pituus on n. 10 km. Nyt on hyvä syys tehdä toinenkin lomanen Sallaan lumettomana aikana.

Maanantaina pakkasimme kamppeemme jo aamupäivästä ja suunnistimme kotia kohti. Paluumatkan teimme Kuusamon, Taivalkosken ja Puolangan kautta. Puolangan vaaroissa ruska oli viikko sitten parhaimmillaan. Vaaran rinteet aivan leimusivat ruskan väreissä. Muutoinkin nyt näki sekä mennessä että palatessa maisemat ihan eri tavalla kuin talven lomareissuilla. Talvella luulee joiden aukeiden olevan soita, mutta nyt ne paljastuivat järviksi. Osan matkaa minulla oli karttaselaimessa retkikohde näkymä päällä. Siitä huomasi kuinka paljon matkan varrella oli ulkoilureittejä, joissa oli opasteet, laavut ja ulkohuussit. Kannattaa siis alkaa katsoa kotinurkkiakin sillä mielin, että niistä voi löytyä mukavia retkikohteita. Näillä vähemmän tunnetuilla ulkoilualueilla voi olla myös vähemmän väkeä liikkeellä kuin suosituissa kansallispuistoissa. Lähiluontokohteeseen voi piipahtaa myös päiväseltään lataamaan akkujaan.