Kukapa ei olisi selvillä, että setä bunkkerissaan painelee nappeja, jotka saavat aikaan vain tuhoa ja murhetta. Käydään sotaa, jossa lopulta ei ole voittajaa vain häviäjiä. Taistelutantereena on tällä kertaa Ukraina, joka on osa Eurooppaa. Joku voi ajatella, että eihän meillä ole vielä hätää. Kuitenkin kyseessä on maa, joka on Euroopan vilja-aitta. Ukrainassa tuotetaan myös monia muita elintarvikkeita eniten koko Euroopan maista. Paikallinen maitotilan yrittäjä sanoi joku päivä sitten, että vielä pärjäämme kevään ja kesän, mutta syksyllä tilanne voi olla toinen. Vaikka tila on omavarainen nurmirehun suhteen ja pitkälti viljankin suhteen, Ukrainassa tuotetaan paljon valkuaiskasveja. Jos Ukrainan kylvöjä ei voida keväällä tehdä, ei ole syksyllä satoa korjattavaksi. Siksi Ukrainan tilanne voi konkertisoitua meille kaikille muutenkin kuin sodan uhkana. Elintarvikkeiden lisäksi Ukraina on merkittävä mineraalien tuottaja. Miten näiden tuotteiden tulon loppuminen vaikuttaa meihin. En tiedä. Arvelen kuitenkin, että ensi talvena voi olla vilu ja nälkä, jos kaikki kauhuskenaariot toteutuvat.

Juicen biisissä hoilataan, että istuta vaan se omenapuu, vaikka huomenna maailma kuolee. Minä en omenapuuta kuitenkaan kangilla hakannut routaiseen maahan, vaan kylvin siemeniä yläkuun aikaan. Nyt olohuoneen pöydällä pilkistelee pieniä paprikan ja tomaatin taimia. Aika monta tainta sopi mansikan taimikennoon kasvamaan. Ajattelin, että näistä lokeroista on helppo koulia taimet sitten isompaan purkkiin. Aika paljon pieniä taimia kennossa on, mutta aika tavaran kaupitsee tai sitten kasvihuoneeni pullistelee taimista ensi kesänä.

 

 

Historia toistaa itseään. Luin pari Denise Rudbergin kirjaa, jotka sijoittuvat Toisen maailmansodan aikaiseen Tukholmaan. Vaikka Ruotsi ei varsinaisesti ollutkaan sodassa, silti sodan vaikutukset tuntuivat ruotsalaisten elämässä. Oli puutetta elintarvikkeista. Kun niitä saatiin, niitä hamstrattiin. Puutetta oli myös kaikesta muusta. Kukaan ei tiennyt keneen voi luottaa. Kirjoille on ilmeisesti tulossa jatkoa. Vaikka aihe onkin taas äkkiä tullut ajankohtaiseksi, kirjat ovat hyvä kurkistus tuon ajan elämään. Siinä on jotain tuttua, mutta toisaalta osittain jo unohtunutta elämän menoa.

 

Tuttava oli laittanut Faceen viestin, että pistä some ja telkkari kiinni. Keskity päiväksi tai edes muutamaksi tunniksi, vaikkapa kynttilän valossa tunnelmoimaan. Se oli hyvä ohje. En kuitenkaan ihan kirjaimellisesti sitä ole noudattanut. Somen räplääminen ja uutisvirrassa uiminen ovat kuitenkin hetkeksi tauolla, kun lähtee luontoon. Luontoa on vaikkapa tampatun ladun varrella, jos ihan umpihangessa ei halua kahlata. Seuraavat kuvat olen ottanut kännykällä Rokuan latuja hiihdellessä. Meillä on lunta jo likemmäs metri eli ihan hiihtää asti. Alkuviikosta hiihdin vielä perinteisen suksilla. Keli oli hyvä ja latu loistava.

 

Eilen kävin luistelusuksilla lenkin. Aurinko paistoi. Luistoa voi kehua loistavaksi, samoin myös latua. Kannattaa tulla tänne hiihtämään, jos vielä lomapaikka hiitolomaksi on hakusalla.

 

Jos ei vielä hiihtämisestä tule hyvä mieli, palautumiseväistä varmasti tulee. Meillä on tällainen mokkaviipaleresepti, jonka olen ottanut talteen kymmeniä vuosia sitten. Muistatteko näitä postin tuomia näytekortteja?

 

Meillä tämä mokkaviipaleiden tai -palojen resepti on ainut oikea. Sehän näkyy jo päällekin päin. Juniori aamulla tuumi, että pitäisikö tuo paperi kelmuttaa. Onhan siinä lievää patinaa jo. Voisi tulla kelmun alle säilöttyä jotain muutakin kuin paperi. Kovin on käsitellyn näköinen.

Tein yksikertaisen annoksen taikinaa 60 cm leveän uunin pellille. Laitoin kaksinkertaisen annoksen kuorrutusta. Hyvää oli ja mukavasti palautti energiatasapainon tämän päivän hiihtolenkin jälkeen.

 

Kun pääsitte tämän postauksen loppuun, sulkekaa netti ja some. Tehkää jotain muuta. Aivojen on hyvä levätä. Hyvää lauantai-illan ja viikonlopun jatkoa sekä  parempaa nousuviikkoa!