Minun blogin päivitys laahaa kovin paljon ajastaan jäljessä. Voisko jo sanoa, että blogi jätättää. Kuitenkin yritän kiriä aikaa kiinni. Tämä postaus kertoo elokuusta kuvin ja sanoin.

Elokuu on kuukausi, jolloin alkaa jo kokea Eino Leinon sanoin syksyn riemua. Ei kuitenkaan ole vielä levon aika, vaan sadonkorjuun aika. Maamies hipistelee viljan tähkiä miettien, että olisiko jo aika puintien. Maamiehen taivaalle tahtoo vaan nousta välillä synkkiä pilviä.

Ohrapelto.jpg

Levoton kulkija käy välillä tarkistamassa, että millaiset ovat satonäkymät kotosuolla. Siellä karpalon posket alkavat punertaa.

Karpaloita.jpg

Jotain muutakin punertaa karpalomättään vieressä. Yllättävästi löytyi myös kihokkeja. Enpä ole näitä aikaisemmin huomannutkaan.

Kihokki.jpg

Rantapolulla kukkivat vielä ojakärsämöt. Ne saavat koristeita putoilevista lehdistä. Vihereät heinät alkavat muuttua kullanhohtoiseksi.

Ojak%C3%A4rs%C3%A4m%C3%B6.jpg

Peltojen ja polkujen laidoilla pihlajat notkuivat marjoista. Paljon on linnuille syksyksi ruokaa. Minäkin päätin testailla pihlajanmarjoja. Monesta puusta maistelin. Osan sylkäisin äkkiä pois, mutta muutaman pihlajan marjat olivat jopa aika makeita. Ei muuta kuin poimimaan.

Pihlajanmarjoja.jpg

Omenasato jäi pihassa heikoksi, mutta mummolan omenapuussa kävin varkaissa. Omassa Rescue-puussani oli vain viisi omenaa. Lepaan melonissa oli saman verran. Dolgossa omenoita oli ihan reilusti. Niistä väänsimme Sohvin kanssa mehua. Tämä kaunotar on Rescue-lajike, jonka omenat ovat pieniä, makeita ja raikkaita. Hedelmät pysyvät puussa varisematta ja ne ovat hyviä syödä useita viikkoja suoraan puusta.

Omena.jpg

Mummon puusta luvan kanssa poimituista omenoista ja makeimmista pihlajanmarjoista keittelin hilloa. Tuli tosi hyvää. Hillo on maistunut niin jäätelön kuin liharuokien kyytipoikana. Olemme läjäyttäneet sitä myös muikkujen kaveriksi ja hyvää oli.

Omena-pihlajanmarja-hillo.jpg

Elokuinen taivas väjäytyi välillä pastellin sävyillä. Elokuulla ei enää tarvitse kukkua puolille öin, jotta saa auringon laskun värit tallennettua. Tänä kesänä on tullut mietittyä, että mikä näistä väriloistoista johtuu Ameriikan-mantereen metsäpaloista. Kovasti muutamina iltoina taivas on leimunnut. Vastaavasti auringon painuttua harjun taakse itäisen taivaan pilvet hohtavat mitä kauneimmissa sävyissä.

Taivas.jpg

Elokuun kuu ei meillä vielä kiipeä kovin korkealle. Silloin sen näkee auringon laskun aikaan järven toisella puolen hiukan horisontin yläpuolella. Minä olen tänä kesänä seuraillut tiiviisti näitä yläkuu, alakuu -juttuja. Vanha kansa seurasi kuuta hyvin tarkkaan. Siitä pääteltiin kylvöjen, kitkemisten ja sadonkorjuun otollisinta aikaa. Huomasin, että yläkuulla pistetyt mansikan rönsyt juurtuivat paremmin, kuin alakuulla pistetyt. Kitkennän vaikutus oli kuusta huolimatta aina huono. Rikat reuhativat aina vaan uudestaan.

Kuu.jpg

Muistaakseni vilja piti puida alakuulla. Meillä puintia riittää molemmille kuun puolille. Joskus viljat kuivuvat kuivurissa nopeampaan ja joskus hitaammin. Molempia mahtuu jokaiselle syksylle. Ajatus on, että alakuulla nestevirtaus on juureen päin, joten silloin solukosteutta jyvissä olisi vähemmän kuin yläkuulla. Tällöin vilja kuivuisi nopeammin ja säilyisi paremmin. Voitte kokeilla ihan itse, kun seuraavan kerran viljaa puitte. Voitte kokeilla kuun vaikutusta nyt syksyllä kukkasipuleihin. Istuttakaa sipuleita sekä yläkuulla että alakuulla. Yläkuulla istutetut pitäisi kasvaa paremmin. Alakuulla istutetaan sellaiset kasvit, joista syödään juuri. Olisko talvivalkosipuli sellainen, jolla voisi kokeilla.

Kuu%20ja%20iltat%C3%A4hti.jpg

Vielä yksi kuujuttu. Isäni kertoi tarinaa, että kun tarpeeksi kauan katsoo kuuta, näkee kuu-ukkojen tervaamassa kuuta. Tämä on kuulema ihan totta. Minä tuijottelin elokuun täysikuuta ja mitä näinkään, hortonomin kuun. Kuussa kasvoi puita ja lehtiä. Sen siitä saa, kun illat pimenevät ja kuuhulluus iskee.

T%C3%A4ysikuu.jpg

Elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta syyskuu on nimensä veroisesti syksyä. Tässäpä pääsinkin syksyn portille.