Ruskaretkemme toinen päivä sujui ylämäki-alamäkikulkua Ruuhitunturin maastossa. Sää suosi meitä. Aurinko paistoi. Suunnittelimme reissun siten, että paluumatkalla ei tarvitse kulkea kevyenliikenteen väylää Poropuistosta Sallatunturin keskukseen. Ylämäki-alamäki-vaelluksen jälkeen kova asfaltti tuntuu inhottavalle vaelluskengillä kävellä. Ajoimme autolla Hangasjärven taakse. 

 

Metsätien kääntymispaikalta lähdimme jalkapatikassa ensin Hangasjärven laavulle ja siitä jatkoimme reittiä pitkin Ruuhitunturin rinnettä ylös. Paikoin polku oli kostea, mutta vaelluskengät pitivät jalat kuivana. Paljon oli uusittu pitkospuita, mutta jossain kohdin vesi oli kertynyt polulle. Maaruska oli hieno Ruuhitunturissakin. Tunturin koivuista alkoivat jo lehdet leijailla pois.

 

Osan matkaa patikkareitti kulki hiitouran pohjaa. Sitten pitikin pitää silmällä, että poikkesi hiihtouralta patikkareitille. Minä olisin päkittänyt hiihtouraa pitkin ylös, mutta onneksi porukassa osa osasi lukeakin. Suon kohta ainakin oli kierretty kovemmalle pohjalle. Pitkospuita oli vielä keskeneräisenä polun laidassa. Maasto muuttui kallioisemmaksi ja kivisemmäksi.

 

Ylähäällä Ruuhitunturin päällä kahvio oli suljettu. Sen terassilta pystyi kuitenkin tiirailemaan puiden välistä maisemia. Päivätupa oli auki. Siellä meitä kohtasi hyvin iloinen seurue. Pieni tyttönen toivotti heti ovella meidät tervetulleeksi. Eipä ollut mitään epäselvyyttä, että emme olisi sopineet tulistelemaan ja paistamaan makkaraa kaminassa. Seurue keräili kamppeitaan kasaan lavitsoilta ja kehotti tulemaan peremmälle. Tekivät tilaa kaminan edessä ja tuumivat, että vielä sopii makkaraakin paistamaan. Porukkaa tuvalla vaihtui, mutta tunnelma oli hyvä ja kaikki tulijat sopivat. Vessatkin olivat siistit. Meitä hymyilytti vessan oveen kiinnitetty ohje: "Alä seiso pytyn päällä." Olikohan joku seisonut ja luiskahtanut huussin reiästä alas tynnyriin.

 

Päätöksemme oli kiertää reitti vastapäivään. Kaverimme oli aikaisemmin syksyllä kiertänyt reitin ja arveli, että jyrkkä polku Poropuistoon päin on helpompi tulla alaspäin. Tämä olikin oivallinen valinta. Paluumatkalla oli hyvä pysähdellä ihailemaan maisemia, joko ylöspäin

tai alaspäin

tai johonkin suuntaan.

 

Patikkareitti Ruuhitunturiin kulkee välillä hyvin kivikkoisessa maastossa. Minä kiittelin hengessäni tukevia vaelluskenkiäni. Yksi tällainen kivikkoinen kohta oli Ruuhitunturista laskeutuessamme Ruuhitunturin ja Pirttivaaran välissä kulkevalle metsätielle. Patikkareitti ylittää tien. Useat patikoijat olivatkin ajaneet autolla tähän tien ja patikkareitin risteyskohtaan ja jatkaneet siitä jalan matkaa kohti tunturin huippua.

 

Tien ylitettyämme jatkoimme kipuamista kohti Pirttivaaraa. Pirttivaaralle on tehty kaksi hienoa näköalatasannetta. Joimme toisella tasanteella kahvit ja ihailimme tietysti maisemia. Otimme taas paljon kuvia.

 Toisella tasanteella otimme taas kuvia.

 

Pirttivaaralta aloimme laskeutua kohti Poropuistoa. Ennen Poropuistoa käännyimmekin polulta lammenrantaa hiihtouralle. Hiihtouraa pitkin (välillä metsän puolta suota kiertäen) kävelimme takaisin Hangasjärvelle ja autolemme. Näin vältyimme asfalttikävelyltä. Matkaa patikkaosuudelle tuli noin kaksitoista kilometriä.

Huomaa, että Sallatunturin alue valmistautuu kansallispuistoksi. Paljon uudistetaan rakenteita. Rakennetaan ihan uusia reittejä ja levähdyspaikkoja. Ihmisä oli Ruuhitunturissa liikkeellä enemmän kuin Kullaojanputouksella tai Kuskoivalla. Ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Tuvallakin väki sopi tulistelemaan ja ihmiset olivat rentoja ja ystävällisiä.  Jälleen oli mukava retkipäivä.