Pihanurmikkomme on lajikirjossaan verrattavissa entivanhoihin kentikoihin, jollaisia olivat minun lapsuuden pihanurmikot. Meillä ei talonväki kylvä eikä lannoita nurmikkoa. Ilmastuksesta nyt puhumattakaan. Sammal saa rehottaa missä haluaa. Voikukat, päivänkakkarat, piharatamot ym. valtaavat alaa toisiltaan. Ruohonleikkuri hurisee vaihtelevasti. Jätettä ei kukaan kerää. Se saa jäädä maatumaan. Samoin nurmikollemme saa jäädä syksyn pudonneet lehdet ja pienemmät oksat. Isot oksat yritämme kerätä pois, koska kolisevat pahasti ruohonleikkurin teriin. Rantaan oli muodostunut nurmikolle kraatereita talven aikana. Ilmeisesti joko vesi on syönyt pohjan alta maata pois, tai joku turvekerros on päässyt jossain kohti jo lahoamaan. Isäntä oli jäänyt tällaiseen kraateriin ruohonleikkurilla kiinni. Korjasin tilanteen vyöräämällä istutusalueelta rikkaruohoja koloon 'siirtonurmikoksi'.

Tällä siirtonurmikon tekoreissulla huomasin nurmikolla pienen pieniä kukkasia. Tädykkeitä! Lapsuuden kotini pihamaalla kasvoi nurmitädykettä, mutta nämä olivat paljon pienempiä versioita. Orvontädykkeeksi tunnistin kukkasen Luontoportin opastuksella.

Orvont%C3%A4dyke.jpg

Orvontädyke ei ole ison iso, mutta kaunis kukka siinä on. Kukan kauneuden näkeminen vaatii kyllä rähmälleen heittäytymistä. Rähmälleen heittäytymistä vaati kuvaaminenkin. Sammakkoperspektiivikuvakulma. Joskus ihmisen pitää olla nöyrä luonnon edessä.

Orvont%C3%A4dykkeit%C3%A4.jpg

Nurmikossamme taitaa olla heinäkasvit vähemmistönä?