Talven lapsi lienen, vaikka Lapista en olekaan. Onpa ollut sen verran mukavaa kulkea lumisessa maastossa. Pakkanenkaan ei ole kulkua haitannut. Kuuraisia kuvia siis on luvassa.

Eilen pakkasta oli noin parikymmentä astetta. Pistin lumikengät jalkaan ja lähdin padolle katsomaan, että näkyisikö koskikaroja. En ole koskikaroja nähnyt nyt muutamaan viikkoon. Heti pihassa näkyi jäniksen jälkiä. Useampana iltana iso rusakko on sytytellyt pihavaloja. Hyvä niillä on nyt rellestää, kun jänisverkot jäi laittamatta omenapuiden ympärille.

Joskus on vaikea päättää, että laittaako kameraan zoomin vai makro-objektiivin. Nyt olisi ollut makrolle käyttöä. Olivat kuurakiteet niin hienoja salavan oksilla.

Maalatessa miettii usein eri perspektiivejä. Otinpa muistin virkistykseksi pari kuvaa sammakkoperspektiivistä. Kovin oli koivut tussipiirrosmaisia piirtyessään taivasta vasten.

Kaikki koivut eivät ole kovin valko kylkisiä. Minusta koivun oksat ovat hienoja, kun kuura reunustaa niitä kahta puolta.

Koskikaroja ei vieläkään näkynyt. Kuikistin sillalta kuitenkin niiden valtakuntaan. Kaunista on padon alapuolelle kerääntynyt jää. Vielä vesi kuitenkin virtasi sulana pitkältä matkalta.

Otinpa vielä palatessa kuvan, kuinka minä naapurin isännän kanssa sovimme samalle kulku-uralle. Nykyaikana meille pitäisi antaa mitalli sopuisuudesta.

Jäällä on nyt paljon vettä. Naapuri kalastaa järvellä. Hän sanoi, että pilkkiavannoista on syöpynyt uveavantoja. Jäällä liikkuessa kannattaa olla siten hyvin varuillaan, jottei solahda jään läpi. Minä olenkin tyytynyt kulkemaan jäällä ihan rannassa. Silti lumikenkien jäljelle nousee aina vaan uutta vettä.

Ennuste lupaa mukavia pakkasilmoja ja superverikuuta, joten talvinen luonto pitää virkeänä.