Olen moneenkin otteeseen kehua retostanut näiden talvisten liikuntavälineiden hyviä ominaisuuksia:

Kimmokkeen taas uuteen kehumiskirjoitukseen sain tänään kuntosaliryhmästä. Korviini kantautui huomautus, että se lumikenkäily on kuulema hyvä kuntoilumuoto. Voin sanoa, että on se. Minä itse hurahdin lumikenkäilyyn pari - kolme vuotta sitten maaliskuisella Lapin lomareissulla. Silloin ladut olivat jäiset ja tunturin rinteen alastulo suksilla tuntui jo pelottavalta. Umpihangella lumi sen sijaan kantoi lumikengillä loistavasti. Niin sitten tuli tutustuttua sellaisiinkin reitteihin, joille suksilla ei olisi uskaltanut edes lähteä. Nyt tulee lähdettyä kenkäilemään huomattavasti useammin kuin hiihtämään. Lumikenkäily on matalan kynnyksen -liikuntamuoto. Lumikengät saa nopeasti jalkaan ja jalasta pois. Ne eivät tarvitse voitelua. Lumikengille ei tarvitse aurattuja latuja. Reitti tulee sinne, mihin kenkäsi suuntaat. Ojien ylitys on helpompaa kuin metsäsuksilla. Vauhdin voi säädellä kunnon mukaan. Täällä ainakin lumen rakenne on ollut useana talvena sellainen, että lumi on kantanut lumikenkäilijää hyvin läpi talven.

Omat lumikenkäreittini mutkittelevat pitkin järven rantaviivaa, pelloilla ja metsissä. Kulloisenkin säätilan mukaan. Tuulisemmalla ja sateisemmalla ilmalla suuntaan metsän suojaan, mutta tyynellä ilmalla järven ranta ja pellot ovat mukavia kenkäilymaisemia.

Tällaiset veto-ojatkaan eivät haittaa lumikenkäillessä, jos vaan ojan pohja on jäässä. Ja voihan sitä vähän loikatakin. Metsäsauvat ovat ehdottomasti oltava mukana. Tavalliset latusauvatkin ovat parmmat kuin ei mitään sauvoja. Sauvat tasapainottavat ja rytmittävät kävelyä sekä antavat tukea nousuissa ja laskuissa.

 

Nyt lumi on todella kovaa ojan penkassa. Ojan ylitys oli helppoa.

Huomasin myös nyt pakkasjaksolla, että parin kymmenen asteen pakkasessa on vielä ihan helppo hengittää kenkäillessä. Usein hiihtäessä jo yli viidentoista asteen pakkanen tuntuu hengitysrööreissä.