Laitanpa välillä vähän muutakin juttua kuin luontoilua. Olen tuskaillut koko talven flaamilaisen kerrosmaalauksen kanssa. Viime kerralla taidepiirissä kaverit jo ehdottelivat, että ottaisin työn alle jotain rennompaa maalattavaa. Ajatus on pitkään ollut maalata oikea suviyö. Otin kangaspohjan, siveltimet ja akryylivärit ja maalailin rennolla otteella palan suomalaista suviyötä.

On keskikesän yötön yö. Yö, jolloin auringon laskun ja auringon nousun välissä on unenomainen aika. Silloin ei tiedä onko aurinko vasta laskemassa vai sittenkin jo nousemassa. Ukkonen jyrähtelee kaukaisuudessa. Kostea lämpö kietoo rannalla istujan syliinsä. Lahden toisella puolen ovat seurojentalon tanssien viimeisten valssien haikeat sävelet haihtuneet hiljaisuuteen. Rannalla kukkivat koiranputket, ohdakkeet, voikukat ja puna-ailakit. Kesä näkyy hämyisenä valona, lokin liitona. Se tuoksuu huumaavana ja kuuluu hiljaisuutena. Sen voi aistia kaikilla aisteilla. On juhannusyö.

Juhannusy%C3%B6.jpg

Meillä jokaisella on jokin paikka. Paikka, jossa olemme kokeneet onnellisia, hyvän olon hetkiä. Mielessämme voimme aina palata tuohon paikkaan, tuohon hetkeen ja viivähtää siellä tuokion. Silloin annamme keholle ja mielelle mahdollisuuden lepoon ja rauhaan. Tällaisen tuokion jälkeen voimme olla hiukan virkeämpiä kohtaamaan maailman.

Maalaamisen myötä minä sukelsin helmikuisena päivänä juhannusyön tunnelmaan. Rannalla ollessa tuli tunne, että olotila lähentelee jo nirvanaa. Aina ei tarvitse matkata kauas. Riittää, kun viivähtää ihan lähellä, omassa mielessä.