Jos metsään mennä haluat nyt, suunnista vaikkapa Rokuan kansallispuistoon. Viime sunnuntaina mekin teimme sinne ulkoilureissun. Ei meillä ollut eväitä mukana. Vesipullokin jäi autoon. Sitä olisin jo loppumatkasta kaivannut. Teimme Pookin kierroksen, joka kylttien mukaan on vajaat viisi kilometriä. En tiedä lasketaanko siihen mukaan parkkipaikalta kipuaminen Pookin huipulle. Meillä meni kierrokseen arviolta pari tuntia. Ajoimme seurakuntien leirikeskuksen ohi kansallispuiston pohjoisrajalle. Siitä kipusimme jalan oikaisten hiihtolatu-uraa pitkin Pookille. Tornin ylätasanteelle ei muuten päässyt, vaikka meille sellaista tarinaa kerrottiinkin.

Rokuan maisemat ovat puolukka- tai jäkäläkankaita. Sekaan mahtuu suppia, järviä, lampia ja erilaisia soita. Joissakin kohdin on myös hyviä mustikkapaikkoja. Meidän lenkillä niitä ei näkynyt. Korkeuseroa poluilla on ihan kiitettävästi. Pakaralihakset ja reisilihakset saavat tehdä töitä ylämäkiosuuksilla. Alamäkiosuuksilla on syytä olla jalassa hyvät ja pitävät kengät. Varsinkin märän kelin aikaan. Kulumiselle alttiisiin kohtiin oli rakennettu uusia portaita. Kaikissa jyrkissäkään kinkamissa ei vielä portaita ollut. Saatoihan olla, että emme aina ihan pysyneet oikealla reitillä. Välillä tuli kierreltyä vähän hiihtouraa, välillä vanhoja kulku-uria merkityltä reitiltä poiketen. Näin kotimaisemissa ajatuksella: "Ei tässä mitään karttaa tarvihe. Missäs se parkkipaikalle menevä polku olikaan?"

Pookin kierros kiertää Pookilta Pitkäjärven ympäri.

Hätälammelle. Täällä olemme käyneet takavuosina puiston etelälaidalta käsin, Isolta Kiveltä.

Maiseman on syksy värjännyt kullalla.

Vähän punaisellakin.

Polun varrella on isompia ja pienempiä suppia. Toisten suppien pohjilla on lampia, toisten hetteitä, toisten suota. Tämän supan pohjalla kasvoi katajia. Se oli meistä ihmeellistä. Eikös kataja ole valon kasvi?

Paikoin myrskyt ja tykky on kaatanut puita valtavasti. Kansallispuistosta niitä ei kerätä pois. Näkymä ei kyllä aina ole mukava, mutta ötököille on ainakin evästä.

Aurinko yritti pilkistää, mutta ei sitten pilkistänytkään. Onneksi vettä ei satanut. Muuten oli mitä mainioin ulkoilusää. Ilma oli puhdasta ja hapekasta. Ihmisiä oli jonkin verran reitillä juoksemassa ja retkeilemässä. Puiston ulkopuolella autoja oli pitkin teiden varsia parkissa. Sienestäjät ja marjastajat taisivat etsiä satoa ämpäreihinsä.

Mukava reissu!