Olenpas lukenut kuluneen viikon uutisia, mielipidekirjoituksia, lehtien tekstareita ym. ym. ilmastokeskusteluun liittyvää ja vähän liittymätöntäkin. Oikeastaan olen lukenut ja kuunnellut uutisia ja keskusteluja niin paljon, että olen väsynyt lukemaan ja kuuntelemaan. Onko muille ilmaantunut samoja oireita?

Koska pieneen päähäni mahtuu vain suppea aivokapasiteetti, joka meinasi ylikuummeta moisesta uutistulvasta olen tuulettanut päätäni (toivottavasti) hiilinielussa tai ainakin tulevaisuuden hiilinielussa.  Perheemme perinteisiin syystöihin kuuluu, että miesoletettu katselee karttoja ja ilmakuvia, selaa metsätietoja ja piirtää kuvitellun rastin kartalle. Tänne oletetun rastin kohdalle suunnistamme sitten lyhyiden marraskuisten päivien aikakana raivaussahojen kanssa päristelemään. Minä roudaan uskollisesti kameraa mukanani, jotta voin ikuistaa vaikkapa riitteen raviojassa.

 

Riitteen kuviot ovat kauniita, mutta marraskuun aurinko ei järin ojan pohjalle pilkota. Ei näy jääkenttien kimallusta.

 

Olen huomannut, että kameran roudaamisesta ja somen päivittämisestä on jokin hyöty. Pystyin ilmoittamaan miesoletetulle, että olemme pelastaneet kuusentaimia tästä taimikosta vasta toista vuotta sitten kesäkuun alussa. Nyt tämä on taas kasvanut koivun vesoja ja pajua umpeen.

 

Eipä siinä muuta kuin etsimään tulevaisuuden metsää puilta tai paremminkin vesakolta.

 

Niinhän ne pikkuhiljaa alkavat löytyä kuusen taimet vesakon keskeltä. Koivujakin jää kasvamaan, joten ei tästä nyt ihan puupelto kasva. Metsänomistajia kritisoidaan usein näistä aukoista ja metsänhakkuista yleensä. Yksi väittämä on, että metsäkanalinnut kärsivät tällaisesta metsänhoidosta. Yllättävästi juuri näillä alueilla, jossa on sekä pieniä aukkopaikkoja, taimikoita, isompaa sekametsää ja useita puulajeja olen tavannut teeriparvia ja metsopoikueita. Viime syksynä työmaan vieressä asusteli kunnon homenokka, jonka rinta oli todellakin rottingilla. Torstaina iltapäivällä töistä lähtiessämme tapasimme metsopoikueen. Kameran kun sain repusta kaivettua, linnut ehtivät lentää tiheämmän metsän suojaan.

 

Kuura on kimallellut useina aamuina ja sää on suosinut metsätöissä. Perjantaina alkoi jo iltapäivästä sadella räntää. Tämä isäinpäivä valkeni sumuisena. Järvessä on jo kolmas jää tälle syksylle. Ehkäpä jo pysyvä, kun ilmat näyttävät olevan pitempään pakkasen puolella.

 

Sumupilvien haihduttua pääsimme nauttimaan lumikenttien kimalluksesta. Muutama aste pakkasta, hienoinen lumikerros luonnossa ja aurinkokin paistoi. Tuli kaunis isäinpäivä.

 

Sama kohde, mutta kameran vastavalotoiminnolla. Kummassa tullenee tunnelma paremmin esille.

 

Hyvää isäinpäivän iltaa ja antoisaa nousuviikkoa!

 

PS. Huomasin, että tämä päivä onkin isänpäivä, yksikössä. Näin vanhaksi piti elää, että tämäkin epäloogisuus verrattuna monikkomuotoiseen äitienpäivään selvisi. Voi minua, suomenkielen toistaitoista.🙃