Viikonloppu kului lumilomasella Sallassa. Nyt tunturikeskus tuntui kyllä olevan keskellä ei mitään, vaikka Venäjän rajalle matkaa onkin vain kivenheiton verran tai poronkusema tai jotain. Väkeä oli niukasti liikkeellä. Laduille sopi hyvin hiihtelemään, eikä rinteissäkään näkynyt olevan ryysistä. Näin keväällä ladut ovat todella luikkaita. Vaativissa laskuissa sen tällainen tasamaan hiihtelijä tuntee. Sen verran hyvin sain pariin otteeseen perstuntumaa Ruuhitunturilta laskiessa lauantaina, että sunnuntaina ei tehnyt mieli ladulle. Mielessäni oli, että joku aamu pitäisi käydä katsomassa Pirttivaaran pahtajäätä tai jääpahtaa, mikä oikea nimitys tällaiselle tippujäämuodostelmalle lieneekään. Minun suuhuni sopii paremmin tuo pahtajää, mutta somessa on #jääpahta kuvien kohdalla. Harmillisesti sunnuntai-aamuna sateli lunta, kun lumikenkäilimme ystävien kanssa katsomaan jäämuodostelmaa. Aamuauringon valossa jääpuikot olisivat upeamman näköisiä. Hienolta näyttivät harmaassa päivässäkin. Kuvista näkyy, että moni muukin on kenkäillyt Poropuistosta jääpuikkoja ihailemaan. Kalliossa on luola jääpuikkojen takana eli hyvä kenkäinen pääsee ihailemaan puikkoja luolan puoleltakin.

 

 

Minun lumikenkien hokit pitivät vain kohtalaisen alhaiselle kuvauspaikalle. Nousu on Pirttivaaran rinteessä on aika jyrkkä. Luolan edessä lumi oli jäistä ja pienet hokit pitivät huonosti. Jään päälle satoi lisäksi lunta, jolloin lumikenkä lähti luistamaan. Kovin huolettomasti ei passannut huseerata.

 

Puoliso hankki muutama viikko sitten uudet lumikengät, joissa on pitkät hokit päkiän kohdalla ja lisäksi kengän mitalla kaksi hokkia jalan sivuilla. Ne pitivät hyvin. Puoliso olikin ainut, joka selvisi katselemaan luolaa ihan suulle asti. Sisälle hänkään ei mennyt, kun lumikengillä askelmaa ei olisi oikein löytynyt ja lumikenkiä ei viitsinyt riisua jalasta. Jäiseltä näyttää luolan sisällä. Kuva on puolison kännykkäkameralla otettu. Julkaisuluvan sain, kun kauniisti pyysin. :)

 

Pirttivaaran jääpahta ja jääluola löytyy Tammakkolammen takaa. Luola ei ole ihan vaaran korkeimmalla kohdalla, joten ihan vaaran laelle ei tarvitse kiivetä. Me teimme mutkan liian ylhäällä ja jouduimme tulemaan alaspäin. Lähelle pahtajäätä pääsee, kun lähtee kenkäilemään Poropuistosta Ruuhitunturiin menevää kesäreittiä. Nyt polku oli hyvinkin tallattu, joten mahdollisesti hyvän sään aikaan sitä pystyy ehkä kulkemaan pitävillä kengilläkin.  Kulku-uria oli jäämuodostelmalle useitakin, mutta lopulta kaikki urat johtivat samaan paikkaan. 

Huomasi, että olemme retkeilijöiden suosimassa paikassa. Kuukkeli tuli istumaan kuusen oksalle pään yläpuolelle. Se vaihtoi välillä puita ja lopulta asettui istumaan ihan silmien tasalle koivun oksalle. Enpä ole ennen kuullut kuukkelin jutustelevan. Ehkä se pulisi kauempana istuville kavereilleen tai sitten toimitti meille, että en kyllä syö kuivattuja karpaloita. Pullaa ollaa pitää.

 

Paluumatkalla minun piti kiivetä vähän takaisin päin, kun kuulimme tikan naputtelevan puuta. Pitihän sitä käydä tarkistamassa laji. Pohjantikan kanssa kiersimme puuta. Tikka edellä ja minä perässä. Aina oli oksia kuvauksen haitolla. Lopulta tuli sellainen, että lajimäärityksen voi tehdä.

 

Sunnuntai-iltana ajelimme kotiin. Selkä on jo sen verran parempi, että pystyin eilen tekemään hiihtolenkin. Tosin melko tasamaalla piti hiihdellä. Rokuan mäkiin ei vielä ollut hinku. Eilen hiihtolenkin aikana alkoikin jo pyryttää. Lumisadetta on jatkunut yö ja taitaa jatkua useampi päivä. Nyt ikkunasta ulos katsellessa näky on melko meditatiivinen. Lumihiualeita valuu alas eikä kovin hiljalleen. Talvi jatkuu.