Juhlavuoden kukkakimppuni viimeiset kukkaset keräsin tänään iltakävelyllä. Kaksi viimeistä kukkaani eivät ole niitä kaikkein halutuimpia kukkakimpun kukkia. Toisen on luontoäiti iloksemme kasvattanut erittäin menestyväksi rikkaruohoksi ja toinen on ihmisen tuoma vieraslaji.
Ruokohelpi on se luontoäidin aarrearkun satoisa heinä. Nykyisin sitä jopa viljellään energiaksi ja osa täkäläisistä karjatiloista viljelee sitä nautojen kuivikkeeksi.
Karhunköynnös on vieraslaji, joka on ihmisen toimesta siirtynyt puutarhoista joutomaille tai niin kuin tämä yksilö vanhalle hiekkamontulle. Onneksi Ahmaskangas on sille muutoin liian kuiva kasvupaikka. Niinpä se on pysynyt vuodesta toiseen horsmien kanssa hiekkamontun pohjalla.
Kaunis kukka, mutta hyvin tukahduttava vieruskavereille.
Löysin syksyn merkkejä iltakävelylläni. Isoimmat puolukat näyttävät nyt kasvavan lahoavissa kannoissa.
Viljat alkavat pikkuhiljaa näyttää joutumisen merkkejä. Ensimmäiset ohrat puimme viime viikolla. Nousuviikolla ehkäpä tämäkin ohran tähkä kulkee puimurin kitaan.
Kauran röyhy saa vielä odotella kypsymistä.
Meidän viljelijähistorian aikana ei ole koskaan aikaisemmin puintien aloitus mennyt näin myöhään syksyllä. Eipä siis ihme, että levottomana pitää. Jälleen kerran tulee todistettua, että satoennusteet voivat huuhtoutua sateiden ja kylmien ilmojen myötä Oulujokeen.
Kommentit