Nyt on kevät edennyt siihen pisteeseen, että lenkkareilla pystyin kiertämään rantapolkua pitkin lintutornille ja sieltä maantietä ja metsätietä pitkin kotiin. Selviytymistä edesauttoi, että ko. lenkkarini on sitä kalvollista mallia. Ei mitään asfalttikiitäjiä. Ihan rantaan ojansuussa en kuitenkaan viitsinyt mennä. Ei minun lenkkarini sentään mitään varsilenkkareita ole. Ojansuuhun oli ilmestynyt uusi muuttaja: silkkiuikku. Kuva tuli sen verran kaukaa, että ei ole mitenkään julkaisukelpoinen. Polunvarren ojassa hauki etsi itselleen puolisoa. Heinikko vaan heilui, kun hauki temmelsi ojassa. Välillä pyrstö näkyi heinien seasta.

Hauen%20pyrst%C3%B6.jpg

Paluumatkalla näin peltojen yllä saalista etsivän suopöllön. Eipä tainnut saada pelloilta saalista, kun piti lähteä järven rantaa kiertelemään. Otinpa räpsimällä kuvia suopöllöstä. Kuvat tuli otettua kaukaa. Justiinsa niistä pöllön tunnisti suopöllöksi, mutta eipä niistä muuta iloa olekaan.

Rannan asukkaista iloiseksi sai taas västäräkki. Olin kovin huolissani, että mitenkäs västäräkeille kävi eilisen lumisateen ja yön pakkasen vuoksi. Aamupäivällä olin lähes varma, että västäräkit kuolivat viluun ja nälkään, kun niitä ei alkanut näkyä. Iltapäivällä pikkuhiljaa alkoi västäräkkejä ilmestyä ensin marjamaalle, sitten pihapiiriin ja iltalenkillä niitä näkyi rannan pajukossa ja vesijätöllä. Kaikki västäräkit eivät sentään tuhoutuneet.

V%C3%A4st%C3%A4r%C3%A4kki160517.jpg

Rannan pajukossa piirileikkiä leikkivät myös pajusirkut. Lopussa toinen nousi pajunoksalle.

Pajusirkku160517.jpg

Kotirannassa kävin katsomassa saisiko kohta katiskan veteen. Siinäkin hauet alkoivat liikehtiä. Linnuista siinä tapasin vain liroja.

Liro160517.jpg

Kuvasta näkyy kuinka vesirutto valtaa järveämme. Enpä tiedä saapiko rantaamme enää katiskaa uppoamaan, kun rutto on kasvanut tuohon malliin. Ei sen puoleen. En ole kovin hyvä kalasta, perkaaja, kalan laittaja, enkä kalan syöjäkään.

Olen lukenut, että vesirutto kasvaa syklin mukaan. Aikansa kasvettua vesirutto ikäänkuin tukahduttaa itsensä ja kuolee pois. Kohta se kasvaa uudestaan pienestä palasesta, ja sykli jatkuu. Joko kohta olisi vesiruton taantumisen aika rannassamme. Haju on kuulema melkoinen, kun kuoleva kasvusto mätänee. Siinä sitä sitten olisi bioenergiaa: valmista mätänevää massaa bioreaktoreihin. Vesiruton hyödyntämisessä bioenergiaksi tulisi kolme kärpästä yhdellä iskulla: järvi puhdistuisi, energiaa tulisi varpaiden lämmitykseen ja jäävä jätemassa olisi luomulannoitetta pottumaille. Idean saa ottaa ihan vapaasti käyttöön. En peri mitään palkkioita idean hyödyntämisestä sillä ehdolla, että vesiruton keräily aloitetaan meidän rannasta. Eikö tähän pitäisi perustaa joku EU-projekti? Haloo kunnan ja maakunnan projektinikkarit!!!

Tässä sen näkee. Kaunis päivä tuottaa pitkäkantoisia ideoita. Auringon valolla on positiivisesti korreloiva vaikutus ihmisen aivotoimintaan. Huomenna sataakin sitten vettä, eli aivoilla on paluu arkeen.