Lumikenkäilin Lähtevänojan vanhalle sillalle. Koskikara lennähti jonkun matkan päähän karahkalle. Kohta alkoi kuulua laulua, tai lauluna minä sitä pidin. Enpä ole ennen kuullutkaan koskikaran laulua, varoitusääniä kylläkin.

Koskikara5.jpg

Aikani koskikaraa seurattuani paikalle tuli toinen koskikara. Taisi ensimmäinen aloitella jo ystävänpäiväluritusta rakkaalleen, kun sai vikiteltyä toisenkin koskikaran lähietäisyydelle.

Koskikarat.jpg

Luulin, että en saanut näitä kahta samaan kuvaan, kun ojan ylle on kaatunut roimasti pajunrunkoja. Olihan ne kummatkin samassa kuvassa, vaikka toinen onkin lähes oksien takana piilossa. Samalle oksalle eivät ne kuitenkaan vielä uskaltaneet. Minua alkoi paleltamaan, joten jätin pariskunnan rauhaan.

Matkani ehti jatkua vain parikymmentä metriä sillalta, kun männyissä alkoi piipitys. Muutama hömötiainen viestitteli toisilleen. Seurasin tiaisia jonkin aikaa. Sauvani kaatui lumikenkiä vasten ja kolahti. Se oli merkki tiaisille siirtyä hivenen takavasempaan. Yksi tiaisista hyppeli polun laidan sulakohdissa.

H%C3%B6m%C3%B6tiainen2.jpg

Näyttää tosiaankin siltä, että hömötiaiskannat ovat pienentyneet. Aikaisempina talvina tiaisia oli parvissa kymmenittäin. Nyt niitä on vain puolenkymmentä, korkeintaan. Muutoinkin linturintamalla on edelleenkin hiljaista. Edes korppeja en ole nähnyt metsissä hiidellessäni. Joskus ne surkuhupaisesti kiertelevät yllä tai rakkuvat lähipuissa, kun kulkee kankaalla. Vähän niinkuin sarjakuvissa, tippa nokanpäässä odottavat että kuukahdan polun varteen.

Oikein hyvää ystävänpäivän jatkoa!