Ilmaston muutoksesta olen lukenut kaksi skenaariota. Toinen on, että Suomessa ilmaston muutos vaikuttaa lämmittävästi eli lauhempia talvia ja kuumempia kesiä. Toinen on, että meille tulisi Siperian ilmasto, koska Golf-virta ehtyy. Molempi pahempi, koska ensin tulee lämmin ja sitten täällä hytistään kuin r-sanan helvetissä. Ilmasto on eri asia kuin sää. Sitä taotaan paksuun kalloomme tiedostusvälineissä. Sää on nyt kuitenkin joulukuun ensimmäisellä viikolla ollut sen verran kylmää, että epäilen luontoäidin totuttavan meitä Siperian ilmanalaan ja karaisevan meitä tulevaa varten. Viime yönä lämpötila painui alle kolmenkymmenenkolmen miinusasteen.

Aurinko kipuaa Oulujoki-varressa horisontin yläpuolelle hyvin vaivaloisesti. Tarvitaan tällaisia kannustajia, jotka joka aamu käyvät tarkistamassa kiskooko aurinko itsensä ylös asti ja huutavat naama punaisena auringolle, että jaksaa, jaksaa. Hienoja aamuja, kun väriä riittää joulukuisella taivaalla. Käytin auringon kuvaamiseen kamerani HDR-vastavalotoimintoa kokeeksi. Aurinko näkyy keltaisena mollukan puolikkaana niin, kuin minäkin näin sen taivaanrannassa. Taivas taitaa olla kuvassa keltaisempi kuin luonnossa oli.

 

Kokeilin monena aamuna auringon nousun kuvaamista HDR-vastavalolla ja ihan normaalilla käsisäädöllä. Tämä on HDR-vastavalokuva eilen aamulta.

 

Tämä on taas ihan normaaleilla käsisäädöillä otettu. Siinä sain pyydystettyä auringon säteetkin. HDR-kuva ei nappaa noita auringon säteitä, joita paljaallakin silmällä näkee. Kumpi kuva lie oikeampi. Taitavat molemmat valehdella.

 

Vaikka pakkanen on paukkunut, olen ulkoillut joka ikinen päivä. Tallustelin lumikenkäreittini jomottumaan. Lumi tosin on niin puuteria, että ei polku ihan muutamalla kulkukerralla jämähtänyt. Useampi kerta, niin olen jo pystynyt kulkemaan reittiä jalkapelissä ilman lumikenkiä.

 

Luontopolkujeni varrella on näkynyt jo hyvin runsaasti myyrän jälkiä. Loppuviikosta ilmestyi ensimmäinen linnun jättämä jälki reitin viereen, jota epäilen pöllön saalistusjäljeksi. Toivottavasti meillekin tulee hyvä pöllövuosi.

 

Kun jättää ulkoilulenkin illan tuntumaan, saa ihailla pastellin sävyjä kuntoilun lomassa. Kun lumi on maassa ja puussa, ei tule aivan heti pimeääkään. Voi lähteä lenkille auringon laskun aikaan ja silti näkee kulkea useamman tunnin.

 

Alkumatka lenkistä on pelkkää hempeitä värejä. Loppumatkasta voi nauttia sinisestä hetkestä. Kamera alkaa jo sinisellä hetkellä kaipaamaan jalustaa tai joutuu laittamaan ISO-lukua isommalle. 

 

Eilen näkyi lenkillä ihan silmissä, kuinka ilmassa oleva vesihöyry muuttui kuurakiteiksi. Ilmassa leijaili auringon viimeisten säteiden valaisemana kirkkaita kiteitä leijailemassa. Oli mahdottoman kaunista katsella kiteiden leijailua. Kannatti pistää monet vaatekerrokset päälle ja suunnistaa ulos. Luonto luo hienoa taidetta.

Pakkanen sai minut innostettua jäälyhtyjen tekoon. Totesinpa, että nykyiset muoviämpärit eivät ole tarkoitetut tällaiseen askarteluun. Eilen jäädytin yhden lyhdyn, jota irrottelin pesuhuoneessa lämpimällä vedellä. Lopussa jäälyhty irtosi kopistelun jälkeen pesuhuoneen lattialle. Palanen lohkesi jäälyhdystä kolahduksessa. Kätevä emäntä liimasi palan lyhtyyn vedellä ja heivasi lyhdyn ulos. Hyvin palanen tarttui. Mitäpä yksi kolo komiassa haittaa. Aurinko sai maiseman peittymään kultaan, joten päivällä lyhty ei kynttilää kaivannut.

 

Jäädytin toista lyhtyä tänään. (Olen oppinut, että yöksi ei pidä jättää jäätymään. Vesi ämpärissä voi jäätyä umpijäähän.) Pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta, joten katsoin ämpäriini neljän tunnin jälkeen, että jäädytys riittää. Eilisestä viisastuneena valelin lämmintä vettä nurinpäin kääntämäni ämpärin päälle. Ei lyhty irtoa. Paukautin ämpäriä tantereeseen. Johan irtosi. Jäälyhty särkyi ja palasia lähti muoviämpärin reunastakin. Sen pituinen tarina sille lyhdylle. Koska reuna vain ämpäristä lähti, pistin uutta vettä jäätymään. Mihinkähän minä ämpäriä seuraavaksi kopistelisin? Päähänikö?

Hyvää ja kaunista itsenäisyyspäivää