Torstai-iltana olin lähdössä lenkille. Olin aika sippi jo päivän jälkeen, joten otin kameran mukaan, jotta voin vain rauhassa käyskennellä ja katsella luontoa. Sanoin tyttärelle, että vaidan pikkuobjektiivin kameraan kasvikuvia varten. Hän tuumaili, että sitten näät varmasti pöllönpoikasia, eikä ole kamerassa kunnon objektiivia. Joten kameraan jäi sitten paikoilleen telezoomi.

Heti lenkin alussa oli oksalla oravanpoikanen. Mäen päällä oli sitten jo toinenkin oravanpoikanen. Tämä olikin söpö veitikka. Kuvan nähtyään tytär tuumasi, että tästähän voisi määrittää vaikka pikkuoravan sukupuolen. Kuka pikkuoravista tässä on kysymyksessä Elmeri, Simeoni vai Elviira tai kenties Söpö?





Voin sanoa, että minä en tiedä, kuka pikkuoravista kuvaan tupsahti. Oravien anatomian tuntemus minulla on aika heikko.

Samalla reissulla kävelin uimajärvelle katsomaan näkyiskö kuikkaemoa poikasineen. Ei näkynyt kuikkia. Lokit vaan kirkuivat. Jatkoin matkaani jo tuttua selkälinjaa pitkin normaalia lenkkipolkuani. Askeleeni johdattivat minut viimesyksyiselle puolukkapaikalleni. Enteileeköhän hyvä kukinta nyt myös hyvää puolukkasatoa?



Loppujen lopuksi väsymyksen karkoitus -lenkistäni tuli normaalia pitempi. Aikaakin kului tuplasti normaalilenkkiini verrattuna. Kotona sitten ihmettelin, että kylläpä aikaa kului. Voisiko tästä päätellä, että kamera on ihan yhtä hyvä kuntoiluväline kuin esim. kävelysauvat tai retkireppu? Kiireisen päivän jälkeen ainakin mieli rauhoittuu, kun katselee puiden latvoihin ja kannon koloihin. Joskus säpinäpäivän jälkeen tuntuu lenkilläkin, että kiire, kiire ,kiire...

Kamera on myös oivallinen apu oppia tuntemaan luonnon kasveja ja lintuja. Tälläkin lenkillä otin kuvia myös linnuista ja niiden poikasista. Nyt vain lintukirjani oli hukkapiilossa. Ehkäpä pistän taas lintukuviakin tänne, kun saan lajimäärityksen kohdalleen.

Kiva, kun poikkesit. Mukavaa kesäviikonloppua!