Luku ei ole ikäni vaan pakkaslukema mittarissa tänään. Siitä huolimatta ja minun korkeasta iästä huolimatta, mies houkutteli minut kävelylenkille. Olen vaihtamassa kirjanpito-ohjelmaa ja uuden ohjelman alkukankeus sai savun nousemaan korvistani, joten matkaan vaan. Verenpaine oli sen verran korkealla atk-session jälkeen, että hyvinpä tarkeni taapertaa pakkaslukemista huolimatta. Nyt olo on jo sen verran rauhoittunut, että kirjanpito-ohjelmaa en tälle päivälle enää avaa. Eli ihan hupia minä koneella nyt naputtelen.

Aurinko paistoi, mutta eipä paljoa lämmittänyt. Asteen verran oli eroa varjon ja aurinkopaisteen mittarin lukemissa. Kotiin tullessa pilvilauttoja oli ilmaantunut auringon ympärille. Lauhtumistako enteilee.

Taivaalla on monet värit.

Hamassa nuoruudessani koulun seinällä oli Konican mainos, jossa oli sininen sävy, sininen hetki. Niinpä porukalle syntyi sananparsi: Valo kuin Konican mainoksessa. Sävy oli todennäköisesti saatu suotimen avulla. Nyt syntyi tällainen epätodellinen värisävy, kun valkotasapaino oli väärällä asetuksella.

Varmaan tuli tuijoteltua sitä mainosta koko lukioaika, kun mainos on jäänyt niin hyvin mieleen. Meillä oli lukioaikana valokuvauskerho. Kerholla oli oma järkkärikamera, jota sai opiskelijat lainata. Kerholla oli käytössä myös pimiö ja vermeet mustavalkokuvien valmistamiseen. Jonku rullallisen kuvia taisinkin kavereiden kanssa kehittää. Outoa, että tuollaiset asiat muistaa, mutta esimerkiksi kielten sanat ja kielioppi ovat haihtuneet aivokopasta taivaan tuuliin. Olenko siis palaamassa kohti nollapistettä, kun tuollaiset asiat putkahtavat muistiin?